Terveisiä maailmalta: Tansanian maaseudulla radio on tärkein tiedonlähde

Anna Holmström on tehnyt töitä Tansaniassa jo vuodesta 2009: ensin YK:n palveluksessa, ja nyt viime syksystä lähtien Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyökoordinaattorina.

||

Olin 9-vuotias, kun perheemme muutti Papua-Uusi-Guineaan, missä vanhempani Anna-Riitta ja Oskari Holmström toimivat lähetystyöntekijöinä. Myöhemmin he työskentelivät Keniassa, missä itsekin vietin siellä paljon aikaa.

Vuonna 2009 aloitin YK:n väestörahaston UNFPA:n palveluksessa Tansaniassa. Työkenttääni oli tasa-arvotyö, ennen kaikkea tyttöjen silpomisen ja lapsiavioliittojen vastainen työ.

Suomen lähetysseuran kehitysyhteistyökoordinaattorina aloitin viime vuoden marraskuussa.

Roolini on toimia linkkinä Suomen ja Tansanian välillä. Työaluettani ovat myös Ruanda ja Burundi. Annan ennen kaikkea teknistä tukea. Varmistan, että paikalliset kumppanit tekevät työnsä Suomen ulkoministeriön ja Lähetysseuran ohjeistusten mukaisesti ja valvon, että tukemme käytetään oikein.

Koronan vuoksi Tansaniasta evakuoitiin ulkomaalaisia työntekijöitä. Itse tulin Pudasjärvelle 23. maaliskuuta. Työt ovat jatkuneet tästä huolimatta hyvin.

 

Toivottavasti perheeni voi palata kotiin jo syyskuussa, sanoo toistaiseksi Pudasjärveltä käsin töitä tekevä Anna Holmström.

Uudeksi työmuodoksi nousi oikean tiedon välittäminen

Koronapandemian kaltaisessa tilanteessa huhut saavat helposti tilaa. Lähetysseuran uudeksi työmuodoksi onkin noussut oikean tiedon levittäminen yhteisöradioiden kautta.

Etenkään maaseudulla ei juuri lueta lehtiä eikä katsota televisiota, mutta noin 50 miljoonasta tansanialaisesta 15 miljoonaa kuuntelee radiota.

Maassa on yli 30 pienempää paikallista radiokanavaa. Nämä yhteisöradiot ovat varsinkin maaseudun naisten tärkein tietolähde.

Lähetysseura on mukana tukemassa paikallisia radiokanavia, jotta luotettava tieto tavoittaisi myös haavoittuvat ryhmät. Ajatuksenamme on vahvistaa radion roolia Lähetysseuran työssä.

Lähetysseura tukee aurinkoenergialla toimivien radioiden jakamista haavoittuvassa asemassa oleville, koska monilla ei ole varaa ostaa paristoja radioihin,

Radioiden lisäksi jaamme saippuaa, käsidesiä ja tuemme kasvomaskien jakoa.

Koronaan liittyvää oikeaa tietoa on Tansaniassa jaettu myös perinteisille parantajille, joiden luo moni sairastunut hakeutuu.

Ilmastonmuutos ja lapsiavioliitot linkittyvät toisiinsa

Lähetysseuran suurin kehitysyhteistyökumppani Tansaniassa on Tanganyika Christian Refugee Service. Sen kanssa muun muassa rakennamme valmiuksia, joilla paikalliset voivat sopeutua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin.

Tämä pitää sisällään ihan perinteistä puiden istutusta mutta lisäksi tansanialaisille opetetaan kuivuudessa toimivia maanviljelystekniikoita.

Viime kuukaudet ovat vahvistanet entisestään ajatustani siitä, että maailma on yhteinen.

Olen konkreettisesti työssäni nähnyt, miksi kehitysyhteistyötä pitää tehdä.

Lisäksi olen entistä selvemmin huomannut, kuinka tärkeää on puuttua ilmastonmuutokseen, joka paljastaa entistä selvemmin Tansanian ongelmat.

 

Kaikki vanhemmat eivät vielä ymmärrä, mitä pahaa on sukuelinten silpomisen perinteessä.

 

Esimerkiksi köyhässä luoteistansanialaisessa Kishapussa kärsitään vakavasta kuivuudesta. Veden puutteen vuoksi ihmiset näkevät nälkää ja maanviljelijäperheiltä kuolee lehmät. Kun perheen elättäminen vaikeutuu, isä saattaa pian päättää, että perheen tytön on aika avioitua. Tästä ilmaston muutoksen ja lapsiavioliittojen yhteydestä on näyttöä myös muun muassa Sambiasta ja joistakin Aasian maista.

Useissa Tansanian lääneissä tyttöjen sukuelimet silvotaan ennen avioliittoa. Monet vanhemmat eivät ymmärrä vielä, mitä pahaa tässä perinteessä on. He jättävät tyttären silpomatta ehkä vain poliisin tai opettajan pelossa.

Nyt kun koulut ja niiden asuntolat koronan vuoksi suljettiin, iso määrä koteihinsa palanneita tyttöjä on joutunut silvotuiksi. Eräs entinen työkaverini raportoi, kuinka, että 167 tyttöä silvottiin heti kun koulut pantiin kiinni, vaikka yleensä silpominen tehdään alueella vain joulukuussa.

Kaikkein haavoittuvimpien elämänlaadun parantaminen antaa heille eväitä selvitä ilmastonmuutoksesta. Yksi keino tähän on tyttöjen koulutus. Koulutuksen kautta voidaan vaikuttaa esimerkiksi väestönkasvuun – ja tällä puolestaan on globaalit vaikutuksensa.

Tansaniassa olen osa yhteisöä

Nuorempana halusin kovasti Oulun yliopiston kansainväliselle opettajankoulutuslinjalle, mutta päädyin opiskelemaan kehitysmaatutkimusta Englantiin.

Syy, miksi lähdin maailmalle, taisi olla lukioaikainen opettajani Tim Bedford. Hän vakuutti meidät nuoret siitä, että maailmassa vallitseville ongelmille on paljoinkin tehtävissä.

Syy, miksi jäin maailmalle, oli lapsuudenaikainen kaverini Harold, jonka kanssa aloin seurustella. Hänessä kohtasin miehen, jolla on samanlainen tausta kuin itsellänikin. Vartuimme molemmat Papualla. Haroldin perhe on elänyt kuudessa maassa, minä seitsemässä.

Olen 39-vuotias ja asunut yli puolet elämästäni Suomen ulkopuolella.

Tansaniassa en enää 11 vuoden jälkeen koe olevani ulkomaalainen, vaan osa yhteisöä. Kymmenen avioliittovuoden aikana olen päässyt osaksi puolisoni perhettä.

Toivottavasti voimme palata syyskuussa kotiin

En osaa sanoa, missä olen esimerkiksi kymmenen vuoden kuluttua. Siteitä on sekä Suomeen että Tansaniaan: Suomessa meillä on sukulaisteni kanssa Pudasjärvellä kartano, jota vuokraamme. Tansaniassa minulla ja miehelläni on pieni mehutehdas.

 

 

Tällä hetkellä menemme lasten ehdoilla. 8-vuotias Elisa ja 6-vuotias Eli viihtyvät Tansanian ranskalaisessa
koulussa. Muutenkin elämä on kaikin puolin hyvin. Asumme omakotitalossa 15 kilometrin päässä Dar es Salaamin keskustasta.

Toivon mukaan voisimme jo syyskuussa palata kotiin. Mutta se jää nähtäväksi; joka päivä kuulemme uutisia tutuista ja tuttujen tutuista, jotka ovat kuolleet koronaan. Virallisia lukuja emme ole saaneet sitten huhtikuun lopun. Tämä tekee tilanteesta hankalan.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää