Aamukahvit kiehuvat kaminalla, juomavesi haetaan pyörällä

– Jos joku kysyisi milloin olen ollut onnellisimmillani, niin vastaisin, että nyt.

Hailuodossa asuvan Tuula Piltosen sanat tipahtelevat vakaasti. Hän istuu keittiönpöydän ääressä vuokramökissä, jossa ei ole sähköjä eikä vesi- tai viemärijohtoa. Veden Piltonen hakee vesipostista puolen kilometrin päästä.

Silti tyytyväisyys väreilee hänen olemuksestaan.

– Ihmisellä pitää olla tekemistä, hän perustelee.

Arkiaskareita television katsomisen sijaan

Alun perin maatalon emäntänä Kiimingissä työskennellyt Tuula Piltonen tuli Hailuotoon vuonna 2004. Sen jälkeen saari on ollut hänen kotinsa joitakin Lapissa vietettyjä ajanjaksoja lukuunottamatta.

Sähköttömään mökkiin hän päätyi toukokuun alussa asuttuaan siihen mennessä lähes seitsemän vuotta saarella omakotitalossa. Siellä elämä tuntui valuvan hukkaan televisiosarjoja seuratessa.

Nyt aamukahvit saadakseen on lämmitettävä ensin kamina, päivällinen valmistuu usein pihalla grillissä. Lämmintä vettä saa lämmittämällä kiukaan, jonka päällä on säiliö. Aggregaatilla sähköä saa silloin kun sitä tarvitsee.

– Aggregaatilla pyörittää pulsaattoripesukonetta ja lataa puhelinta sekä ruohonleikkuria.

Lappi ei ollut minun paikkani. Kaipasin koko ajan takaisin.

Lapin taika ei voittanut Hailuotoa

Tuula Piltonen kuvailee itseään ikuiseksi yrittäjäksi. Hailuotoon tultuaan hän puuhasi osuuskuntaa paikkakunnan työttömille, mutta se ei ottanut tulta alleen.

Nyt jo lakkautetussa Hailuodon leipomossa hän oppi tekemään luovon leipää ja työskentelemään leipomon kahvilassa.

Eräänä päivänä hän päätti toteuttaa nuoruuden haaveensa ja muuttaa Lappiin. Piltonen asettui Inarin keskustaan omakotitaloon.

Kun jälkikasvu houkutteli häntä Etelä-Suomeen, isoäiti käynnisti lopulta autonsa, mutta löi jarrut pohjaan kunnantalon kohdalla.

– Menin kysymään, josko minulle löytyisi joku asunto ja voisin jäädä. Niinpä muutin joksikin aikaa Ivaloon rivitaloon.

– Mutta ei se ollut minun paikkani. Kaipasin koko ajan takaisin tänne Hailuotoon.

Rukous auttaa kun ahdistaa

Kun ihminen on kiintynyt pieneen saareen, meren läheisyydellä voisi kuvitella olevan merkitystä.
Tuula Piltosen kohdalla näin ei ole. Ensimmäisen kerran saarelle saapuessaan hän suorastaan pelkäsi aavaa ulappaa.

Elämän kolhuissa meren rannalla on toki tullut huudettua tuskaa ulos, mutta jokapäiväisessä elämässä voimaa antaa rukous. Piltonen viittaa nojatuolilla lepäävään maalaukseen, jossa kuvataan rukoilevaa Jeesusta.

– Kun ahdistaa, katson taulua. Olen saanut useita rukousvastauksia, aikaisemmin kovastikin odottanut niitä. Nykyisin huokaan rukouksen ulos ja heitän asian mielestäni saman tien. Asiat kyllä järjestyvät.

Paikka, jossa elämä on hyvää joka päivä

Tuula Piltosen viikot ovat täyttyneet perustarpeiden varmistamisen lisäksi pajujen kitkemisestä, nurmikon leikkaamisesta ja kattoa uusivan tuttavan auttamisesta. Öisin on voinut seurata mökin ikkunasta kun lintuemot ovat opettaneet poikasilleen elämisen taitoja.

Piltonen kertoo lastensa toivovan, että hän muuttaisi Ouluun. Kaupunki ei maalla asumisen makuun päässyttä kuitenkaan houkuttele.

Mökki on vuokrattu lokakuun loppuun saakka ja Piltonen toivoo, että voisi jäädä saarelle sen jälkeenkin.

– Täällä elämä on yötä päivää kohdallaan.