Kolumni: Mitä kaikkea kirkko merkitsee?

Kirkko on juhlatila, museorakennus, jumalanpalvelus, tapahtumanjärjestäjä ja palvelutoimisto. Jääkö sen sanoma kaiken alle, pohtii Meiju Kaakinen.

Kotikunnassani kirkon peruskorjaus on herättänyt keskustelua kirkon merkityksestä.

Kirkko on merkityksellinen melko monella tavalla.

Se voi tarkoittaa rakennusta, joka usein on vanha ja kulttuurihistoriallisesti arvokas. Kirkkorakennus on Herran huone, mutta myös taidemuseo. Kirkkosaleissa on usein alttaritaulun lisäksi muutakin taidetta, unohtamatta arkkitehtuuria.

Useissa kunnissa ja kaupungeissa kirkko sijaitsee keskellä kylää ja toimii siten myös maamerkkinä.

Kirkko tarkoittaa jumalanpalvelusta. Perhekirkko ja iltakirkko ovat vakiintuneita termejä tarkoittamaan jumalanpalvelusta tai messua.

Arkena ei kuitenkaan ehdi kirkkoon ja tapakristitylle riittää, että käy kerran vuodessa joulukirkossa.

Kirkko on synonyymi seurakunnalle. Moni ei ymmärrä kirkosta erotessaan eroavansa seurakunnasta.

Kirkko tarkoittaa kristikuntaa, jota yhdistää kristillinen usko ja elämäntapa. Kirkkoa ei ole ilman ihmisiä, seurakuntalaisia.

Joillekin kirkko toimii ensisijaisesti palveluntarjoajana. Seurakunnan toiminta sekoittuu kunnan toimintaan ja kirkon sanomasta ei niin väliä, kunhan pääsee retkelle.

Joskus kirkon toimintaan osallistuvat unohtavat, että siellä kristityt kokoontuvat yhteen ja Jeesus on paikalla, halusit tai et.

Kun Tyrnävän kirkon peruskorjaus valmistuu ja tila otetaan juhlallisesti käyttöön, niin onko se ainoastaan seurakunnan asia? Kuuluuko kirkon käyttöönotto vain kirkkokansalle ja kutsutaanko kirkonmenoihin vain kirkonkyläläiset?

Tietenkin kristillinen kirkko kutsuu luokseen jokaisen, joka haluaa tulla.

Se on samalla kuitenkin kuin irtokarkkipussi, josta voi valita sen mikä miellyttää ja jättää loput.

Kirkko on tärkeä juhlatila, museorakennus, satunnainen jumalanpalvelus, tapahtumanjärjestäjä ja palvelutoimisto.

Jääkö kirkon sanoma tämän kaiken muun alle?

Kirjoittaja on Tyrnävän seurakunnan lastenohjaaja


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää