Pyhiinvaellus on pysähtymistä liikkeessä

Pyhiinvaellus voi olla vaeltamista pyhiin paikkoihin taikka kulkemista metsäpolulla tai kulttuurimaisemassa.

– Pyhiinvaelluksella on aina jokin tietty määränpää, mutta vähintään yhtä tärkeää ja merkityksellistä on itse matkanteko.

Näin toteaa Annastiina Papinaho, uskontotieteilijä ja Suomen ensimmäisen pyhiinvaelluskeskuksen projektipäällikkö.

Sen, mistä pyhiinvaelluksessa on kysymys, voi tiivistää seitsemään avainsanaan: vapaus, yksinkertaisuus, kiireettömyys, hiljaisuus, huolettomuus, jakaminen ja hengellisyys.

– Näiden kautta selittyy myös, mitkä asiat tekevät pyhiinvaelluksesta kokonaisvaltaisen kokemuksen ja miksi myös me nykyajan ihmiset koemme pyhiinvaellukset kutsuvina.

Pyhiinvaellus on oman hengellisyyden hoitamista

Suomessa on lukuisia valmiita pyhiinvaellusreittejä, jotka hyödyntävät maastossa jo olemassa olevia retkeily- tai ulkoilureitistöjä. Milloin sellaisella vaeltaminen muuttuu pyhiinvaellukseksi?

– Se onkin hyvää pohdiskelua, Papinaho sanoo.

Pyhiinvaelluksen erottaa kuntoilumielessä tehtävästä vaeltamisesta tietoinen pysähtyminen, asettuminen pyhän äärelle.

– Pyhiinvaellus on oman hengellisyyden hoitamista. Se on pakottamatonta kulkemista rauhaa etsien. Se on hengittävää rukousta.

Pyhiinvaelluksella teemme matkaa eteenpäin kohti toisiamme ja ympäröivää maailmaa, sisäänpäin kohti itseämme, ylöspäin kohti pyhää ja taaksepäin kohti menneitä sukupolvia.

Papinahon mukaan mieli ei vaelluksella automaattisesti kokonaan tyhjene eikä ihminen välttämättä läpikotaisin henkisty. Arki on läsnä pyhiinvaeltajallakin, vaikka arki olisi jäänyt hetkeksi toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan.

– Mutta ainakin pyhiinvaellus voi olla läsnäolon, rauhan, hiljaisuuden ja etsimisen hetki omassa elämässä. Ajanjakso, jona on mahdollista kuulostella, missä kohtaa on menossa oman elämänsä matkalla.

Pyhiinvaellus voi olla monelle myös tarpeellinen irtiotto digimaailmasta.

– Reittiä on ehkä katsottava älypuhelimen sovelluksesta, mutta puhelimen voi laittaa lentokonetilaan tai älä häiritse -tilaan ja päättää, että nytpä en haluakaan katsoa kaikkea saapuvaa sähköpostia tai jokaista puhelimeen kilahtavaa viestiä.

Pyhiinvaelluksesta ei pidä tehdä suoritusta

Suomessa pyhiinvaelluskohteita olivat 1400-luvulla esimerkiksi Pyhän Henrikin kunnioitukseen liittyneet Köyliön ja Nousiaisten kirkot sekä Turun tuomiokirkko, Pyhän Birgitan luostari Naantalissa, Rengon Pyhän Jaakobin kirkko sekä Hattulan Pyhän Ristin kirkko.

– Kun kuljemme jotakin historiallista reittiä, se linkittää meidät nykyajan ihmiset keskiaikaisiin pyhiinvaelluksiin.

Olipa pyhiinvaelluksen reitti mikä tahansa, ideana on pysähtyminen liikkeessä.

– Pyhiinvaelluksen paradoksi on, että sillä liikutaan mutta samalla rauhoitutaan ja pysähdytään.

Papinaho korostaa, että pyhiinvaellus ei ole suorittamista. Matkanteon kesto tai kuljetun reitin pituus ei ole oleellista.

Papinaho korostaa, että jokainen saa vaeltaa omalla tavallaan, oman reittinsä valiten, oman kulkemisen tavan päättäen.

– Kenenkään vaelluksesta ei kukaan muu voi mennä sanomaan, että väärin vaellettu.Pyhiinvaelluksen kohteena oleva pyhä paikka voi olla vaikkapa itselle tärkeä kirkko, mutta yhtä lailla pyhyyttä ja pyhän tunnetta voi löytää luomakunnasta ja luonnosta.

Papinaho mainitsee yhtenä mieleenpainuvana pyhiinvaellusmuistonaan esimerkiksi hetken, jona hän Aurajoen varrella kapusi vanhan linnavuoren laelle. Siellä vaeltajaa oli vastaanottamassa kymmenkunta korppia.

Annastiina Papinaho. Kuva: Jani Laukkanen

Mieleen on jäänyt myös Inarissa Pielpajärven erämaakirkkoon vievä kirkkopolku, jolla pyhiinvaeltaja saattoi pysähtyä Raamatun tutkiskelun, saamelaisten vuodenaikojen ja kauniin luonnon äärelle.

Omalla tavallaan sykähdyttävä joskin täysin erilainen pyhiinvaelluskokemus oli Tour de Henrik, pyöräpyhiinvaellus neljänkymmenen lapsen ja nuoren kanssa Pyhän Henrikin tiellä Kokemäeltä Turkuun.

Yksin vaeltaessa hiljentyminen syvenee

Työssään Turun pyhiinvaelluskeskuksessa Papinaho muun muassa ohjaa pyhiinvaellusryhmiä.

– Tykkään kulkea isossa porukassa mutta yhtä lailla yksin. Itsekseen liikkeelle lähteminen tuo pyhiinvaellukseen ihan tietynlaisen kulman. Silloin saa upota rauhassa omaan kulkemiseen, vetäytyä omaan pyhiinvaeltajuuteen. Hiljentymisestä tulee vielä syvempää kun kulkee yksinään, oman elämän kysymysten äärellä.

Lasten kanssa pyhää pohtimaan

Pyhiinvaellusta suunnittelevan kannattaa tutustua alkajaisiksi Pyhiinvaelluskeskuksen verkkosivustoon.

Papinaho suosittelee myös lukemaan esimerkiksi teoksen Valo askeleillani: pyhiinvaelluksella Suomessa, jota hän itse oli tekemässä Ilari Aallon, Larissa Riihihuhdan ja Usva Torkin kanssa.

Papinahon kirjavinkkauksia ovat myös Sari Katajala-Peltomaan, Christian Krötzln, Marjo Meriluoto-Jaakkolan toimittama Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla: kun maailma aukeni sekä Kalle Elonheimon Pieni pyhiinvaelluskirja.

Papinaho kannustaa lapsiperheitäkin tekemään pyhiinvaelluksia.

– Lapset ovat ihan parhaita pyhiinvaelluskavereita: he eivät kiirehdi, he malttavat pysähtyä ihmettelemään, he ovat kokonaisvaltaisesti läsnä.

– Reitin varrella aikuiset voivat ottaa puheeksi pyhän teemoja. Siitä voi syntyä syviäkin keskusteluja, Annastiina Papinaho uskoo.

• Suomen pyhiinvaellusreiteistä kerrotaan verkkosivustolla pyhiinvaellussuomi.fi

PYHIINVAELLUKSELLE LÄHDETTIIN AINAKIN KERRAN ELÄMÄSSÄ

• Pyhiinvaellus oli keskeinen osa keskiajan kristillistä kulttuuria: lähes jokainen kristitty osallistui sellaiselle edes kerran elämässään.
• Pyhiinvaellukset olivat olennainen osa pyhimysten kunnioittamista. Matkalle lähdettiin myös muun muassa anomaan syntejä anteeksi, rukoilemaan sairaudesta parantumista tai kiittämään sairaudesta paranemisen jälkeen. Vaivalloiselle matkalle sai lähtemään myös halu nähdä Raamatussa mainittujen ihmeiden tai ilmestyksien tapahtumapaikkoja tai Raamatun henkilöiden elämään liittyviä paikkoja.
• Keskiajalla suomalaiset suuntasivat esimerkiksi Santiago de Compostelaan, Roomaan ja Jerusalemiin; suosittuja kohteita olivat myös Pyhän Olavin hauta Norjassa ja Pyhän Birgitan hauta Ruotsissa.
• Kotimaassa pyhiinvaeltajan matka vei usein Turkuun, olihan Turun tuomiokirkko ajan hengellinen keskus. Lisäksi vuonna 1396 Uppsalan arkkipiispa Henrik ja Turun piispa Bero Balk lupasivat 40 päivän aneet kaikille niille, jotka vierailisivat Turun tuomiokirkossa ja viidessä muussa lähialueen kohteessa. Katolisuudessa uskova saattoi pyhiinvaelluksen suorittamalla ansaita aneen eli vapautuksen maan päällä tai kiirastulessa tehtävästä sovitustyöstä.
• Turku oli paitsi pyhiinvaelluksien määränpää, myös niiden lähtöpaikka. Niin kutsuttu Jaakontie Rengosta Turkuun oli osa Euroopan halki kulkevaa Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitistöä, jonka määränpäänä oli apostoli Jakobin hauta Santiago de Compostelassa Espanjassa.