Miksi helatorstaita vietetään?
Helatorstaion pääsiäisaikaan kuuluva kirkkovuoden juhlapäivä. Silloin muistellaan Kristuksen taivaaseenastumista. Helatorstai on tänä vuonna 18. toukokuuta.
Helatorstai linkittyy pääsiäiseen. Raamatussa kerrotaan, että pitkänäperjantaina Jeesus kuoli ristillä. Pääsiäisenä kuoleman voittanut ja ylösnoussut Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen.
Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus vietti 40 päivää opetuslastensa kanssa opettaen heitä ja helatorstaina hän astui taivaaseen. Tästä juontuu helatorstain toinen nimi Kristuksen taivaaseenastumisen päivä.
Voidaan ajatella, että Jeesuksen tehtävä oli tällöin tullut tehdyksi maan päällä ja vastuu ilosanoman levittämisestä siirtyi Jeesuksen seuraajille.
Raamatun mukaan Jeesus ei kuitenkaan jättänyt seuraajiaan selviytymään uudesta tilanteesta yksin, vaan lähetti opetuslapsilleen puolustajaksi Pyhän Hengen. Tätä muistellaan helluntaina, jota vietetään 10 päivää helatorstain jälkeen.
Useimmissa kielissä päivän nimi viittaa suoraan juhlan aiheeseen, Kristuksen taivaaseenastumiseen. Suomen kielessä sillä on kuitenkin alkujaan ruotsista lainattu nimi, joka viittaa ruotsin kielen pyhää tarkoittavaan sanaan helg.
Suomessa helatorstai oli vielä 1800-luvulla yksi tärkeimmistä juhlapäivistä. Vanhan kansansanonnan mukaan päivä oli niin pyhä, ettei silloin ruohokaan kasva.
Helatorstai on niin sanottu arkipyhä. Suomessa helatorstai oli vuosina 1973–1991 siirrettynä edellisen viikon lauantaihin. Helatorstai siirtyi viikonloppuun, koska työmarkkinajärjestöt tahtoivat työviikosta mahdollisimman yhteinäisen.
Samasta syystä myös loppiainen ja toinen helluntaipäivä siirrettiin lauantaiksi. vuonna 1972.
Helatorstai palautettiin vanhalle paikalleen vuonna 1992.
Taivaaseenastumisesta kerrotaan Apostolien tekojen ensimmäisessä luvussa sekä lyhyesti myös Markuksen ja Luukkaan evankeliumien lopussa.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.