Turvallinen paikka tiukassa

Kesäkuussa 1974 iltapäivälehdessä julkaistiin nimetön haastattelu siitä, millaista on olla kirkon töissä homoseksuaalina. Helsinkiläinen kirkkoherra tunnisti, että lehdessä puhutaan hänen johtamastaan seurakunnasta.

Kirkkoherran johdolla kirkkoneuvosto erotti virastaan haastattelun antaneen nuorisotyönohjaajan Seppo Kivistön. Neuvoston mukaan Kivistö oli vaaraksi nuorille, koska voisi seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi vietellä poikia.

Kirjailija jäljitti suuren  määrän syrjintäkokemuksia

Kirjailija Kaisa Raittila on dokumentoinut Yhteyden rakentajat -kirjaansa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemuksia kirkossa viiden vuosikymmenen ajalta.

Loppuvuodesta 2020 ilmestynyt kirja antaa äänen yli 50 ihmisen tarinalle, yksi niistä nostaa esille Seppo Kivistön kohtalon.

Raittila kutsuu kirjansa henkilöitä yhdenvertaisuuden esitaistelijoiksi.

Kirjan taustalla on ihmisarvoista suhtautumista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ajava Yhteys-liike. Se pyysi Raittilaa kirjoittajaksi.

Raittila empi, mutta alkoi kuulla tarinoita, jotka ovat olleet muutosvoimana kristittyjen rakentaessa pala palalta avarampaa ihmiskäsitystä ja tietä kaikille turvalliseen kirkkoon.

Yhteyden rakentaja Ritva Kurki  oli yksi esitaistelijoista

Raittila valitsee pyynnöstä yhden henkilön, jonka taistelu sallivamman kirkon puolesta kosketti häntä kirjaa tehdessä.

– Ritva Kurki oli evankelisen kodin tytär. Hänestä tuli 1980-luvulla kristittyjen homojen keskeinen vaikuttaja, sateenkaariyhdistys Malkuksen vetäjä ja rohkea kirkollinen keskustelija.

Kurki ei voinut käsittää, miten se kaunis rakkaus, jota hän nuorena tunsi toista tyttöä kohtaan voisi olla iljettävää ja kauhistuttavaa Jumalan silmissä.

Vaikka kirkossa sen johtoa myöten on menneinä vuosikymmeninä voimallisesti myös puolustettu vähemmistöjen ihmisoikeuksia – sitä työtä ovat tehneet muiden muassa piispat Mikko Juva, John Vikström, Wille Riekkinen sekä Kari Mäkinen – korostaa Raittila, ettei työ yhdenvertaisuuden eteen ole onnellisessa lopussa.

– Vieläkin moni seurakuntalainen ja moni työntekijä päätyy salaamaan homoseksuaalisen suuntautumisensa. He elävät kaksoiselämää ja vaikenevat seurakuntapiireissä omista rakkaistaan.

– Nämä ihmiset pelkäävät yhä kylmää kohtelua kirkossa.

Mikä seksuaalisuudessa on niin pelottavaa?

Kirjan tuoreimmat tarinat paljastavat, miksi taistelua avoimen kirkon puolesta tarvitaan edelleen. Raittila kertoo, ettei Keminmaan seurakunnasta löytynyt vuonna 2010 pappia, joka olisi siunannut haudan lepoon avoimesti homoseksuaalina puolisonsa kanssa elävän miehen äidin.

Kirjan kirjoittaja on pohtinut usein, miksi homoseksuaalisuudesta ja seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisuudesta tuli kirkon kuuma peruna.

– Seksuaalisuuden moninaisuutta on meissä kaikissa. Onko tämä niin pelottava asia, että se koetaan suurena uhkana yhtenäiskulttuurin aikaiselle käsitykselle perheestä ja avioliitosta?

Raittilan mielestä seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden näkevät uhaksi ne, joiden on vaikea tunnistaa kristillisen ihmiskuvan olleen jo pitkään voimakkaassa muutoksessa.

Hän siteeraa Helsingin tuomiorovastin Marja Heltelän toteamusta ”nyt ihmiskunnalla on työn alla käsitys ihmisestä ja ihmisen seksuaalisuudesta”. Jumalan luomistöitä pitää tutkia, ei pelätä, tuomiorovasti on sanonut.

Raittila uskoo, että vähitellen kaikki oppivat uutta, mutta muistuttaa, ettei kirkko voi loputtomasti sanoa vähemmistöjen edustajille ”odottakaa”. Odottakaa sitä, että me voisimme lakata määrittämästä sitä, ketä ihminen saa rakastaa.

Vieläkin moni seurakuntalainen ja moni työntekijä päätyy salaamaan homoseksuaalisen suuntautumisensa. He elävät kaksoiselämää ja vaikenevat omista rakkaistaan seurakuntapiireissä.

Kaisa Raittila