Kolumni: Vuoden suuret juhlat
”Suviseurojen kaltaiset valtavat massatapahtumat ovat ahdistaneet minua jossain määrin aina”, kertoo Timo Liikanen.
Istuin vuosia sitten kurssilla Ranuan kristillisellä opistolla. Iltaohjelmassa esitettiin monologi, jota voisi kutsua Suviseuraräpiksi. Esitys päättyi sanoihin: ”Vuoden suuret juhlat ovat nämä sekä joulu.” Sillä kuvattiin Suviseurojen merkitystä vanhoillislestadiolaisille perheille.
Tämän lehden ilmestyessä juhlat ovat jo takanapäin. Meillä seuramatka jäi väliin, vaikka alun perin oli tarkoitus lähteä Kauhavalle. Syynä oli hiljattain perheeseemme saapunut, nyt kymmenviikkoinen bordercollie Valo, jota emme halunneet jättää vieraalle hoitoon.
Monille vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden piirissä kasvaneille Suviseurat ovat kohokohta, josta jää lämpimiä muistoja. Näin olen omassa elämässänikin kokenut. Tunteeni Suviseuroja kohtaan on samalla kuitenkin ristiriitainen. Ja uskon, etten ole kokemukseni kanssa yksin.
Suviseurojen kaltaiset valtavat massatapahtumat ovat ahdistaneet minua jossain määrin aina. Ihmispaljouteen lähteminen on vaatinut oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä, ja olen joutunut käymään henkistä painia ennen seuramatkaa.
Myös yhteisössä tapahtumaan liittyvä lähes kulttimainen tai pyhiinvaelluksellinen puhetapa on ollut omiaan kasvattamaan henkistä painetta. Seuramatka kuvana kristityn vaelluksesta tai ikuiset seurat vertauksena taivaasta ei ole kolahtanut mielikuviini.
Minulle odotetuin päivä on lopulta ollut sunnuntai tai maanantai, riippuen siitä, milloin on lähdetty kotiin. Totta on, että esimerkiksi ehtoollisella tai seurakansan veisuun keskellä pyhyyden kokemus on ollut voimakas. Mutta yhtä lailla olen tuntenut pyhyyttä kotikirkossa, pienissä pirttiseuroissa tai luonnon keskellä.
Taakse jäänyt pandemia-aika on osoittanut, että kirkon tai herätysliikkeiden toiminnassa olennaista ei ole mikään ulkoinen, ei tilaisuuksien väkimäärät. Kaikki lähtee sisimmästä. Yksi tarvitsee hengellisyyden hoitamisessa kesäjuhlien kaltaisia hetkiä, toinen kotikirkon perusmessua. Hartaus verkon tai radion kautta ravitsee omissa oloissa viihtyvää. Hyvän kristityn mittapuuta ei ole, sillä uskon lahja perustuu armoon.
Vaikka Suviseuroissa ollaan Raamatun sanan äärellä, minulle vuoden suuret juhlat ovat ehdottomasti joulu ja pääsiäinen.
Kirjoittaja on Pudasjärven seurakunnan kirkkoherra
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.