Entä jos en muista jokaista ohjetta?

5.6.20

Koronaepidemiasta johtuen seurakunnat antavat ohjeistuksia, jotka koskevat jumalanpalvelukseen osallistumista ja ehtoollisen viettämistä. Oulujoen kirkkoherra Ilkka Mäkinen vastaa seitsemään suoraan kysymykseen ohjeista.


Teksti: Riitta Hirvonen . Kuvat: Sanna Krook/Kirkon kuvapankki, Timo Koivisto/Kirkon kuvapankki (kuva Ilkka Mäkisestä) .

Korona-ajan ohjeita on Oulujoella useampia. Kehotus on muun muassa jäädä seisomaan alttarikaiteen eteen ja asettua ehtoollispöytään liinoilla osoitetuille paikoille. Ehtoollisleipä jaetaan ehtoollisvieraan edessä olevalle paperiliinalle.

Muitakin ohjeita tulijoille on esimerkiksi käsien desifioinnista.

Oulujoen kirkkoherra Ilkka Mäkinen, kerrotaanko nuo ohjeet jumalapalveluksessa?

– Ohjeet kerrotaan vaihe vaiheelta. Osa sanotaan heti messun alussa, ehtoollisen viettoon liittyvä ohjeistus tuodaan esille esirukouksen jälkeen ennen ehtoollisen vieton alkamista.

(Juttu jatkuu kuvan alla)

Ilkka Mäkinen

Meitä suomalaisia pelottaa usein, osaammeko käyttäytyä kirkossa oikein, kuten seisoa silloin kuin pitäisi. Nyt meillä on turvallisuussyistä lisää ohjeita. Mitä sanoisit niille, jotka epäröivät tulla kirkkoon ja ehtoolliselle, koska nyt on olemassa vielä lisää käytäntöjä tartuntariskien minimoimiseksi?

– Ohjeet on tarkoitettu ensisijaisesti kirkkoväen suojelemiseksi. Sanoisin, että ne perustuvat samoihin THL:n (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos) ohjeisiin, joiden kanssa me kansalaiset olemme tulleet tutuiksi menneiden kolmen kuukauden aikana.

– Piispat, kirkkohallitus ja Oulun hiippakunnan piispa ovat tarkentaneet niitä jumalanpalveluselämän turvallisen vieton kannalta. Kun noudattaa jo annettuja THL:n ohjeita, kuten että tulee tilaisuuksiin  terveenä, pitää huolta käsihygieniasta ja turvaväleistä, niin kirkossa pärjää oikein hyvin.

– Neuvomme sitten Oulujoen seurakunnan tiloihin liittyvistä erityisjärjestelyistä. Olen aina sanonut omille rippikoululaisilleni ja häitä suunnittelevalle hääparille, että seurakuntalainen ei voi tehdä varsinaisesti virheitä kirkossa, jos vain muistaa ottaa muut paikalla olevat ihmiset huomioon. Työntekijöiden tehtävä on opastaa tarvittaessa.

Ehtoollinen on monille tunteisiin menevä, ehkä jopa hieman jännittävä tapahtuma. Mitä jos kirkon edessä tulee tilanne, ettei hetkeen muista esimerkiksi, voiko leivän ottaa suoraan omaan käteen tai pitääkö ehtoollispikari viedä jonnekin viinin nauttimisen jälkeen?

–  Huoli siitä, että toimii kirkossa  ikään kuin”väärin”, on oikeastaan turha huoli. Jumalanpalveluksia pyritään viettämään rikkaasti, siihen kuuluu osaltaan ruumiin kieli. Seisomista käytetään luterilaisen kirkon elämässä ylistettäessä ja kunnioitettaessa Jumalaa. Istuminen liittyy kuuntelemiseen tai keskittymiseen, polvistuminen puolestaan rukoukseen ja vastaanottamiseen.

– Jos jännittää ehtoolliselle tultaessa ja turvallisuusohjeetkin ovat unohtuneet,  kannattaa muistaa, että Jumala tietää ja tuntee meidät. Jos käyttää järkeään ja ottaa muut ihmiset huomioon, tulee luonnostaan toimittua turvallisuusohjeiden ajatuksen mukaan.

Onko ohjeistuksissa kyse tiukoista määräyksistä?

– Ohjeet on annettu kaikkien osanottajien turvallisuuden vuoksi huomioiden koronapandemia. Kyllä niitä kannattaa noudattaa. Mutta jos unohtaa yksityiskohdat, niin noudattamalla THL:n tutuksi tulleita ohjeita pääsee aika lailla samaan lopputulokseen.

Voisiko sujuvan ja rauhallisen ehtoollisen vieton varmistaa itselleen esimerkiksi siten, että lähtee kirkon eteen vaikka seuraamalla jotakuta toista ja toimimalla kuten hän ja ehkä jopa kysymällä avoimesti muilta jos jokin käytännöistä jää epäselväksi?

– Voin vain suositella ehtoolliselle tulemista. Ohjeistamme sitten kyllä eteenpäin. Ja kysyä myös saa. On kyse seurakunnan yhteisestä ateriasta, johon inhimilliset kysymykset kuuluvat. Samalla ehtoollisessa on kyse myös pyhyydestä, kohtaamme siinä suuren Jumalan.

Jos seurakuntalainen ei halua ottaa leipää pelätessään tartuntaa, onko ehtoollinen oikea vaikka nauttisi vain viinin?

– Ehtoollisen voi halutessaan nauttia myös yhdessä muodossa. Toisinaan alkoholismia sairastavat ottavat vastaan vain öylätin, ehtoollisleivän. Vastaani on tullut tilanteita, jolloin on ollut epäilys, että ehtoollisleivässä on gluteiinia. Tällöin keliakiasta kärsivä on ottanut vastaan vain viinin. Oulun seurakunnissa tarjotaan nykyisin aina gluteenitonta ehtoollisleipää.

Osassa seurakuntia ehtoollisessa käytetään turvallisuussyistä muovipikareita. Vähentääkö muoviastia ehtoollisen sisältöä?

– Ei vähennä. Muovisia pikareita käytetään hygieniasyistä joissakin tilanteissa. Myös me Oulujoen seurakunnassa käytämme ainakin toistaiseksi ehtoollisen jaossa muovisia pikareita.

 

Näin Oulujoen seurakunta ohjeistaa:

Seurakuntalaisia pyydetään huomioimaan turvavälit myös kirkkoon saapuessaan ja sieltä poistuessaan. Voitte vaihtaa kuulumiset ulkona, ei kirkon käytävillä.
Älä tule sairaana jumalanpalvelukseen tai muuhun seurakunnan tilaisuuteen.
Kirkon sisäänkäyntiin asetetaan desinfiointipiste. Seurakuntalaiset desinfioivat kätensä kirkkoon tullessaan.
Seurakuntalaiset voivat istua kirkossa joka toiselle riville. Kirkossa istumapaikat tulee valita niin, että turvaväliä muihin osallistujiin jää 1-2 metriä. Samassa taloudessa asuvat voivat istua vierekkäin.
Oulujoen seurakunta suosittelee tuomaan kirkkoon oman virsikirjan tai lataamaan älypuhelimeen virsikirjasovelluksen. Kirkollisissa toimituksissa (kaste, avioliittoon vihkiminen, hautaan siunaaminen) ei käytetä paperisia virsikirjoja.
Jumalanpalveluksissa käytössä olevat virsikirjojat löydät penkkien päästä. Virsikirjoja kierrätetään seurakunnan toimesta siten, että samat kirjat eivät tule käyttöön peräkkäisinä päivinä. Älä vie virsikirjaa hyllyyn vaan jätä se paikallesi kirkon penkkiin.
Pappi jakaa ehtoollisen yksin. Avustajia ei käytetä. Pappi noudattaa tarkkaa käsihygieniaa.
Ehtoolliselle jonotetaan kirkon keskikäytävää pitkin turvavälit säilyttäen.
Kirkon kuoriosassa, keskikäytävän päässä desinfiointiaine, jolla seurakuntalainen desinfioi kätensä ehtoolliselle tultaessa.
Seurakuntalainen ottaa sivupöydälle asetetun ehtoollisviinipikarin käteensä ennen alttarille tuloaan.
Seurakuntalaiset tulevat ehtoollispöytään paperiliinoilla osoitetuille paikoille. Ehtoollisvieras jää seisomaan alttarikaiteen eteen. Polvistumista ei tehdä, koska siinä yhteydessä väistämättä kosketetaan alttarikaidetta, eikä kaidetta voi puhdistaa ehtoollisvieraiden välillä.
Ehtoollisleipä jaetaan ehtoollisvieraan edessä olevalle paperiliinalle. Ehtoollisviini jaetaan maljasta seurakuntalaisen kädessä olevaan yksityispikariin.
Ehtoollisen toimittava pappi lausuu yhteiset jakosanat alttarilta jaettuaan viinin.
Ehtoollisen nautittuaan seurakuntalainen ottaa pikarinsa ja paperiliinan mukaansa ja poistuu sivukäytävän kautta omalle paikalleen.
Sivukäytävällä seurakuntalaisen jättää yksityispikarin ja paperiliinan roskakoriin. Tämän jälkeen on saatavilla desinfiointiainetta.
Ehtoolliselle voi tulla myös lapsia ja aikuisia, jotka haluavat sakramentin nauttimisen sijasta siunaamista. Siunaaminen tapahtuu seurakuntalaisten seisoessa samaan tapaan kuin ehtoollisella. Pappi siunaa turvavälin säilyttäen koskematta seurakuntalaisen päätä.
Jumalanpalvelusten, ehtoollisen vieton ja siunaamisen ohjeet koskevat myös konfirmaatiota.
Kolehti annetaan kirkosta ulos mentäessä tai omalla älypuhelimella MobilaPay-sovelluksen välityksellä.
Jokaisen seurakuntalaisen velvollisuus on huolehtia turvavälistä sisällä ja ulkona. Jos et itse pelkää tai ole vakavan koronavirus-infektion vaarassa, lähimmäisesi voi olla hyvästä syystä huolissaan. Jokaisen seurakuntalaisen on tärkeää omalla toiminnallaan mahdollistaa turvallinen tilaisuuksiin osallistuminen muille.

Jumalanpalveluksia on voitu viettää kirkkotilassa läsnä olevan seurakunnan kanssa 1.6. alkaen.

 

Jutusta voi antaa toimitukselle palautetta.

 

 

 

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko Oulujoen seurakunta Seurakunnat Yleinen