Rakkauden lähettiläs uskoo ajatuksen parantavaan voimaan
Oululainen näkijä ja henkinen parantaja Erika Juusola ymmärtää myös, miksi ihmiset ”karkaavat” kirkosta. Hänen mukaansa ihmiset haluavat osallistua eivätkä vain istua ja kuunnella.
Oululainen näkijä ja henkinen valmentaja Erika Juusola on mukana Kirkkopäivillä otsikolla Henkinen muttei uskonnollinen käytävässä paneelikeskustelussa. Hänen lisäkseen lavalle nousevat pappi, nykynoita ja tutkija.
Juusola ei yllättynyt kutsusta tulla keskustelemaan teemasta kirkolliseen tapahtumaan.
– Moni voi kokea, että edustan eri leiriä, mutta kyllä me olemme lopulta kaikki yhtä.
Erika Juusola kertoo olleensa näkijä aina.
– Henkimaailma on ollut minulle selviö lapsesta asti. Ei meitä ja henkiä erota kuin ohut verho, ja jostakin syystä minulla se verho ei ole koskaan mennyt kiinni, hän kuvailee.
Juusola on työskennellyt parikymmentä vuotta henkisen kasvun ja hyvinvoinnin parissa. Esimerkiksi vuoden mittaisessa näkijäkoulussa pyritään saamaan yhteys ”ikiomaan sieluun, jumalalliseen kipinään”.
– Joskus ryhmissä on ihmisiä, joille ei saa edes puhua Jumalasta ja seurakunnan puolella näkijäjutut taas voivat olla joillekin punainen vaate.
Onneksi lempeästi ohjattua hiljentymistä on jo tarjolla joissakin seurakunnissa.
Juusola kokeekin olevansa sillanrakentaja.
– Ymmärrän, miksi nykypäivänä ihmiset ”karkaavat” kirkosta. He haluavat osallistua seremonioihin eivätkä vain istua ja kuunnella. Myös hiljentyminen on tärkeää. Onneksi lempeästi ohjattua hiljentymistä on jo tarjolla joissakin seurakunnissa.
Ajatuksen parantavassa voimassa on hänen mukaansa paljon samaa kuin rukouksessa. Ne ovat hiljentymistä ja sisäisen äänen kuuntelua, yhteyttä. Rakkaus puhuu hiljaisuudessa.
– Ajatuksella on aivan ihmeelliset voimat. Sen avulla olemme yhä tietoisempia siitä, mihin suuntaan haluamme elämäämme kuljettaa.
Kykynsä Juusola uskoo olevan lähtöisin Jumalalta.
Me kaikki olemme tulleet tähän maailmaan enemmän tai vähemmän parantumaan.
– Me kaikki olemme tulleet tähän maailmaan enemmän tai vähemmän parantumaan, ja vain rakkaus voi parantaa. Rakkaus on Jumala tai jumalallista voimaa. Mitä se on, se selviää, kun pääsen itsekin aikanaan valoon.
Samaa rakkautta voi Juusolan mukaan kokea esimerkiksi kirkossa, vaikka jumalanpalvelukset tuntuvat hänen kokemuksensa mukaan liian suorituskeskeisiltä.
– Rukoushetket menevät jumalanpalveluksessa nopeasti ohi, kun mielestäni niiden äärelle voisi rauhoittua pidemmäksikin aikaa.
Vuosien varrella näkijä on käynyt hyviä keskusteluja monen papin kanssa.
– Usein heillä on taustallaan samanlaista etsintää ja ammatinvalinta on ollut polku, aivan kuten itsellänikin.
Juusola kertoo nuorena haaveilleensa työstä aivan toisella alalla.
– Koen tämän kuitenkin kutsumuksekseni ja olen onnellinen, että olen löytänyt paikkani ihmisten auttajana.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.