Vaalipostia / Hannu Tarvas: Ihmisen asialla
”Kirkon täytyy tehdä kaikki voitava ihmisten auttamiseksi. Seurakuntien päätöksenteossa täytyy diakonian voimavarat turvata. Oulujoen seurakunnassa myös lapsi- ja nuorisotyöllä on oltava riittävät edellytykset”, kirjoittaa Oulujoen seurakunnassa ehdolla oleva Hannu Tarvas.
Että joku tulisi katsomaan, avaisi ikkunattoman oven, antaisi auringon paistaa, istuisi, olisi vain tai edes kyselisi. Se riittäisi pitkäksi aikaa. Varjoon syntyneitten evankeliumi, että se olisit juuri sinä.
Näin kirjoittaa runossaan Risto Kormilainen, runoilija ja pappi.
Monen ihmisen hätä on suuri, sekä taloudellinen että henkinen hätä. Sen pelätään jopa kasvavan. Aikaa ei ole hukattavana. Kirkon täytyy tehdä kaikki voitava ihmisten auttamiseksi. Pelkästään yksinäisyys on kalvava ongelma. Seurakuntien päätöksenteossa täytyy diakonian voimavarat turvata.
Seurakuntien työn täytyy koskettaa meitä kaikkia tavalla tai toisella. Esimerkiksi lapsiperheitä, joita muuttaa Oulujoelle paljon. Lapsi- ja nuorisotyöllä on oltava riittävät edellytykset toimintaan.
Seurakuntavaalit ovat ovella. Luottamusmiehen työ on moninaista. Päätöksiä tehdään todella tärkeistä asioista. Luottamusmiehenä minun mielestäni pitää tutustua myös työn arkeen. Mitä tehdään messuissa ja jumalanpalveluksissa ja diakoniatyössä jne. Päätöksentekijän ei pidä etääntyä arjesta, jos luottamusta annetaan.
Seurakuntien tekemä kulttuurityö helposti hukkuu muuhun toimintaan. On kuoroja, erilaisia ryhmiä, konsertteja ja muita tapahtumia. Merkitys Oulussa on todella suuri.
Jumalanpalveluksien toimittaminen on yksi minun mieliaiheistani. Minusta messut on tarkoitettu kaikilta osin kuultavaksi. Siihen pitäisi edelleen satsata, jotta ihmiset tietäisivät ja kuulisivat mitä siellä tapahtuu. Jos me sopotetaan tekstiä niin, että sitä ei kuulovammaisten lisäksi myöskään kuulevat kuule, paljon menetetään. Lisäksi olisi hyvä, että ymmärrettäisiin ainakin osa mitä puhutaan. Siihen tarvittaisiin edelleen koulutusta.
HANNU TARVAS
Katse-ryhmä
Oulujoen seurakunta
=> Anna palautetta Hannu Tarvaksen tekstistä täällä
***
Haluatko kirjoittaa Vaalipostia?
EHDOKAS: Oletko asettunut ehdolle vaaleissa ja haluat kertoa tavoitteistasi ja arvoistasi äänestäjille?
ÄÄNESTÄJÄ: Haluatko esittää ehdokkaille kysymyksiä tai tuoda esiin seurakuntalaisille tärkeitä arvoja ja näkökulmia?
Lähetä maksimissaan 1500 merkin mittainen tekstisi osoitteeseen toimitus@rauhantervehdys.fi otsikolla Vaalipostia. Mikäli olet ehdolla, lisää tekstin yhteyteen nimesi lisäksi valitsijayhdistyksesi, seurakuntasi ja kuvasi. Yksittäiseltä ehdokkaalta julkaistaan Vaalipostia-palstalla vain yksi kirjoitus.
Seurakuntavaalit pidetään 20.11.2022 ja ennakkoäänestys on käynnissä 8.–12.11.2022
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.