Haukiputaalla kerätään ideoita seurakunnan tilojen käytölle

Millaista toimintaa seurakunnan pitäisi järjestää ja millaisissa tiloissa? Esimerkiksi seurakuntakeskukseen ja kirkon ympäristöön mahtuisi lisää tapahtumia. Omia ideoita voi ehdottaa verkossa 23.11.-6.12.

|Lapsia ja ohjaajia päiväkerhossa.

Oulun seurakunnat ovat toteuttaneet viime vuodet Talouden turvaaminen -ohjelmaa. Sen pääajatuksena on säästää seinistä eikä toiminnasta. Ohjelman myötä pyritään vähentämään kiinteistöistä aiheutuvia kuluja 30 prosenttia vuoteen 2022 mennessä.

Jokaisessa seitsemässä seurakunnassa tehdään tilatarveselvitys, jossa kartoitetaan käytössä olevia tiloja, niissä tapahtuvaa toimintaa ja suunnitelmia tulevaisuudelle.

– Kaikissa jo tehdyissä selvityksissä on päästy asetettuihin tavoitteisiin, kertoo seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Jaana Valjus.

Tavoitteena on lisätä kiinteistöjen yhteiskäyttöä

Haukiputaan seurakuntakeskuksessa järjestettiin viime viikolla kaikille avoin kuulemis- ja keskustelutilaisuus tilatarveselvityksestä.

Haukiputaalla kartoitettaviin tiloihin kuuluvat kirkko, seurakuntakeskus, Wirkkula sekä Kellon ja Martinniemen seurakuntakodit. Lisäksi seurakunta vuokraa kerhotoiminnalle tiloja Jokelan vanhalta koululta.

Lapsia ja ohjaajia päiväkerhossa.

Jokelan koululla järjestetään seurakunnan päiväkerhoja. Kuva: Outi Palokangas

– Yksi selvityksen tärkeimmistä tavoitteista on löytää kiinteistöille lisää yhteiskäyttöä. Esimerkiksi seurakuntakeskukseen mahtuisi runsaasti lisää toimintaa ja tapahtumia. Myös kirkon ja seurakuntakeskuksen välisen piha-alueen kehittämiseen toivotaan ideoita, Valjus kertoo.

Jokikylällä toivotaan kerhojen jatkuvan

Tilaisuuteen osallistujia pyydettiin kertomaan, millaista toimintaa he toivoisivat, millaisena he näkevät seurakuntien roolin tulevaisuudessa ja miten toimintaa pitäisi suunnata. Myös vapaaehtoisten roolin kehittämiseksi sai kertoa ajatuksia.

Jokikylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja Seija Torvela toivoi, että seurakunnan kerhot saisivat jatkua Jokelan koululla.

Torvela näki alueen tulevaisuuden positiivisena.

– Uusi kaava on vihdoin valmistumassa ja sen myötä alueelle nousee uusia koteja ja lapsiakin tulee varmasti lisää.

Risukot halutaan pois kirkon ympäriltä

Kellolainen Hannu Liljamo kiitteli seurakuntaa yhteistyöstä järjestöjen kanssa. Seurakunta on antanut tilojaan yhdistysten kokoontumispaikoiksi ja saanut puolestaan käsipareja erilaisiin talkootehtäviin.

Liljamo toi esiin myös toiveen, että kirkon rannassa olevaa risukkoa voitaisiin raivata. Näin komea kirkko näkyisi paremmin tielle saakka.

Kiinteistöjohtaja Valjus ilahdutti paikalla olijoita kertomalla, että rantakaistaleen omistavan kaupungin kanssa on keskusteltu asiasta ja ranta tullaan raivaamaan yhteisvoimin.

Martinniemessä asuva Irja Lahdensivu toivoi, että voitaisiin toteuttaa kulttuuripolku kirkon ympäristöön. Historian eri vaiheita toisivat esiin luontaisesti vanha hautausmaa, kotiseutumuseo ja muut vanhat rakennukset, kuten Wirkkula.

Toiveena yhteistä toimintaa kaikenikäisille

Seurakunnan nuorisotyönohjaaja Tarja Kainulainen toivoi, että tammikuussa avattavaa uutta merenrantaleirikeskus Loistoa voitaisiin käyttää myös viikkotoimintaan, eli erilaisten kerhojen ja ryhmien kokoontumisiin.

Hänen mukaansa pitäisi järjestää enemmän kaikenikäisille avointa matalan kynnyksen toimintaa, jossa saa olla sen aikaa kuin haluaa.

– Kirkko tarvitsee sellaista. Siinä sivussa tulee Jumala ja evankeliumi, joka vetää kasvamaan hengellisesti.

 

Sana on vapaa 23.11. alkaen

  • Toiveita ja ideoita Haukiputaan seurakunnan tilojen käytölle kerätään virtuaalinettikeskustelussa. Keskustelu on auki 23.11.–6.12. osoitteessa oulunseurakunnat.fi/tilakysely.
  • QR-koodi kyselyyn löytyy 26.11. ilmestyvästä lehdestä.
  • Keskustelussa annetaan omia ideoita ja arvioidaan muiden tekemiä, joko omalla nimellä tai nimimerkillä. Aktiivisin keskustelija ja parhaaksi äänestetyn idean keksijä palkitaan.
  • Tilatarveselvitys valmistuu helmikuussa, minkä jälkeen se lähtee lausuntokierrokselle. Huhtikuussa selvitystä käsittelee Oulun seurakuntien kiinteistötoimen johtokunta.
  • Yhteiseen kirkkoneuvostoon selvitys tulee huhti–toukokuussa ja se tuodaan yhteiseen kirkkovaltuustoon kesäkuussa.

Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää