Palautekysely omaisille: moni sureva kaipaa seurakunnan yhteydenottoa hautajaisten jälkeen

Oulun seurakunnat kehittävät läheisensä menettäneiden tukemista. Uusi opasvihko syntyi omaisia kuunnellen.

Koko Suomessa tuhkaukset ovat lisääntyneet kymmenen viime vuoden aikana, mutta yhä edelleen uurnanlasku voi herättää kysymyksen, mitä tuohon hetkeen kuuluu. Tuleeko pappikin silloin paikalle? Liittyykö hautaan laskemiseen virsiä tai rukouksia?

Tuhkahautauksien yleistyminen on yksi syy sille, miksi Oulun seurakuntayhtymässä on ryhdytty selvittämään, miten seurakunnat voivat palvella surevia omaisia aiempaa paremmin. Mitä tietoa menetyksen kokeneet kaipaavat esimerkiksi juuri tuhkahautaukseen liittyvistä käytännöistä?

–  Monet asiat hautauksien ympärillä ovat muuttuneet vuosien aikana, ja tässä tilanteessa me haluamme olla ihmisten tukena parhaalla mahdollisella tavalla, Tuiran kirkkoherra Niilo Pesonen sanoo.

Jotta omaisten kokemuksista ja tarpeista läheisen kuoltua päästiin selville, Oulun seurakunnat teki seurakuntayhtymän projektipäällikön Marja Forsblomin johdolla omaisten parissa laajan kyselyn alkusyksystä.

Jo aiemmin aiheeseen liittyvää palautetta on kerätty esimerkiksi seurakuntien työntekijöiltä.

Kyselyn mukaan omaiset kokevat tarpeelliseksi erityisesti selkeän ohjeistuksen hautaamiseen liittyvistä käytännön asioista. Palautteessa korostui myös tuen tarve surutyössä hautajaisten jälkeen.

Vielä tämän vuoden aikana Oulun seurakunnat julkaisevat opasvihkosen, jonka uskotaan tarjoavan tietoa ja apua muun muassa näihin omaisten kysymyksiin ja elämäntilanteisiin.

Monet asiat hautauksien ympärillä ovat muuttuneet vuosien saatossa, ja tässä tilanteessa me haluamme olla ihmisten tukena parhaalla mahdollisella tavalla.

Yksin ei tarvitse jaksaa

Marja Forsblomin mukaan omaisten kokemukset yksin jäämisestä hautajaisten jälkeen kertovat, että tietoa esimerkiksi Oulun seurakuntien sururyhmistä – ja mahdollisuudesta saada henkilökohtaista tukea keskustelemalla papin tai diakonin kanssa – on jaettava aiempaa aktiivisemmin.

– Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin surunsa kanssa, Forsblom sanoo.

Hautaamiseen ja hautajaisten järjestämiseen liittyvät seurakuntien rinnalla usein hautaustoimistot. Tätä useamman toimijan yhteistyötä on Niilo Pesosen mukaan myös tarpeellista tarkastella välillä.

Yhteistyön sujuvoittamiseksi Oulun seurakunnat työstävät parhaillaan materiaalia yhteistyökumppaneilleen, kuten hautaustoimistoille ja palvelutaloille. Ohjeistuksien avulla omaisia on helpompi ohjata tarpeen vaatiessa seurakuntien tarjoaman tuen piiriin.

Vanhoja tapoja avataan  uudelleen

Forsblom ja Pesonen kertovat marraskuussa ilmestyvän oppaan avaavan myös vanhojen kristillisten perinteiden, esimerkiksi saattohartauden ja sanomakellojen, merkitystä.

– Nämä ovat monille nykysuomalaiselle vieraita tapoja, mutta voivat antaa omaisille hautajaisjärjestelyjen keskellä mahdollisuuden kokea lohdutusta sekä levähtää hetken ajan läheistään muistaen, Pesonen sanoo.

Forsblom sanoo luottavansa siihen, että digiaikanakin käsiin otettava opas on luonteva tapa tutkia rauhassa seurakuntien tukea omaisille.

– Kun mieli on raskas ja omat voimat vähissä, tiedon haku netin syövereistä voi olla monelle ylivoimaista.

Jutun alun kysymyksiin siitä, mitä uurnanlaskussa tapahtuu, ei ole yhtä ainoaa vastausta.

– Tilaisuuden sisältö saattaa hieman vaihdella seurakunnittain, mutta hyviä käytäntöjä halutaan yhtenäistää Oulun seurakunnissa. Jos omainen haluaa tilaisuuteen esimerkiksi kanttorin paikalle, tulisi senkin olla mahdollista.

Niilo Pesonen ja Marja Forsblom ovat mukana Oulun seurakuntayhtymän AADI-hankkeessa (avainprosessien asiakaslähtöinen digitalisaatio), jossa kehitetään seurakuntien keskeisiä toimintoja. Yksi niistä on juuri menetyksen kokeneiden omaisten laadukas palveleminen, mutta hankkeessa tarkastellaan lisäksi ihmisten kohtaamista ja palvelemista kasteiden, rippikoulun ja vihkimisten yhteydessä.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää