Opintopsykologi auttaa, kun opinnot takkuavat

Pauliina Junnikkala on yksi viidestä Linnanmaan korkeakoulukampuksella työskentelevästä opintopsykologista. – Olemme avuksi kaikissa opintojen edistymiseen liittyvissä asioissa, hän kannustaa.

Opintopsykologit tarjoavat ohjausta esimerkiksi opiskelutaitoihin, ajankäyttöön, motivaatioon sekä jaksamiseen ja stressiin liittyvissä kysymyksissä.

– Olemme avuksi kaikissa opintojen edistymiseen liittyvissä asioissa, kertoo Pauliina Junnikkala, yksi viidestä Linnanmaan korkeakoulukampuksella työskentelevästä opintopsykologista.

Ensimmäinen opintopsykologi saatiin Oulun yliopistoon 2000-luvun alussa. Opintopsykologit auttavat opintoihin liittyvissä asioissa, kun taas mielenterveyteen liittyvissä asioissa opiskelija voi kääntyä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YHTS) puoleen.

Tarjolla on konkreettisia neuvoja opiskeluun

Psykologian lisäksi Pauliina Junnikkala on opiskellut kasvatustiedettä. Ehkä juuri sen vuoksi hänen lähestymistapansa asioihin on pedagoginen.

– Tämä on sellainen kädet saveen -työ. Mietimme opiskelijan kanssa hänen opiskeluunsa liittyviä asioita hyvin konkreettisesti, Junnikkala kuvailee.

Koronan mukanaan tuoman etäopiskelun aikana opiskelijat ovat ottaneet yhä enemmän yhteyttä keskittymisvaikeuksien ja yksinäisyyden takia.

– Yksinäisyys on korostunut varsinkin viime vuonna opintonsa aloittaneilla.

Etäopintojen aikana ryhmäytyminen uusien opiskelutovereiden kanssa on jäänyt vähiin. Normaalisti luentosaleissa, kirjastoissa ja kahviloissa yhdessä istuessa saatava vertaistuki on jäänyt saamatta. Moni tuntee elävänsä omassa kuplassaan, ilman kohtaamisia muiden kanssa.

Ongelmiin voi varautua ennakkoon

Yhteydenoton jälkeen opintopsykologit tapaavat opiskelijan kanssa 1–5 kertaa. Koronan aikana tapaamiset ovat olleet videotapaamisia, muulloin tavataan pääosin kasvokkain.

– Pidämme myös erilaisia ryhmiä, järjestämme webinaareja ja teemme oppaita, joita jaamme sosiaalisessa mediassa. Jokaisella aloittavalla ryhmällä on omaopettaja, jonka kanssa materiaaleja voidaan käydä läpi.

Junnikkalan mukaan tiedon ja erilaisten vinkkien jakaminen on tärkeää jo siksi, että se voi ehkäistä ongelmien syntymistä. Näkökulma on ratkaisukeskeinen.

– Opiskelijoilta tulee kiitosta siitä, että annamme heille erilaisia työvälineitä.

Tällä hetkellä apuna viisi opintopsykologia

Oulussa yliopiston ja ammattikorkeakoulun opiskelijoiden apuna on tällä hetkellä viisi opintopsykologia. Junnikkala iloitsee siitä, että Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä hankerahoituksella on saatu yksi psykologi lisää.

Viisikko on mukana myös erilaisissa hyvinvointiin ja terveysasioihin liittyvissä tiimeissä yhdessä oppilaitosten henkilökunnan, seurakuntien oppilaitostyön, YHTS:n ja opiskelijoiden edustajien kanssa.

Pauliina Junnikkala on tehnyt myös aiemmin töitä koulu- ja opiskelumaailmassa. Hän kokee olevansa unelmatyössään.

– Tykkään tästä ikäryhmästä ja ympäristöstä. Työ on monipuolista, ja siinä pääsee ideoimaan ja tekemään monenlaisia juttuja.

=> Kommentoi ja anna palautetta jutusta

Samasta aihepiiristä kirjoitettua:

Amiskoutsi antaa vauhtia

Oppilaitosnuorisotyöntekijä tietää, että opiskelija kaipaa yhteisöllisyyttä


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää