Usko pysyi pandemiassa

Lukiolainen, pappi, sairaanhoitaja ja rakennusinsinööriopiskelija kertovat, kuinka koronakriisi on vaikuttanut heidän hengellisyyteensä.

|||

Koen, että koronakevään aikana olen ollut enemmän omien ajatusteni kanssa. Olen tukeutunut enemmän Jumalaan ja esimerkiksi rukoillut useammin, myös koronasta kärsivien puolesta.

Vaikka tilanne on välillä ahdistanut ja pelottanut, uskoni ei ole hiipunut. Se on toiminut enemmänkin voimavarana ja tuonut lohtua.

Kuulun tiiviisti körttipiireihin. Kun koronan myötä kaikki on siirtynyt nettiin, olen pitänyt entistä enemmän yhteyttä eri puolilla Suomea asuviin ystäviini.

Olen osallistunut viikoittain Herättäjä-Yhdistyksen järjestämiin seuroihin, jotka ovat onnistuneet paikkaamaan seurakaipuutani.

 

Laulut muistuttavat minua yhteisöni tärkeistä ihmisistä.

 

Minulle usko ja hengellisyys ovat tiiviisti kytköksissä körttiyhteisöön. Kun sitä tulee ikävä, istun pianon ääreen ja laulan läpi Nuoren seurakunnan veisukirjan. Laulut muistuttavat minua yhteisöni tärkeistä ihmisistä.

Kaikki kotoa löytyvät painokset on tullut laulettua kannesta kanteen jo useampaan kertaan. Olen myös pysähtynyt miettimään tarkemmin laulujen sanoja sekä niiden merkitystä omassa elämässäni ja vallitsevassa tilanteessa.

 

Sofia Kaitera

Kokemus turvasta on vahvistunut

Alussa uutiset koronasta tuntuivat hämmentäviltä. Nimenomaan hämmentäviltä enemmän kuin esimerkiksi pelottavilta. Nyt tällaisten tunteiden rinnalle on noussut ennen muuta tunne turvassa olemisesta.

Omaan elämääni on mahtunut rankkoja kokemuksia. Olen selvinnyt niistä, ja se voi osaltaan vaikuttaa uskallukseeni ajatella, että selviän myös tästä kriisistä.
Minussa on vahvistunut lapsenomainen luottamus siihen, että lopulta kaikki käy hyvin. Mitään hätää ei ole.

Mietin, onko kokemukseni taustalla se, että olen lapsesta saakka saanut kuulla Jumalasta. Tässä keväässä juuri lapsenusko tuntuu vievän minua eteenpäin.

 

Juuri lapsenusko tuntuu vievän minua eteenpäin.

 

En ole viime viikkoina rukoillut sen enempää kuin aikaisemminkaan, mutta olen oppinut etätyössäni rukoilemaan ihmisten kanssa puhelimessa, jos tarve rukoilemiseen on tullut esille. Nyt se tuntuu luonnolliselta, aivan kuin istuisimme lähellä toisiamme.

Korona-aika on jouduttanut omien asioitteni selvittelyä. En ole ryhtynyt tekemään kuolinsiivousta, mutta olen pohtinut myös ääneen kotona sitä, miten haluaisin elää seuraavat vuodet, jos minulle niitä annetaan.

Olen riskiryhmään kuuluva, ja siksi arkaillut ryhtyä papin töihin, jos se on edellyttänyt lähikontakteja. Aivan äskettäin lähdin antamaan ehtoollista kuolevalle vanhukselle. Siinä vaiheessa, kun laitoin papin paidan päälle ja otin ehtoollistarvikkeet esille, kaikki pelko oli pois.

Miten hyvältä tuntuikaan, että sain olla siunaamassa tämän vanhuksen taivasmatkalle.

Elämä lahjana on kirkastunut

Tämä aika on lisännyt epätietoisuuden tunnetta itsessäni, kuten varmasti muissakin ihmisissä ympäri maailmaa. Olen sairaanhoitaja ja nähnyt viime aikoina uutisissa monta kertaa, kuinka myös auttajasta voi tulla autettava.

En ajattele kuitenkaan, että perusluottamukseni olisi murentunut. Historian saatossa ihmiset ovat kokeneet erilaisia vaikeuksia ja niistä on menty eteenpäin. Niin mekin menemme. Meidän jokaisen tehtävä on inhimillistää elämää toisillemme.

Elämä tuntuu nyt aiempaa kirkkaammin arvokkaalta lahjalta. Siihen kuuluvat tasavertaisesti syntymä ja päätepisteenä kuolema.

Isä meidän -rukouksessa on mielestäni tähän aikaan sopiva kohta: se on rukous, että Jumala päästäisi meidät pahasta.

Jumalauskoa tauti ei ole vienyt. Uskon, että Hän haluaa meille hyvää.

 

Kaikki ei ole suistunut epäjärjestykseen.

 

Puut luovat lehtensä, luonto herää, mikä kertoo luomakunnan salaperäisestä järjestyksestä tänäkin keväänä. Kaikki ei ole suistunut epäjärjestykseen, vaikka korona koettelee ihmiskuntaa.

Keväisessä luonnossa on jotakin jumalallista. Ihmiset joutuvat olemaan eristyksissä, mutta luonto tekee parhaansa lohduttaakseen meitä.

Kun olen töistä vapaalla, tarvitsen paitsi lepoa myös huolettomuutta ja iloa elämään. Syvistä vesistä saa olla välillä pois, myös koronan aikana.

Hengellistä musiikkia olen kuunnellut aikaisempaa enemmän epidemian aikana. Se voi olla hyvä asia.

 

Jani Tanskanen

Virus ei ole hallitsija

Koronapandemia katkaisi nopeasti seurakuntayhteyden Oulun OPKO:n (Suomen ev.lut opiskelija- ja koululaislähetys) opiskelijailtoihin, joissa olen käynyt. Onneksi olemme pystyneet tapaamaan toisiamme etäilloissa.

Etäkohtaamiset eivät ole kuitenkaan samanlainen kokemus kuin tavata kasvokkain, olla kanssakäymisessä toisten kanssa samassa tilassa ja tulla itsekin kohdatuksi.

Viruksesta puhutaan kaikkialla koko ajan, mutta koronasta ei ole sen myötä tullut kaiken herra. Virus ei ole Jumala.

 

Virus ei ole Jumala.

 

En ole menettänyt uskoani varjelukseen, luotan siihen yhä. Kiitän Jumalaa siitä, että läheiseni ja ystäväni ovat pysyneet terveinä ja olemme voineet viettää lähipiirissä jopa pienet häät.

Hengellistä musiikkia olen viime viikkoina kuunnellut ja ottanut antaumuksella vastaan niiden sanoman.

Korona ravistelee arvojamme, mutta vasta myöhemmin on nähtävissä, tuovatko tässä ajassa syntyneet pohdiskelut uusia ihmisiä kirkkoon ja Jumalan luokse. Vai käykö niin, että jokainen jatkaa kulkuaan niillä tutuilla teillä, joilla on aiemminkin kulkenut?

 

Pentti Hökkä


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää