Vaalipostia / Maija Aittola: Pysytään Raamatun Sanassa
”Räikein osoitus Jumalan Sanasta luopumisesta on samaa sukupuolta olevien pariskuntien avioliiton hyväksyminen ja siunaaminen kirkon tiloissa”, kertoo Maija Aittola, joka on ehdolla Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa.
Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne (Jeremia 29:7).
Tämä profeetta Jeremian kehotus sopii mielestäni perusteluksi myös seurakuntavaaliehdokkaaksi suostumukseenkin.
Olen korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri. Pari vuotta sitten olen siirtynyt eläkkeelle.
Jo useamman kauden ajan on mieluinen tehtäväni ollut toimia myös luottamushenkilönä: pisimpään Oulun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostossa ja viimeksi myös yhteisessä kirkkovaltuustossa. Olen myös toiminut tuomiokirkkoseurakunnan lähetystyön johtokunnassa.
Rukoukseni ja harras toiveeni on, että Raamattu ja Jumalan Sana saisi olla ylimpänä ohjeena kaikessa. Räikein osoitus Jumalan Sanasta luopumisesta on samaa sukupuolta olevien pariskuntien avioliiton hyväksyminen ja siunaaminen kirkon tiloissa.
Maija Aittola
Toimivat seurakuntalaiset
Oulun tuomiokirkkoseurakunta
=> Katso kaikki Oulun tuomiokirkkoseurakunnan ehdokkaat täältä
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.