Puheenvuoro: Seksuaalisuus on osa ihmistä

Haluan etsiä ja löytää vähän väliä uusia ulottuvuuksia ihmiselämän ymmärtämiseen ja papin työhön. Siinä joutuu mukavasti haastamaan omia käsityksiään, ja myönnän, että toisinaan jopa häpeän kapeaa ymmärrystäni. Joskus pidin papin työtäkin niin erityisenä, että luulin ihmisten rinnalla kulkevan kohtaamisen olevan suunnilleen yksin pappien ja diakoniatyöntekijöiden tehtävä.

Sittemmin olen kohdannut kampaajia, myyjiä, fysioterapeutteja, hierojia, kosmetologeja, jotka kaikki tekevät työtä ihmisten parissa ja kuuntelevat heitä – monet erittäin antaumuksella ja välittäen. On ollut pakko tajuta, että missä vain ihmisten kanssa työskennellään, siellä kohdataan inhimillisen elämän kysymyksiä ja tarvitaan lempeyttä ja ymmärrystä monenlaista kohtaan.

Viimeksi olen ravistellut itseäni tuttavani Armin omistamassa liikkeessä, jossa myydään seksin harjoittamiseen liittyviä tuotteita. Ja jälleen kerran olen hämmästellyt, kuinka paljon yhteistä meidänkin työllämme on.

Armi kertoi minulle liikkeen arjesta niin heidän näkökulmastaan, jotka siellä asioivat kuin heidän näkökulmastaan, jotka eivät voi sietää liikettä silmissään.

Mutta kiinnostavinta on ajatella sitä, miten liikkeen arjessa näkyy laaja elämän kirjo leikistä suruun: Miten siellä kohdataan ihmisiä nuorista vanhuksiin. Miten siellä otetaan vastaan erilaisissa elämäntilanteissa ja tunnetiloissa olevia ihmisiä ja eläydytään heidän elämäänsä.

Lähinnä kirkon työtä siellä on varmasti häpeävän ihmisen kohtaaminen, sitä tapahtuu usein – ehkä useammin kuin papin työssä. Minua hävettää ajatella, miten vaikeaa kirkossa voi olla tulla näkyväksi kaikkien kysymystensä kanssa. Ydinviestimme voi olla kyllä viesti Jumalan oikeudenmukaisesta rakkaudesta ja huolenpidosta, mutta sitä on vaikea kertoa puhtaasti niin, ettei siihen liittyi jokin, vähintään asenteellinen mutta.

Erotiikkaliikkeen ovi on raollaan aina kun liike on auki. Se helpottaa sisään astumista. Senkään jälkeen ei välttämättä ole helppoa avata suutaan, jotta voisi kertoa, mitä mielessä on. Häpeä saa selittelemään ja katsomaan seinille. Mutta siinä on myös vaikuttamisen mahdollisuus.

Kun kohtaaminen onnistuu ja työntekijä suhtautuu ihmisen asioihin kuuntelevalla lempeydellä, häpeä voi alkaa murtua ja tilalle tulla iloa ja elämänvoimaa. Emmekö me pyri samaan myös kirkossa?

Miksi pohdin tällaisia? Minusta on terveellistä nähdä, kuinka paljon yhteistä meillä on kaikenlaisten ihmisten kanssa. Seksuaalisuus on jollakin tavalla osa jokaisen ihmisen elämää. Joku voi tarvita apua johonkin seksuaalisuuteen liittyvään pulmaan, ja sitä voi löytyä alan liikkeestä, jossa ihminen kohdataan välittäen ja palvellen.

Ei ole kyse mistään hämyisen hirveästä paikasta. On kyse paikasta, jossa taatusti käy samoja ihmisiä kuin kirkossakin.

Kohtaaminen ja ajan antaminen ihmisille on yksi kirkon käytännön lahja yhteiskunnalle. Mutta oikeutta ja kykyä siihen ei saa pitää itsestäänselvyytenä tai yksinoikeutena. Kohtaaminen on jokaisen lähimmäisen tehtävä.

On hyvä nähdä ja tunnustaa, että laadukkaita kohtaamisia, elämää hyvään muuttavia kohtaamisia tapahtuu monenlaisissa paikoissa. Kaikesta huolimatta voi olla kyse siitä, että asialla on itse Jumala.

Kirjoittaja on oppilaitospastori ja seksuaalineuvoja