Rauhan Tervehdys ry haluaa jatkaa lehden julkaisemista

Rauhan Tervehdystä julkaisevan yhdistyksen hallitus esittää jäsenseurakunnilleen, että yhdistys jatkaa lehden julkaisemista, eikä siirrä julkaisutoimintaa Oulun seurakuntayhtymälle. Asia on esillä yhdistyksen syyskokouksessa 26. marraskuuta.

Seurakuntalehti Rauhan Tervehdystä julkaiseva Rauhan Tervehdys ry:n hallitus käsitteli viime viikolla kokouksessaan selvitystä julkaisutoiminnan mahdollisesta siirtämisestä Oulun seurakuntayhtymälle.

Selvityksen pohjalta yhdistyksen hallitus esittää yksimielisesti 26. marraskuuta pidettävään syyskokoukseen saapuville jäsenseurakuntien edustajille, että yhdistys jatkaa lehden julkaisemista, eikä julkaisutoiminnasta luovuta.

– Syyskokous ratkaisee, jatketaanko entiseen malliin vai edetäänkö yhdistymisessä, kertoo Rauhan Tervehdys ry:n hallituksen puheenjohtaja Pauli Niemelä.

Rauhan Tervehdys ry:n hallitukseen kuuluu tällä hetkellä kahdeksan Oulun seurakuntien edustajaa sekä edustajat Limingan ja Muhoksen seurakunnista. Hallituksen ulkopuolisena sihteerinä toimii Oulun seurakuntien viestintäjohtaja.

Ilmestymistiheydestä ei haluta tinkiä

Selvityksessä kartoitettu julkaisutoiminnan siirto olisi tapahtunut vuoden 2022 alusta.

Hallituksen mukaan nykyinen yhdistyspohjainen toimintamalli takaa parhaiten tilaajaseurakunnille tasavertaiset mahdollisuudet lehden toimittamiseen ja kehittämiseen.

– Hallituksen käsitys on, että enemmistö nykyisistä tilaajaseurakunnista haluaa seurakuntalehden ilmestyvän lähes joka viikko eli noin 40 kertaa vuodessa, Niemelä toteaa.

Yhdessä seurakuntayhtymän kanssa tehdyn selvitystyön aikana on herännyt huoli siitä, että Oulun seurakuntayhtymän säästöpaineet todennäköisesti vähentäisivät ilmestymiskertoja.

Yhdistyspohjainen toimintamalli takaa myös parhaiten yhdistyksen saamien testamenttivarojen käytön testamentin tarkoittamalla tavalla.

Yhdistyksessä on 15 jäsenseurakuntaa

Rauhan Tervehdys ry. on valmis jatkamaan lehden kehittämistä edelleen kaikkien tilaajaseurakuntien ja Oulun seurakuntayhtymän kanssa.

Rauhan Tervehdys ry. on perustettu vuonna 1985 vastaamaan seurakuntalehden julkaisemisesta. Yhdistyksessä on jäseninä tällä hetkellä Oulun seurakuntayhtymän seitsemän seurakunnan lisäksi kahdeksan seurakuntaa. Kaikki jäsenseurakunnat eivät tilaa lehteä alueelleen.

Nykyisten tilaajaseurakuntien (Oulu, Hailuoto, Liminka, Lumijoki, Muhos ja Tyrnävä) lisäksi syyskokouksessa pääsevät käyttämään ääntään myös Kempeleen, Pudasjärven ja Siikalatvan seurakuntien edustajat.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää