Oulunsalon seurakunnan perinteinen pääsiäisnäytelmä kulkee Jeesuksen mukana palmusunnuntaista pääsiäiseen

Näytelmä muuntuu tänä vuonna henkilökunnan käsittelyssä varjonäytelmäksi.

Oulunsalon seurakunnan toimitalon ala-aulaan on pystytetty kesäjuhlista muistuttava, teltantapainen viritelmä. Lattialla lojuu erinäinen määrä ristejä, paperista askarreltuja palmunoksia ja muuta rekvisiittaa.

Tiheästä tunnelmasta aistii, että jotakin on alkamassa – seurakunnan työntekijöiden perinteisen pääsiäisnäytelmän ensimmäiset harjoitukset nimittäin.

– Missäs meidän Jeesus on, näytelmän puuhanaisena toimiva, Oulunsalossa lähetys- ja kansainvälisen työn ohjaajana työskentelevä Ulla Mäkinen huhuilee.

Jeesuksen roolin tulkitseva nuorisotyönohjaaja Tuomas Tyynelä heilauttaa vastaukseksi kättään, ja asettuu esiintymislavana toimivan teltan sisälle.

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Pääsiäisnäytelmä saa tänä vuonna oulunsalolaisten käsittelyssä uuden muodon – se toteutetaan perinteisen näytelmämuodon sijasta varjokuvanäytelmänä.

– Edellisinä vuosina on ollut selkeä roolijako sekä hahmojen välistä dialogia. Nyt homma menee niin, että kertoja lukee tarinaa ääneen ja roolihahmot ovat näkyvillä pelkkinä varjokuvina, Mäkinen kertoo.

Kohtauksina nähdään palmusunnuntai, kiirastorstai, Getsemane, Jeesuksen tuomitseminen, Golgata ja tyhjä hauta.

Kertojaäänenä toimiva nuorisotyönohjaaja Sanna Korhonen aloittaa esityksen toivottamalla yleisön tervetulleeksi.

Musiikkipitoinen näytelmä pitää sisällään myös yhteislaulua, joka kajahtaakin komeasti ilmoille toimitalon aulassa.

Näytelmä kulkee Jeesuksen mukana matkan palmusunnuntaista pääsiäiseen. Kohtauksina nähdään palmusunnuntai, kiirastorstai, Getsemane, Jeesuksen tuomitseminen, Golgata ja tyhjä hauta.

Roolit haltuun lennosta

Vaikka kyseessä ovat näytelmän ensimmäiset harjoitukset, Mäkinen ohjaa toimintaa varmoin ottein. Roolitus tapahtuu lennossa ja rekvisiitta löytää paikkansa näyttelijöiden käsissä.

– Näyttelijät ovat diaprojektorin ja valkokankaan välissä, ja heijastukset saadaan aikaan takavalon avulla. Välillä yleisölle laitetaan esiin yhteislaulun sanat. Käsikirjoituksen merkkimäärä tulee olemaan edellisvuosiin verrattuna merkittävästi suurempi, jotta näytelmästä saadaan noin puolen tunnin mittainen, Mäkinen taustoittaa.

 

Seurakuntapastori Nanne-Sofia Tirkkonen (vas.), nuorisotyönohjaaja Tuomas Tyynelä ja nuorisotyönohjaaja Kirsi Järvelin mallaavat paikkojaan pääsiäisnäytelmän harjoituksissa.

Harjoitusten loppusuoralla Mäkinen kääntyy kanttori Jaakko Rahkon puoleen.

– Mitäs ajattelet, kun tässä on nyt laulettu Golgata-säkeistö, tähän voisi iltaesityksessä tulla musiikkiesityksenä kanttorin laulamana Jaakko Löytyn Toisen päivän iltana, onnistuisiko?

Lopputulos selviää yleisölle pääsiäisviikolla.

 

Näytelmä kiertää pääsiäisen alla Oulunsalon kirkonkylän, Pitkäkankaan, Niemenrannan sekä Salonpään kouluilla. Lisäksi näytelmä nähdään Oulunsalon kirkossa keskiviikkona 16. huhtikuuta kello 19.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää