Millainen kirkko meillä on – merimiespappi ja ekumenian ekspertti vastaavat kysymykseen

Millainen kirkko meillä on itsenäisyyttä pian juhlivassa Suomessa, jossa aiempaa suoremmin puhutaan varautumisesta myös sotaan? Entä millainen Suomen kirkko on muutamien vuosikymmenten päässä? 

Merimiespastori, Merimieskirkon johtaja Jaakko Heinimäki katsoo luterilaista kirkkokuntaamme tällä hetkellä Brysselistä, Lontoosta ja Hampurista käsin.

Pääsihteeri Laura Häkli rakentaa työkseen Suomen ekumeenisessa neuvostossa kirkkojen välistä yhteyttä ja yhteistyötä.

Jaakko Heinimäki: Suru kirkosta, jossa haetaan omien käsitysten ylivertaisuutta

– Näen Suomen kirkon tällä hetkellä aiempaa räikeämmin polarisoituneena, jopa riitaisena. Seksuaalisuuteen ja sukupuolisuuteen liittyvät asiat ovat jakaneet kirkkokansaa eri leireihin, Jaakko Heinimäki sanoo.

Merimieskirkon johtajana Brysselissä kolme vuotta työskennellyt pastori hämmästelee kärjistymistä jo siksi, etteivät näkemyserot samaa sukupuolta olevien oikeudesta tulla vihityksi kirkossa ole nousseet oikeastaan lainkaan esille suomalaisten parissa Merimieskirkossa.

– Täällä oikeassa olemisen väännöt jäävät taka-alalle. En osaa sanoa tarkasti, miksi näin on. Ulkosuomalaisten taustat ovat kuitenkin hyvin moninaiset.

Heinimäkeä kiistelyt Suomen kirkon sisällä harmittavat:  

– Jos tarve olla oikeassa ei menisi kaiken muun edelle, eri tavalla ajattelevilla kristityillä – myös eri kristillisistä kirkoista – olisi paljon annettavaa toisilleen. 

– Tämän näkee Merimieskirkon toiminnassa. Täällä huomaa esimerkiksi sen, miten tärkeää on elää yhdessä kirkollisia juhlapäiviä. 

– Täällä oppii senkin, että tilaa on annettava toisillekin. Esimerkiksi Brysselin merimieskirkolla ei ole omaa kirkkotilaa, vaan olemme mukana eri kirkkokuntien yhteisessä ekumeenisessa kappelissa.

Kun luterilaisuus ei ole valtauomaa

– Evankelisluterilaisella kirkolla on suomalaisessa yhteiskunnassa mahtiasema, mutta maailmalla luterilaisuus on eräänlainen prosenttikerho. Vähemmistössä eläminen tuo näkökulmaa, Heinimäki sanoo.

– Kun oma uskonto tai kirkko eivät ole itsestäänselvyyksiä, näkee itsensä enemmän osana muita kirkkoja ja ekumeenista ystävyyttä.

Heinimäki palaa kristillisyyden varhaiseen historiaan: ensimmäiset Jeesuksen seuraajat kokoontuivat vaatimattomasti toistensa kodeissa. 

Kirkkojen vaurastumisen seurauksena yhteen tulemisen paikoiksi syntyi hulppeita katedraaleja. 

Kun myös vallankäyttäjät suosivat kristinuskoa, Heinimäen mielestä voi kysyä, mitä tällainen maallinen hyvä toi mukanaan. Ryhtyikö kirkko turvaamaan liiaksi olemassaoloaan vauraudella ja yhteiskunnallisella valta-asemallaan?

– Tarvitsemmeko enemmän luottamusta siihen, että Herra pitää omistaan huolta? 

– Entä jos kirkon merkittävä rooli olisikin keskellä kansalaisyhteiskuntaa eikä sen nykyisessä asemassa yhtenä vauraimpana kirkkona maailman mittaluokassa?

Jaakko Heinimäki kertoo, että merimieskirkko tunnetaan ihmisten ja yhteisöjen tukijana. Hän uskoo uskonnon ja kirkon olevan merkityksellisiä, kun niiden koetaan auttavan ja tukevan jokapäiväisessä elämässä. Kuva: Eppu Viitanen.

 Rauha eletään todeksi ystävällisyydellä

Lisääntynyt puhe sodan uhkasta ja lähestyvä joulu innostavat Heinimäkeä tutkimaan enkeleiden tervehdyksen sanomaa Luukkaan evankeliumissa:

– Enkelit toivat viestiä rauhasta ja hyvästä tahdosta ihmisten kesken. Tämän kehotuksen toteutumiseksi pitää tehdä töitä täällä ja kaikkialla.

Rukoilemme jokaisessa Merimieskirkon messussa rauhaa maailmaan konfliktialueille, Heinimäki kertoo, mutta korostaa ruohonjuuritason rauhantyön alkavan ystävällisyyden osoittamisesta tutuille ja tuntemattomille.  

– Vieraanvaraisuus ei ole korulause merimieskirkkotyössä. Se on yksi arvoistamme, kuten rohkeus ja turvallisuus.

Kirkon arvot ovat Heinimäen mielestä niin tärkeitä ohjenuoria, että niistä on hyvä muistuttaa itseään koko ajan.

– Meidät pitää tunnistaa siitä, että olemme rohkeasti ja näkyvästi turvaverkko ihmisille. Tämä tarkoittaa myös ystävällisyyttä, vieraanvaraisuutta yli kirkkokuntarajojen.

Entä jos kirkon merkittävä rooli olisikin keskellä kansalaisyhteiskuntaa eikä sen nykyisessä asemassa yhtenä vauraimpana kirkkona maailman mittaluokassa?

Laura Häkli kertoo, että Suomessa kirkkojen johtajat keskustelevat, rukoilevat ja pitävät yhteisiä jumalanpalveluksia, mikä ei ole itsestäänselvyys. Eri kirkkoihin kuuluvien välillä on luottamusta ja ystävyyttä, hän iloitsee. Kuva: Sirpa Ryyppä

Laura Häkli: Rauhantyö ei ole sinisilmäistä toimintaa 

Uskontojen välinen kohtaaminen edesauttaa rauhaa. 

Tähän uskoo lujasti syksyllä pääsihteerin työt Suomen ekumeenisessa neuvostossa aloittanut Laura Häkli.

– Kun eri kirkkokuntien ja eri uskontojen edustajat tulevat yhteen keskustelemaan ja edistämään rauhaa, on sillä valtava voima. Näen, että erityisesti juuri nyt, tässä ajassamme, kirkkojen ponnistelut ja ennen kaikkea rukoukset rauhan puolesta ovat äärimmäisen tärkeitä.

– Välillä tuntuu kuin rauhasta puhuminen olisi naiivia ja sinisilmäistä, mutta sitä se ei ole. Vaikka meidän olisi olosuhteiden pakosta varauduttava sotaan, meidän pitää muistaa yhteinen tavoite rauhasta. Tässä kirkot tukevat meitä.

Häklin mielestä kirkkojen viestille on entistä enemmän tarvetta ja tilaa silloin, kun maailma näyttää lohduttomalta ja tulevaisuus synkältä.

– Tarvitsemme jokainen uskoa ja toivoa. Sitä saamme kirkosta ja Raamatusta. Kirkon kylmällä penkillä, ikiaikaisten kiviseinien suojassa, on hyvä katsella kynttilänvaloa ja hiljentyä rukoukseen, joka kantaa meidät vaikeiden aikojen yli.

Kirkon vahvuus on sen ikiaikaisuudessa

– Meidän kirkkomme on paitsi historiallinen ja tämän hetkinen, se on myös tulevaisuuden kirkko. Sen yksi vahvuus on nimenomaan muuttumattomuudessa ja siinä, että lohdullinen ydinsanoma säilyy halki vuosituhansien. Ikiaikaisuus tuo voimaa, Häkli puhuu.

– Kaikkina aikoina kristittyjen tehtävä on kuitenkin miettiä, miten elää todeksi kristillisyyttä tänään, ja miten soveltaa sen sanomaa oman elämän ja yhteiskunnan haasteisiin. 

– Näen, että moniuskontoisemmassa ja maallistuneemmassa Suomessa kirkosta on itse asiassa jo tullut innostava vastakulttuurinen voima. Onhan lähes kapinallista elää todeksi ajan hengen vastaista, altruistista, toisen parasta ja itsensä unohtavaa kristillistä sanomaa. 

– Vastakulttuuria on pyrkiä pois itsensä korostamisesta, pelkän oman hyvinvoinnin maksimoinnista, ja omistaa aikaa hiljaisuudelle ja Jumalalle. 

Ovia on pidettävä auki

Häklin mukaan hengellinen toiminta kirkoissa tulee kasvamaan. 

– Ihmisillä on hiljaisuuden ja rauhan jano. Kirkkoihin pitäisi voida pistäytyä helposti rukoilemaan ja sytyttämään kynttilä, kun maailma ulkopuolella myllertää.

– Suomi muuttuu moninaisemmaksi, ja olemme tulevaisuudessa entistä enemmän tekemisissä muiden kirkkokuntien ja uskontojen kanssa. Kehitymme uskontojen rinnakkaiselossa taitavammiksi.

Vastakulttuuria on pyrkiä pois itsensä korostamisesta, pelkän oman hyvinvoinnin maksimoinnista, ja omistaa aikaa hiljaisuudelle ja Jumalalle.