Suoraan kysyttynä: Miksi olette liikkeellä?

Haukiputaalla nuorisotyöntekijät kiersivät eri puolilla pitäjää jututtamassa nuoria. Miksi?

Haukiputaan seurakunnan nuorisotyö on viime päivinä tavannut nuoria eri puolille pitäjää. Nuorisotyöntekijät liikkuvat nuorten parissa yhdessä kaupungin nuorisopalvelun ja Maaseudun Sivistysliiton työntekijöiden kanssa.

Maaseudun Sivistysliiton yhteisökehittäjä Riitta Johanna Laitinen ja seurakunnan nuorisotyönohjaaja Tarja Kainulainen jututtivat viime viikolla nuoria muun muassa Kellon ostoskeskuksessa.

Tarja Kainulainen, miksi liikutte ulkona lämpimän juoman ja pienen välipalan kanssa?

– Koska epidemian aikana emme voi järjestää kokoavaa toimintaa. Kulkemalla siellä, missä nuoret ovat, pääsemme kysymään heiltä kuulumisia. Haluamme myös tietää nuorten näkemyksiä heidän omasta asuinalueestaan ja sen palveluista nuorille.

Mistä keskustelua nuorten kanssa syntyy?

– Tavallisista arjen asioista, koulusta ja siitä, mitä nuoret tekevät vapaa-ajallaan. Olemme jutelleet myös koronasta, sen vaikutuksista ja siitä miltä tämä aika tuntuu.

Mitä aikuiset voivat tehdä nuorten jaksamisen hyväksi koronakurimuksen keskellä?

– Heiltä voi kysyä miten menee, mitä kuuluu ja olla kiinnostunut nuorten ajatuksista ja asioista – niistä pienistäkin jutuista. Tärkeää on, että nuoret saavat avoimesti kertoa tuntojaan ja ne otetaan vakavasti.

Synnyttävätkö kohtaamiset kaduilla uutta toimintaa ja tarjontaa nuorille?

– Riitta Johanna Laitinen on mukanamme kehittääkseen erityisesti nuorisotyötä Kello-Kiviniemen alueella. Tämän vuoden aikana toteutettava tapahtuma tai toiminta syntyy nuorten ideoista ja yhdessä heidän kanssaan.

Millaiset asiat auttavat lapsia ja nuoria selviytymään koronarajoituksien kiristyessä uudelleen?

– Olisi tärkeää, että rajoituksista huolimatta nuorten elämässä tapahtuisi iloisia asioita. Avun saaminen etäopetuksen aikana on tärkeää.

– Toivomme, että jokaisella lapsella olisi ainakin yksi aikuinen, joka haluaa kuunnella häntä ja luoda toivoa.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää