Kolumni: Esteistä selvitään

Oppilaitospastori Nuusa Niskalan mielestä ihmiset ovat halutessaan äärimmäisen kekseliäitä olentoja.

”Ei voi olla totta!” nuori nainen tulee luokseni ja huudahtaa. Olen silloin Suomen Diakoniaopiston ja Diakin yhteisissä tiloissa oppilaitoksen psykologin ja kuraattorin kanssa. Olemme niin sanotulla kohtauspaikalla. Tarjolla on kahvia ja teetä ja paikalla me opiskeluhyvinvointihenkilöt, joiden kanssa on mahdollista keskustella kaikista niistä asioista, mitä mielen päällä sillä hetkellä sattuu olemaan.

Nainen on vanha rippikoululaiseni, ensimmäiseltä virkavuodeltani satojen kilometrien päästä idän suunnalta. Emme ole törmänneet toisiimme vuosiin. Olemme molemmat ilahtuneita yllättävästä kohtaamisesta.

Minulla on ollut mahdollisuus liittyä tämän syksyn alkavaan työkauteen yhdessä noin 35 000 ammatillisen toisen asteen, korkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoiden kanssa. Olen ollut iloinen, yllättynyt, inspiroitunut ja jännittynyt, aivan kuin minkä tahansa uuden koulun alkua. Olen ollut monella tavalla tutun, mutta kuitenkin uuden äärellä.

On ollut hauskaa – ja henkilökohtaisella tasolla merkityksellistäkin – huomata, kuinka perusseurakuntatyössä vuosien varrella vähän eri puolella Suomea kasvaneet verkostot voivat tulla yllättävällä tavalla nyt yhteen oppilaitostyössä. Kentällä kohdatut lapset ja nuoret tai kirkollisista toimituksista tutuksi tulleet aikuiset ovat nyt töissä täällä. Näissä oppilaitoksissa.

Ihan näin työkauden alussa, muutamien viikkojen aikana oppilaitosten käytävillä ovat kuuluneet hyvin samankaltaiset kysymykset erikoisen kevään jälkeen. Mikähän on tänä työkautena mahdollista? Saanko tutustua uuteen ryhmääni, voinko tavata vanhoja opiskelukavereitani, jatkuvatko tunnit yhdessä ryhmän kanssa luokissa, onko varmasti mahdollista päästä aloittamaan harjoittelua, voiko piipahtaa ruokalassa, levähtää kirjastossa tai bongata käytäviltä joku tuttu ja vaihtaa kuulumisia opiskelujen välillä kahviossa?

Nämä eivät kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta ole mitenkään pieniä kysymyksiä. Sen olen saanut huomata vetäessäni erilaisia arvotyöskentelyjä ryhmille tai kun olemme yhdessä etsineet jokaisen omia jaksamisen voimavaroja.

Minusta sellaiset lausahdukset kuten kärsimys jalostaa tai vaikeudet on tehty voitettavaksi ovat piinallisia. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö vastoinkäymisten kautta elämäänsä voisi saada näkökulmaa ja oivalluksia tai etteikö vaikeuksista voisi päästä yli, selvitä tai etteikö niitä voisi jättää taakseen. Jos ihminen pohtii elämän merkitystä ja merkityksettömyyttä, omaa jaksamistaan tai kokee ahdistusta, yksinkertaistetut, vaikkakin usein hyvällä tarkoitetut onelinerit harvoin osuvat maaliin.

Uskon siihen, että ihmiset pystyvät parhaimmillaan tukemaan ja auttamaan toisiaan, kannustamaan, kohtaamaan ja olemaan läsnä. Uskon siihen, että halutessaan ihmiset ovat äärimmäisen kekseliäitä olentoja. Tilanteesta riippumatta. Silloin yleensä muut elämää hankaloittavat esteet murtuvat. Ajattelen, että tämä on myös oppilaitospapin ydintyötä.

Kirjoittaja on Oulun seurakuntien vs. oppilaitospastori.
Nuusa Niskalan työhuone löytyy Kontinkankaan kampukselta, Honka 222


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää