Inkeri Mehtälä kaipaa rauhallisia aamuja ja muiden aikuisten seuraa

5.5.20

Moni meistä ikävöi nyt jotakin. Ikävä kertoo ihmisen elämästä hyviä asioita, sanoo psykoanalyytikko.


Teksti ja kuva: Marita Ahlgren

Viime viikot ovat olleet Inkeri Mehtälän perheessä työntäyteisiä. Kolmestatoista lapsesta seitsemän asuu kotona, joten arkipäivät ovat täyttyneet koululaisten etäopiskelusta ja kahden alle kouluikäisen hoitamisesta.

Uuvuttaa, myöntää Mehtälä.

– Elämä on melko täyttä ja se tuntuu välillä näännyttävältä. Lapset tarvitsevat äitiä paljon enemmän kuin tavallisesti, sillä koulutehtäviin kysytään neuvoa herkemmin minulta kuin opettajalta.

Mehtälä kaipaa rauhallisia aamupäiviä. Sitä, kun lapset lähtivät kouluun ja hän jäi kotiin pienten kanssa.
Myös yleinen ilmapiiri tuntuu välillä painostavalta.

– Ikävöin yleistä huolettomuutta, sitä että globaali pelko väistyisi, Mehtälä miettii.

Ikävän tunne syntyy, kun menetämme jotain arvokasta

Samaan aikaan kun korona on tuonut koulun koteihin, monet kodin ulkopuolella voimaa ja iloa tuovat asiat ovat jääneet tauolle.

– Pandemian uhka ja sen seurauksena tehdyt rajoitukset aiheuttavat huolta, pelkoa, ahdistusta ja kyllästymistäkin, toteaa oululainen psykoanalyytikko Raija Pohjamo.

Pohjamo käsittelee elämäntilanteen muutosta ja siitä selviytymistä äskettäin ilmestyneessä kirjassaan Omaishoitajan tunteista ja selviytymiskeinoista Alzheimerin otteessa.

Hän toteaa ikävän tunteen olevan luonnollinen seuraus silloin, kun ihminen menettää jotain itselleen arvokasta.

– Eniten kaivataan toista ihmistä, rakkautta tai vapautta. Mutta ikävä voi olla myös parempiin aikoihin.

Kaipuuta kodin ulkopuolelle

Lapsia yli 20 vuotta kotona hoitaneella Inkeri Mehtälällä on aikaisemmin ollut kodin ulkopuolisia menoja, joissa hän on kohdannut toisia aikuisia.

Haukiputaalaisäiti odottaakin jo Rauhanyhdistyksen sunnuntai-iltojen seurojen, perhekerhon ja kuopuksen kanssa syksyllä aloitetun satuhierontakerhon käynnistymistä.

– Kun minulla ei ole työyhteisöä, nämä ovat olleet minulle paikkoja, joissa näen ystäviä ja muita aikuisia ihmisiä.

Kaipuun kohteena ovat myös omat vanhemmat. Vaikka he asuvat lähellä, viime viikkoina vierailut ovat rajoittuneet ruokakassin jättämiseen ovelle.

Ikävöivällä on joku tai jotain, mitä ikävöidä.

 

Ikävä on myös myönteinen asia

Ikävä voi tuntua pahalta, mutta se kertoo ikävöijän elämästä myös hyviä asioita.

– Ikävöivällä on joku tai jotain, mitä ikävöidä. Jokin kokemus on ollut hänelle niin tärkeä, että hän haluaisi saada saman tunteen uudelleen, Raija Pohjamo sanoo.

Ikävä merkitsee myös sitä, että ihminen kykenee tuntemaan jotain, tunnemaailma on elävää ja liikkuvaa.

– Tunteet ovat sisäisiä voimavaroja. Mielen tasapainoa edistää, että ihminen tunnistaa ikävänsä ja sen kohteen eikä paina tunnettaan taka-alalle.

 

Toivo ja rutiinit auttavat ikävän keskellä

Silloin kun ikävöinti on väliaikaista, on tärkeää pitää yllä toivoa ja rutiineja, sanoo Raija Pohjamo.
Inkeri Mehtälä on hakenut voimaa luonnossa liikkumisesta.

– Kun oli vielä lunta, hiihdin. Viime aikoina olen kävellyt ja pyöräillyt metsäpoluilla.

Koululaisten etäopetus on opettanut äitiäkin. Mehtälä sanoo kohdanneensa oman rajallisuutensa vanhempana.

– Välillä olen joutunut sanomaan etten kykene, että nyt täytyy kysyä opettajalta.

Poikkeusaikana puhelin- ja videoyhteydet ovat nousseet tärkeiksi kohtaamisen keinoiksi. Pohjamo muistuttaa, että vaikka etäyhteydet eivät korvaa fyysistä läsnäoloa, psyykkiselle läheisyydelle ne ovat välttämättömiä.

– On hyvä tuntea kuuluvansa edelleen läheistensä piiriin. Ikävä ei poistu kokonaan, mutta se helpottaa.

Lapsesta on jäänyt hyvä ja vahva muisto.

 

On olemassa ikävä, joka ei häviä koskaan

Pandemia menee ohi jossakin vaiheessa ja elämä palautuu ainakin jollakin tavalla uomilleen. On kuitenkin olemassa ikävää, joka ei hellitä. Kun ikävöinnin kohde on poissa lopullisesti, ikävään liittyy myös surua.

Inkeri Mehtälän perusarjen ikävöinnin rinnalla kulkee suurempi, loppumaton ikävä. Hän menetti 10-vuotiaan lapsensa liikenneonnettomuudessa neljä vuotta sitten.

– Se ikävä seuraa minua loppuelämäni ajan.

Raija Pohjamo toteaa lopullisen menetyksen tuovan mukanaan voimakkaita tunteita: esimerkiksi vihaa, katkeruutta ja pettymystä.

Kun tunteet uskaltaa käydä läpi, ne menettävät vähitellen voimansa. Uskaltautumalla ikävöimään asiasta saa lopulta otteen.

– Kokemuksen jälkeen voi kirkastua se, miten merkittävästä ihmisestä tai asiasta on kysymys. Näin voi alkaa vahvistaa hyviä muistoja sekä suunnata vähitellen näkökulmaa tulevaisuuteen päin.

Näin on käynyt myös Inkeri Mehtälälle. Kun aikaa on kulunut, asia on ollut helpompi hyväksyä.
Enää ikävä ei ole yhtä kipeää. Mukaan on tullut kauneuttakin.

– Lapsesta on jäänyt hyvä ja vahva muisto. Se kantaa.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Anna palautetta!

Mielenterveyttä voi treenata, kuten fyysistä kuntoa

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kiimingin seurakunta