Pääkirjoitus: Sairaalasielunhoito rohkaisee toivoon

Seurakunnissa tehdään paljon näkyvää työtä: konsertteja, jumalanpalveluksia, leirejä ja retkiä. Jokaiselle on jotain. On ollut ilo nähdä, miten koronan hellittämisen myötä kirkkojen ja seurakuntatalojen ovi käy tiuhaan.

Kirkossa tehdään myös paljon työtä, joka ei päädy otsikoihin tai somepäivityksiin, mutta on vaikuttavaa ja merkityksellistä. Monipuolinen diakonia, vanhus- ja oppilaitostyö tapahtuu usein näkymättömissä.

Ajattelen myös aivan erityisesti sairaalasielunhoitoa. Kirkko toimii sairaalassa Avilan Teresan rukouksen hengessä: Kristuksen käsinä ja jalkoina, kuuntelevina korvina ja lohduttavana läsnäolona siellä, missä tarvitaan rinnalla kulkemista.

Sairaalapapit ovat potilaita, heidän läheisiään ja terveydenhuollon henkilökuntaa varten. Siis meitä jokaista varten. Sairaus, kuolema ja näihin liittyvä kriisi koskettaa jokaista jossain vaiheessa.

Maassamme työskentelee noin 115 sairaalapappia. He tekevät työtä osana moniammatillista tiimiä, aina potilaan ja asiakkaan vakaumusta kunnioittaen. Heidän erityinen tehtävänsä on rohkaista toivoon silloinkin, kun toivoa paranemisesta ei ole.

Kirkon sairaalasielunhoidon arvot – pyhän kunnioitus, vastuullisuus, oikeudenmukaisuus ja totuudellisuus – eletään todeksi jokaisessa kohtaamisessa. Sairaalasielunhoitajat ovat erityiskoulutettuja ammattilaisia.

Oulussa on viisi sairaalapapin virkaa, yksi lastenohjaaja ja yksi kehitysvammaistyön pappi. Arvokkaan perustyön lisäksi he jakavat tietotaitoaan koulutuksissa perusseurakuntatyötä tekeville ja vapaaehtoisille vastuunkantajille.

Parhaillaan vietetään sairaalasielunhoidon juhlaviikkoa. Sairaalasielunhoito Oulussa täyttää 60 vuotta ja sairaalalapsityö 20 vuotta. Juhlamessu kutsuu tuomiokirkkoon ja Virtuaalikirkkoon 26. syyskuuta kello 10.

Siunausta tärkeään työhönne!

Kirjoittaja on Oulun tuomiorovasti