Pääkirjoitus: Suomi on kristitty maa

”Usea suomalainen ei enää pidä itseään kristittynä, saati sitten uskovaisena. Silti arvot, joiden mukaan ihmiset elävät, ovat kristillisiä”, muistuttaa Niilo Pesonen.

Silmälasipäinen

Kuukausi sitten vietettiin maassamme kirkon kansainvälisiä lähetyskumppanuusneuvotteluja. Tapahtuman myötä Suomeen saapui iso joukko vieraita muista maailman kristillisistä kirkoista. Osa heistä vieraili Oulussa hiippakunnan lähetysjuhlilla ja kirkoissa saarnaamassa.

Itselleni jäi mieleen Mongolian evankelisluterilaisen kirkon presidentin Z. Purevdorzin toteamus siitä, että Suomi on kristitty maa. Hän tulee maasta, jossa kristityt ovat erittäin pieni vähemmistö. Havahduin jälleen siihen, miten suuri vaikutus maallemme on ollut sillä, että kristinusko on vaikuttanut täällä yli tuhat vuotta.

Usea suomalainen ei enää pidä itseään kristittynä, saati sitten uskovaisena. Silti arvot, joiden mukaan ihmiset elävät, ovat kristillisiä. Otan joitakin esimerkkejä.

Kulttuurissamme rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ovat selkeitä hyveitä. Lähtökohta tällaiselle ajattelulle löytyy Raamatun kymmenestä käskystä.

Jeesus puolestaan opetti useilla esimerkeillä yksilön arvoa. Pelkästään oman kansan jäsen ei ole lähimmäinen, vaan kuka tahansa, jopa vihamiehemme. YK:n ihmisoikeuksien julistus ja niin sanotuissa läntisissä maissa omaksumamme arvot nousevat näistä Jeesuksen opetuksista.

Arvomme ovat siis edelleen kristilliset. Samalla tiedämme, että monet näistä arvoista, kuten ihmisoikeudet, on haastettu eri puolilla maailmaa. Merkkejä tästä on Suomessakin. Miten sinä päättäjänä, vaikuttajana tai kansalaisena suhtaudut näihin arvoihin? Entä siihen perustaan, mistä ne nousevat?

Vielä väärinymmärrysten välttämiseksi: kristilliset arvot eivät tarkoita, ettemme anna muille vakaumuksille tilaa. Päinvastoin. Samalla voimme henkilökohtaisesti olla vakuuttuneita siitä, että juuri Jeesuksen opetuksessa ja persoonassa on totuus.

Kirjoittaja on Tuiran seurakunnan kirkkoherra


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää