Kolumni: Jokainen ihminen on laulun arvoinen

Lähisuvussani on kehitysvammaisia. He ovat arvostettuja ja syvästi rakastettuja suvun jäseniä, jotka ovat olleet kaikessa mukana ja opettaneet meille muille paljon pelkällä olemassaolollaan.

Erilaisuus kasvuympäristössä opetti suvaitsevaisuutta ja toisten huomioonottamista. Kaikki ovat tärkeitä, kaikkia kohdellaan tasavertaisesti. Nämä retkieväät ovat olleet elämäni matkalla merkityksellisiä.

Synnyinkuntani kehitysvammaisten toimintakeskus, Toimari, aukaisi syksyllä sometilin, ja liityin heti tykkääjien joukkoon. Usein viikon päätteeksi tilillä julkaistaan kuvia toimarilaisten viikon askareista. Joka kerta selaan innolla kuvat: näkyykö tuttuja kasvoja, mitähän nyt on puuhattu. Kuvista tulee aina lämmin ja hyvä mieli. Niistä välittyy aitous sekä elämän ilo ja riemu.

Pysähdyin katsomaan erityisen pitkään erästä kuvaa, jossa yksi toimarilainen oli ryskähommissa. Liikkuminen oli selvästi vaikeaa, mutta ahkeroijan ilme oli sitäkin tyytyväisempi: ”Minä pystyn!”

Käännyin katsomaan lapsiani. Kuinka monet riidat olemmekaan saaneet aikaan, kun me vanhemmat olemme pyytäneet heitä auttamaan kodin askareissa. ”Olisitte kiitollisia, että teillä on terveyttä toimia”, teki mieleni sanoa.

Mutta sitten huomasin, etten ole itsekään sen kummempi. Usein vain jaksamisen vuoksi, laiskuuttaan, jää moni askare tekemättä. Suusta karkaa helpommin valitus kuin kiitos. Niin, osaisinpa olla kiitollinen siitä, että pystyn.

Yksi näistä sukulaisistani sai hiljattain kutsun taivaan kotiin. Mieli täyttyi lapsuuden ja nuoruuden muistoilla. Suru sisältää sävyjä elämän epäreiluuden ymmärtämisestä. Serkkuni luonteeseen kuului kuitenkin aina ilo elämästä.

Muistotilaisuudessa laulettiin Veikko Lavin laulelma, joka siinä hetkessä kosketti aivan erityisellä tavalla. ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Jokainen elämä on tärkeä!” Kuinka paljon annettavaa meillä, ihan kaikilla, on toisillemme.

Kirjoittaja on Limingan kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja ja matemaattisten aineiden opettaja