Nössö Nova -yhtyeen asenne hellii epävarmuuksia: "Nössöys vaatii itsevarmuutta"
Taustatarinaklubin kevätkauden käynnistää Nössö Nova, jonka musiikissa suomalainen harmaa arki kohtaa Brasilian auringon.

”Isoja juttuja. Kuplintaa pinnan alla. Tunne siitä, että tästä vuodesta tulee Nössöjen vuosi.”
Näin kuvailee juuri käyntiin livahtaneen vuoden fiiliksiä porilaislähtöinen, sittemmin helsinkiläistynyt Nössö Nova -yhtye.
– Olemme keikkailleet viime aikoina lähinnä Etelä-Suomessa. Nyt näyttää siltä, että tuleva vuosi on huomattavasti valtakunnallisempi, iloitsee bändissä kitaraa ja koskettimia soittava Eetu Aalto.
Porin musiikkipiireissä marinoituneen yhtyeen jäsenet ovat olleet parhaita ystäviä 15 vuotta.
Vasta Nössö Nova toi porukan ensimmäistä kertaa saman musiikillisen lautasen äärelle.
– Kun vuosia on tullut mittariin, tulee tietynlainen paine tehdä enemmän tarkoituksenmukaisia juttuja, basisti Frans Astala miettii.
Nössöys vaatii itsevarmuutta
Konkreettinen kipinä yhtyeen syntytarinaan löytyy 60-luvun käännösiskelmistä, joita koko yhtye tunnustaa rakastavansa.
Käännösiskelmien vahvana vaikutteena toimii brasilialaiskaikuja sykkivä bossa nova. Yhtye ei kuitenkaan nojaa pelkästään bossa novan varaan.

Nössö Nova ottaa vaikutteita laaja-alaisesti eri vuosikymmeniltä, mantereilta ja kielialueilta. ”Tietynlainen musiikillinen uteliaisuus tuo runsautta soundiimme.”
Vaikutteita on haettu maailmanmusiikista, jonka tropiikkisen pilkkeen läpi yhtye tarkastelee suomalaisen harmaan arjen teemoja.
– Kun ekat biisit valmistuivat, meillä oli jo aika valmis ajatus siitä, että Nössö Nova tekee bossa nova -henkistä musiikkia suomeksi, laulaja-kitaristi Niklas Nordling kertoo.
– Johtoajatuksena on aina ollut se, että kaiken pitää olla todella nössöä.
Nössöä?
– Epävarmuus koetaan yleisesti heikkoutena. Meidän tematiikassamme omat ja elämässä eteen tulevat epävarmuudet saa hyväksyä, ja niitä voi tarkastella positiivisen kautta, Eetu Aalto pohtii.
– Bossa novahan on sellaista vähän nössähtävää hissimusaa. Me otimme sen reilusti osaksi tätä hommaa ja osin bändin nimeäkin. Nössöys vaatii itsevarmuutta, rumpali Severi Koivusalo huomauttaa.
Tosissaan, mutta ei vakavissaan
Musiikin tekemisessä yhtyeelle tärkeitä elementtejä ovat samaistuttavuus ja aitous. Tekstiaihiot lähtevät usein liikkeelle yksittäisestä fiiliksestä, huomiosta tai tilanteesta.
Biisien aiheet voivat olla arkoja ja koskettavia, mutta niihin suhtaudutaan astetta kepeämmällä otteella.
”Musiikissamme soi meidän sukupolvelle vahvasti samaistuttavaa elämä. ”
Niklas Nordling
– Tehdään tosissaan, mutta ei vakavissaan. Haluamme säilyttää biiseissä positiivisen otteen: vaikka katse ei ole välttämättä aina ylöspäin, se on kuitenkin eteenpäin.
Nössö Nova ei ole kategorisoinut itseään millään tavalla yhteiskunnallisesti kantaaottavaksi.
– Keikkamyyjämme kommentoi kuitenkin uusia biisejä kuunnellessaan, että nämä kritisoivat kevyen nössösti ja tuoreella tavalla nykymaailman menoa. Koen, että musiikissamme soi meidän sukupolvelle vahvasti samaistuttavaa elämää, Niklas sanoo.
Nyanssit nousevat esiin
Yhtye on pistänyt ilolla merkille sen, että ihmiset kokoontuvat yhä enemmän yhteen keikoille ja konsertteihin.
Eetu Aalto arvelee, että suomenkielinen indiemusiikki elää tällä hetkellä jonkinlaista renessanssiaikaa.
– Soitettu livemusiikki kiinnostaa yleisöä eri tavalla, kun taustanauhatyyppiset ratkaisut. Ihmiset kaipaavat ainutkertaista kokemusta siitä, että kun menee keikalle, sieltä saa mukaansa todennäköisesti jotakin sellaista, joka ei toista itseään samalla tavalla enää ikinä.
Nössö Novan keikkalupauksena toimiikin se, että yhtye ei välttämättä mene esiintymään ihmisille, vaan he saapuvat paikalle pitämään hauskaa yleisön kanssa.
”Nössö Novan keikoilla on aina olemassa liikkumavaraa ja pieni vaaran tuntu.”
– Taustatarinaklubin tyyppinen keikka mahdollistaa musiikkiin keskittyvän fiiliksen. Tällaiset tilaisuudet ovat nautinnollisia: on kiva päästä soittamaan päiväsaikaan yleisölle, joka on vastaanottavaisempi musiikin nyansseille kuin ehkä klubiympäristössä, Severi hymyilee.
– Nössö Novan keikoilla on aina olemassa liikkumavaraa ja pieni vaaran tuntu. Joku runko on olemassa, mutta käsikirjoitusta ei koskaan lyödä liian tiiviisti kiinni ennen keikkaa, Niklas summaa.
Nössö Nova
- Perustettu vuonna 2021
- Kokoonpano: Niklas Nordling (laulu ja kitara), Eetu Aalto, (kitara ja koskettimet), Frans Astala (basso ja laulu) ja Severi Koivusalo (rummut)
- Debyyttisinkku Mennyttä kalua julkaistiin huhtikuussa 2022.
- Ensimmäinen kokopitkä Hyvä on sitten puolestaan lokakuussa 2023.
- Uusi levy ilmestyy myöhemmin tänä vuonna
Nössö Nova esiintyy Taustatarinaklubilla Oulun Vanhassa pappilassa (Asemakatu 6) sunnuntaina 2. helmikuuta. Ovet avataan yleisölle kello 15.40, keikka alkaa kello 16.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.