Aivoverenvuoto mullisti Eero Seppäsen elämän

Lauantai toukokuun 16. päivä oli Eero Seppäselle normaali työpäivä. Mikään ei ennakoinut tulevaa.

Seuraavana aamuna, Kaatuneiden muistopäivänä, tarvittaessa töihin kutsuttavana suntiona työskentelevän Eeron oli tarkoitus mennä avaamaan ovet seppelpartiolle Intiön vanhalle kappelille, mutta se jäi tekemättä.

– Heräsin aikaisin, keittelin kahvit ja luin päivän lehden. Pakkasin evästä kassiin, ja tein lähtöä. Vaimo ja poika olivat vielä nukkumassa. Noustessani tuolilta tunsin huimausta. Ajattelin, että se helpottaa pian.

– Huomasin kuitenkin, että vasen jalkani ei toiminut kunnolla, ja jouduin ottamaan tukea seinästä. Se ei kuitenkaan auttanut, ja laskeuduin lattialle. Mietin, että minun täytyy päästä vessaan.

Ammattilaisten avulla uuteen alkuun

Vaimo ja poika tulivat keittiöön ja huomasivat tilanteen. Poika soitti ambulanssin, joka saapui paikalle nopeasti. Henkilökunta tajusi välittömästi, mitä oli tapahtunut. Sairaalassa Eero sai diagnoosiksi aivoverenvuodon syvissä kuorikerroksissa oikealla puolen.

– En muista sitä, kun minut vietiin ambulanssiin, mutta matkalla muistan ajatelleeni, onko aiheellista kiirehtiä pillit päällä, kun on sunnuntaiaamu. Oysissa mentiin vauhdilla pitkin käytäviä, ja lattiassa olevien saumojen kohdalla paarit aina tärähtivät, muistelee Eero.

Aluksi hoitoa annettiin neurologian osastolla, ja sieltä Eero siirrettiin kaupunginsairaalaan.

– Sairaalassa menee ajantaju. Päivät vain seuraavat toisiaan. Uuteen paikkaan siirryttäessä menee hetki totutellessa. Täytyy sanoa, että vaikka hoito on hyvää ja hoitajat tekevät parhaansa, sairaalaelämä tuntuu joskus ankealta.

Onneksi osastolla oli tuttuja hoitajia, joiden kanssa oli kiva rupatella ja vaihtaa ajatuksia.

Kuntoutuksen alettua päiviin tuli enemmän sisältöä: harjoiteltiin siirtymisiä, nousuja ja liikuttiin kävelytelineen avustuksella. Hoitajat auttoivat ihan joka asiassa, kiittää Eero.

Öisin Eero kertoo nukkuneensa yllättävän hyvin, vaikka välillä uni karkasi.

Esirukoukset tuntuvat hyvältä

Vaativan kuntoutuksen jaksolla vierähti kuukausi. Siellä Eeroa hoitamassa oli moniammatillinen henkilökunta, ja kuntoutus edistyi hyvin. Jakson aikana kokeiltiin muun muassa kävelyrobotin avulla kävelyä. Kuntoutukset jatkuvat maaliskuussa.

Hoitojaksoilla Eero oli yhteensä noin kolme kuukautta. Viikonloppuisin hän pääsi kotilomalle, ja se on ollut psyykkisen kuntoutumisen kannalta parasta hoitoa. Kotona on aina auttajia, ja liikkumista helpottavia apuvälineitä on järjestetty niin ulos kuin sisätiloihin. Vaimo toimii Eeron omaishoitajana.

Myös sairaalasta tehtiin kotikäynti ja mietittiin yhdessä, millaista apua ja apuvälineitä Eero tarvitsee pärjätäkseen kotona.

Tällä hetkellä Eeron päiviä rytmittävät fysioterapia ja harrastukset. Mieli on pysynyt virkeänä, ja Eero osallistuu aktiivisesti muun muassa Aivoliiton toimintaan ja käy myös vertaistukikoulutuksessa.

– Tapaus on pysäyttänyt ja puhutellut meitä ja läheisiä. Monet ystävät ja seurakunnan työntekijät ovat rukoilleet puolestani. Se tieto on lämmittänyt mieltä ja on kannustanut jaksamaan eteenpäin.

Sairaalan henkilökuntaa Eero haluaa kiittää. Hän kertoo arvostavansa suuresti hoitoalan työntekijöitä, jotka tekevät työtä hyvin erilaisten asiakkaiden kanssa.

Toiveena päästä takaisin töihin

Eeron lähimpänä tavoitteena on kävellä rollaattorin kanssa hakemaan postia ulkona olevasta laatikosta: pyörätuolin kanssa kulkeminen on vaikeaa. Sisällä kävely sujuu, vaikka jalat väsyvät nopeasti. Ulkona terapeutti on aina mukana, tukena ja turvana.

Vaikeana Eero kokee sen, että tarvitsee aina kuskin, kun olisi meno johonkin. Kuski löytyy kuitenkin lähipiiristä.

Työteliästä miestä harmittaa, ettei hän ole voinut osallistua ruumiillisen työn tekoon kotona eikä mökillä Kainuussa, jossa touhua olisi kuulemma paljon.

– Tajusin, että kesä on menetetty, mutta tuleehan se uusi kesä. Luotin siihen, että Jumalalla on tiedossa myös minun elämäni ja voimani. Ja kun lääkäreiden ja terapeuttien mukaan ennuste vielä on hyvä, niin on toivoa.

Henkilökohtainen vakaumus yhdessä ystävien ja perheen tuen kanssa on kantanut Eeroa. Hän jaksaa luottaa tulevaisuuteen.

– Liikutuin, kun sain tekstiviestin sairaalassa ollessani. Siinä oli allekirjoitus: työkaverit”. Töihin on ikävä, ja ikävä on kaikkia työkavereita. Kiitän heitä muistamisesta. Ehkä vielä jonain päivänä, toivon mukaan, saan olla taas osa työyhteisöä ja tehdä työtä suntiona Intiössä.

Luiska rakennettiin talkoilla

Oulun Rauhanyhdistyksen Pohjois-Kaakkurin aluetoimikunta kokoontui marraskuussa suunnittelemaan tulevan kevään toimintaa. Toimikuntaan kuuluva Eero Seppänen osallistui kokoukseen rollaattori mukanaan.

Kahvipöytäkeskustelussa kävi ilmi, että Eero tarvitsee keväällä tapahtuneen aivoverenvuodon jälkeen paljon kävelyharjoitusta rollaattorin kanssa. Omakotitaloon kesällä rakennettu vaneriluiska jäätyy talvella, ja on vaarallisen liukas kulkea.

Kaupungille tehdyn tiedustelun mukaan tässä vaiheessa lisärakenteita ei ole kuitenkaan mahdollista saada.

Aluetoimikunnan kokoukseen osallistui myös Mauri Niemelä, joka ehdotti Petri Satomaalle ja Samuli Riekille, että rakennetaan ritiläluiska talkoilla. Ryhmä pani heti töpinäksi ajatuksella: Soleko tehä!

Ammatti-isännöitsijänä toimiva Niemelä suunnitteli arkkitehtivaimonsa kanssa rakenteen mitoitukset asetusten ja määräysten mukaisesti. Viikon sisällä luiska oli paikoillaan ja valmis koeajoa varten. Nyt kävelylle lähtö on turvallista, sillä karkeapohjaiset kengät stoppaavat hyvin ritilään.

Eero kiittää vuolaasti tekijöitä.

– Tämä on diakoniaa ja lähimmäisen auttamista parhaimmillaan.