Välittämisen päivässä jaetaan leipäkasseja Oulussa

Perjantaina 25. marraskuuta vietetään Välittämisen päivää. Oulussa jaetaan silloin sekä tietoa että konkreettista apua leipäkassien muodossa.

|

Oulussa Löytävän vanhustyön verkostossa mukana olevat toimijat jakavat kolmessa eri paikassa sekä tietoa verkostosta ja sen toimijoiden tarjoamista palveluista että 20 kappaletta leipäkasseja. Kassit saadaan lahjoituksena Prikka kiertoon -hankkeesta.

Perjantaina kello 10–11 verkoston edustajia löytää niin Kiimingin seurakuntakeskuksesta, Oulunsalon seurakunnan Toimitalolta kuin Oulun keskustasta Muistiyhdistyksen tiloista.

– Kiimingissä paikalla on Oulun seudun omaishoitajia, keskustassa väkeä on Oulun seudun muistiyhdistyksen lisäksi ODL:n Keikka-avusta ja Kotikummit-hankkeesta ja Oulunsalossa Caritas-Säätiöstä ja Tutussa kodissa -hankkeesta, listaa Caritas-Säätiön yhteisökoordinaattori Matleena Keränen.

Keräsellä on kokemusta myös aiempien vuosien Välittämisen päivän tempauksista. Hän tietää, että paikalla käy niin ikäihmisiä kuin heidän läheisiään. Sekä omaiset että ikäihmiset itse kaipaavat usein vinkkejä toiminnoista.

– Kannustamme heitä tulemaan rohkeasti mukaan, sillä valtaosa verkostin tarjoamista toiminnoista on kaikille avointa.

Keräsen mukaan Välittämisen päivän tapahtumissa tuodaan esiin myös mahdollisuutta tehdä huoli-ilmoitus. Ilmoituksen voi tehdä, jos on syytä epäillä, että ikäihminen ei pärjää esimerkiksi yksin kotona.

– Oulussa huoli-ilmoituksen voi tehdä kaupungin nettisivuilla tai soittamalla kaupungin ikäihmisille suunnattuun Aino-neuvontaan, Keränen ohjeistaa.

Vaikka alkujaan Välittämisen päivä on suunnattu lähinnä ikäihmisten huomioimiseen, se on kaikenikäisten teemapäivä.

– Se on tietynlainen muistutus pitää silmät auki, Keränen tiivistää.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää