Maarit Peltoniemi | Kadonnutta lukutaitoa etsimässä

Ystäväni kuuntelee herkeämättä, kun kerron hänelle, kuinka jo alakoululaisina meillä oli tapana lainata koulun kirjastosta kirjoja.

Luokan perällä sijainneen kirjakaapin ovet avattiin perjantaina iltapäivällä tunnin ajaksi, ja sieltä sai valita kaksi lainakirjaa.

Minä puolestani kuuntelen hämmentyneenä, kun ystäväni kertoo, ettei hän vielä näin aikuisenakaan osaa lukea eikä kirjoittaa.

Hän ei ole käynyt päivääkään koulua synnyinmaassaan, saati, että olisi pistäytynyt päivän päätteeksi kirjastossa.

Kirjoitan tätä Kansainvälisenä tyttöjen päivänä 11.10., jolloin uutisotsikoihin ilmestyvät lapsiavioliitot ja tyttöjen hyväksikäytöt.

Lukutaidon perään haikaileminen tuntuu kaukaiselta näitä uutisia lukiessa.

Uusimmat tutkimukset ja Pisa-tulokset kertovat, ettei lukutaito Suomessakaan ole enää niin itsestäänselvää.

Aiemmin lähes kaikki osasivat lukea ja kirjoittaa, nyt lukutaidottomia tai huonosti lukevia on jo runsas kymmenen prosenttia väestöstä.

Se on selvää, että luku- ja kielitaidottomuus sulkee monet ovet.

Tuudittauduimmeko liian kauan siihen todellisuuteen, että vaikka yhteiskunta muuttuu, kaikki oppivat lukemaan ja kirjoittamaan suomen kieltä ja kielitaidon kautta pääsevät kiinni opiskeluun, ammattiin ja elämään.

Kuinka usein olemme kahvipöydissämme päivitelleet maahanmuuttajataustaisten huonoa suomen kielen taitoa ja heidän turvautumistaan Google-kääntäjään sen sijaan, että edes yrittäisivät puhua suomea.

Mutta kuka heidän kanssaan juttelee?

Kävelemme ohi, katsomme kaukaa, synnyttelemme mielissämme ennakkoluuloja sen sijaan, että antautuisimme kyselemään kuulumisia.

Siinä kohdatessa kehittyisi suomen kieli, mutta syntyisi myös yhteys, jossa kaksi erilaista maailmaa kohtaa.

Sillä ystäväni maailma on toisenlainen, vaikka nyttemmin hän on jo käynyt peruskoulua ja oppinut monenlaisia taitoja.

Lastensa kanssa hän pistäytyy lähikirjastossa, mutta taitaa yhä ihmetellä kotiemme täyteen ahdettuja kirjahyllyjä.

Minä ihmettelen yhä uudelleen hänen rohkeuttaan; luku- ja kirjoitustaidottomana hän on vaeltanut maailman ääristä tänne pohjoiseen etsimään perheelleen kotia maasta, jossa ei tarvitse pelätä.

Lapsensa hän vie kouluun ja lukee heille iltaisin Tiitiäisen satupuuta, kuten minäkin aikoinani.