Olympiavoittaja Samppa Lajunen löysi elämäänsä puuttuvan palasen
Samppa Lajusen elämä pohjaa kristillisiin arvoihin, joista hän on puhumassa Se löytyi -kampanjan tapahtumissa.
Samppa Lajusen kalenteri on tänä syksynä täynnä. Vilkkaan perhe-elämän ja päivätyön lisäksi Lajunen kiertää Se löytyi -kampanjan tilaisuuksissa noin kymmenellä eri paikkakunnalla puhumassa siitä, miten hän on löytänyt elämänsä tärkeimmän asian – yhteyden Jumalaan. Ouluun Lajunen saapuu tulevana lauantaina 15. lokakuuta.
Minulla on ollut tietynlainen kaipuu tuntea Jumala syvemmin, etenkin henkilökohtaisella tasolla.
Usko on ollut Lajusen elämässä läsnä aina, jollakin tavalla. Kristillisessä kodissa elänyt Lajunen pohtii olleensa nuorempana lähinnä tapakristillinen.
– Muistan, että olen etsinyt Jumalaa jo hyvin nuoresta lähtien. Minulla on ollut tietynlainen kaipuu tuntea Jumala syvemmin, etenkin henkilökohtaisella tasolla.
Läpimurto tapahtui 35-vuotiaana, jolloin hän lähti pohtimaan tarkemmin uskoa ja suhdettaan Jumalaan.
– Kun minun puolestani rukoiltiin, kohtasin Jumalan henkilökohtaisella tasolla. Se muutti elämääni ratkaisevasti, ja sain vastaanottaa jotain, mitä minulta oli aina puuttunut: tietynlaisen pelastusvarmuuden ja tunteen siitä, että asiani ovat kunnossa ja synnit anteeksiannettu.
Intohimoa ja innostusta ladulla ja opinnoissa
Lajusen nimi on suurelle yleisölle tuttu talviurheilukentiltä, miesten yhdistetystä hiihdosta. Hän päätti menestyksekkään uransa verrattain nuorena, vain 24-vuotiaana. Sitä ennen palkintokaappiin ehti kertyä kolme olympiakultaa vuoden 2002 talviolympialaisista, kaksi yhdistetyn maailmancupin voittoa vuosilta 1997 ja 2000 sekä joukkuemaailmanmestaruus vuoden 1999 Ramsaun kisoista.
Sijoittamisesta jo nuorena innostunut Lajunen suuntasi urheilu-uran lopettamisen jälkeen opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon ja valmistui sieltä kauppatieteiden maisteriksi. Lajunen perusti oman, kiinteistösijoittamiseen keskittyneen yrityksensä vuonna 2015. Hän näkee huippu-urheilussa ja sijoittamisessa runsaasti samoja lainalaisuuksia.
– Hyvien tulosten saaminen vaatii oikeaa asennetta. Tarvitaan myös intohimoa ja innostusta asiaa kohtaan, jotta pystyy tekemään sen valtavan työmäärän, jota kehittyminen vaatii.
Lajunen korostaa, että hän ei ole saavuttanut mitään yksin – ei urheilussa eikä nykyisessä työssään.
– Ala vaatii paljon osaamista, ja yhdellä ihmisellä se loppuu aika äkkiä kesken. Koen tärkeänä, että olen saanut ympärilleni parhaan mahdollisen tiimin, jonka kanssa on hyvä tehdä töitä ja viedä hankkeita eteenpäin.
Uskon eläminen todeksi näkyy arjessa
Lajunen päätyi Se löytyi -kampanjan Oulun tilaisuuteen puhujaksi paikallisen seurakunnan pyynnöstä. Hän haluaa olla avuksi niille, jotka vielä etsivät polkuaan uskon tiellä.
– Toivon, että mahdollisimman moni löytää saman yhteyden elävän Jumalan kanssa, jonka minäkin olen kokenut. Jos voin olla tässä asiassa jollekin avuksi, se on mahtava juttu. Tämä on minun motiivini kiertää tapahtumassa mukana.
Vuosien varrella ajatus pelkän oman navan ympärillä pyörimisestä on haalistunut.
– Olen pyrkinyt siirtämään huomiota omasta itsestä enemmän siihen, mitä voin antaa ja ammentaa muille omista kokemuksistani.
Yksi Lajusen tärkeimmistä periaatteista on uskon eläminen todeksi. Usko on osa arkea, työntekoa ja elämää. Usko ei luo hänelle pelkkää kristillistä viitekehystä tai tule ilmi pelkästään sunnuntain jumalanpalvelukseen osallistumisena. Se on mukana kaikessa.
Minulle Jeesus on todellinen persoona.
– Minulle Jeesus on todellinen persoona. Ajattelen niin, että minä saan olla mukana hänen suunnitelmissaan.
Tästä arvopohjasta Lajunen haluaa nostaa esille kaksi asiaa: rakasta Jumalaa enemmän kuin mitään muuta ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Hän nivoo nämä ohjeet päivittäin osaksi omaa arkeaan.
– Töissäkin pidän sen mielessä, että työtä tehdään muita ihmisiä varten. Esimerkiksi meidän 300 sijoitusasuntoa ovat asukkaita varten, ja niiden täytyy olla kunnossa, jotta ihmisten on hyvä olla ja asua. Työni lähtee liikkeelle siitä, että olen täällä ihmisiä varten, en rahaa. Raha on tekemisen sivutuote.
Lajunen puhuu lauantaina Oulussa kahteen eri otteeseen, ensin nuorten tapahtumassa ja myöhemmin iltajuhlassa. Tarkkaa käsikirjoitusta hän ei aio laatia. Muutaman tärpin hän haluaa kuitenkin tarjoilla.
– Haluan antaa Jumalalle vapauden vaikuttaa tekemisiin ja puheisiin. Lähden liikkeelle aina rukouksen kautta. Puheenvuoroni teema kiteytyy tapahtuman nimeen: Se löytyi.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.