Hartaus sunnuntaille 31.1.

Miten sinä kilvoittelet?

Ai, että mitä? Kilvoittelulla tarkoitetaan työtä kristillisten elämänarvojen ja opetuksen toteuttamiseen omassa elämässä. Työtä Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen. Pohdinta siitä, miten kilvoittelu liittyy elämääsi, on kilvoittelua, sillä siinä suuntaat ajatuksia tekoihisi: mitä voisi tehdä tai olisi voinut olla tekemättä.

Nykypäivä on täynnä monenlaista kilvoittelua. Uutiset ovat kertoneet, kuinka koronavuosi on saanut ihmiset pohtimaan omaa elämäänsä ja arvojaan. Monet etsivät aivan oikeutetusti parempaa elämää erilaisten ohjeiden tai elämänoppaiden noudattamisen kautta. ”Kymmenen ohjetta parempaan elämään” tai ”näillä teoilla elämä muuttuu pysyvästi” -oppaiden ongelmana on monesti se, että itse ohjeesta tulee hallitseva.

Ihmisellä on oikeus etsiä parempaa elämää, mutta nämä ohjeet monesti unohtavat jotain perin inhimillistä. Ihmisen voimat ovat rajalliset.

Kristillisessä kilvoittelussa on tavoitettu jotain syvällistä ihmisen olemuksesta; me emme omalla työllämme voi tavoittaa täydellistä.

Kilvoittelun rinnalle tarvitaan armoa. Kristillinen paastoperinne on hyvä esimerkki. Paasto on kilvoittelua, jossa raivataan tilaa rukoukselle, Jumalan sanan lukemiselle, messussa käymiselle, hiljentymiselle, uskolle ja rakkaudelle. Vaikka tässä kilvoittelussa on paljon hyvää, ei ajatus paastosta ole ikuinen, eikä paasto itsessään meitä pelasta.

Meidät pelastaa se, mitä paaston kautta voimme tarkemmin kuulla. Meitä herkistetään hetkellisesti kilvoittelun kautta kuulemaan tarkemmin kutsumme Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen, samalla tunnustaen vajavuutemme. Meitä herkistetään kuulemaan Jumalan meitä kohtaan osoittama rakkaus, armo.

”Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.” Room. 9:16

Ville Vakkuri
Karjasillan seurakunnan seurakuntapastori

3. sunnuntai ennen paastonaikaa
Psalmi: Ps. 18:2–7
1. lukukappale: 1. Sam. 16:1–13
lukukappale: Room. 9:11–23
Evankeliumi: Luuk. 17:7–10

Päivän latinankielinen nimi septuagesima (= seitsemäskymmenes) ilmaisee päivien lukumäärän pääsiäiseen, johon seurakunnan katse nyt kääntyy. Tästä päivästä on vanhastaan alkanut papiston paasto. Seurakuntaa kehotetaan kilvoittelemaan kärsivällisesti Jumalan armoon luottaen.
Päivän evankeliumiteksteissä muistutetaan, että Jumalan armoa ei ansaita. Hänen hyvyytensä on sama kaikkia kohtaan.

Ps. 18:2–7
Minä rakastan sinua, Herra,
sinä olet minun voimani.
Sinä päästit minut turvaan,
sinä olet vuorilinnani.
Jumalani, sinuun minä turvaudun,
sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan.
Kun kutsun Herraa, ylistettyä,
saan avun vihollisiani vastaan.
Kuoleman paulat kiertyivät ympärilleni,
tuhon pyörteet minua kauhistivat.
Tuonelan paulat kietoivat minut,
näin edessäni kuoleman ansat.
Silloin minä huusin hädässäni Herraa,
kutsuin avuksi Jumalaani.
Ääneni kantautui hänen temppeliinsä,
ja hän kuuli minun huutoni.

1. Sam. 16:1–13
Herra sanoi Samuelille: ”Kuinka kauan sinä aiot surra Saulia? Minä olen hylännyt hänet, hän ei enää saa olla Israelin kuningas. Täytä öljysarvesi ja lähde liikkeelle! Minä lähetän sinut betlehemiläisen Iisain luo, sillä hänen poikiensa joukosta olen valinnut mieleni mukaisen kuninkaan.” Samuel kysyi: ”Kuinka voin mennä sinne? Jos Saul kuulee siitä, hän tappaa minut!” Herra vastasi: ”Ota mukaasi vasikka ja sano, että olet tullut uhraamaan Herralle. Kutsu Iisai uhriaterialle, niin minä ilmoitan sinulle, mitä sinun pitää tehdä. Voitele kuninkaaksi se, jonka sinulle osoitan.”

Samuel teki kuten Herra oli käskenyt. Kun hän oli tulossa Betlehemiin, kaupungin vanhimmat saapuivat peloissaan häntä vastaan, tervehtivät häntä ja kysyivät: ”Onko kaikki hyvin, näkijä?” Hän vastasi: ”Olkaa rauhassa! Minä olen tullut uhraamaan Herralle. Puhdistautukaa ja tulkaa kanssani uhriaterialle.” Itse hän toimitti Iisain ja hänen poikiensa puhdistusmenot ja kutsui heidät uhriaterialle.

Kun he tulivat ja Samuel näki Eliabin, hän ajatteli: ”Hän se on! Nyt on Herran edessä hänen voideltunsa.” Mutta Herra sanoi Samuelille: ”Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan, sillä minä en hänestä välitä. Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.”

Iisai kutsui sitten Abinadabin ja toi hänet Samuelin eteen, mutta Samuel sanoi: ”Tätäkään Herra ei ole valinnut.” Sitten Iisai toi nähtäväksi Samman, mutta Samuel sanoi: ”Tätäkään Herra ei ole valinnut.”
Iisai toi seitsemän poikaansa Samuelin eteen, mutta Samuel sanoi Iisaille: ”Herra ei ole valinnut ketään näistä.”

Sitten Samuel kysyi Iisailta: ”Tässäkö ovat kaikki poikasi?” Iisai vastasi: ”Nuorin on vielä jäljellä, mutta hän on nyt lampaita paimentamassa.” Samuel sanoi Iisaille: ”Lähetä hakemaan hänet. Emme voi aloittaa ateriaa ennen kuin hänkin on paikalla.” Iisai lähetti miehiä hakemaan häntä, ja he toivat pojan mukanaan. Hän oli vielä parraton nuorukainen, kirkassilmäinen ja miellyttävän näköinen. Silloin Herra sanoi: ”Tämä se on, voitele hänet!” Samuel otti öljysarvensa ja voiteli Daavidin siinä veljesten keskellä, ja Herran henki tuli Daavidiin ja pysyi hänessä siitä päivästä alkaen.

Room. 9:11–23
Jo ennen kaksospoikien, Esaun ja Jaakobin syntymää, ennen kuin he vielä olivat tehneet mitään hyvää tai pahaa, Jumala sanoi Rebekalle: ”Vanhempi on palveleva nuorempaa.” Näin Jumala osoitti, että hänen suunnitelmansa perustui hänen omaan valintaansa, ei ihmisen tekoihin vaan kutsujan tahtoon. Onhan kirjoitettu: ”Jaakobia minä rakastin, mutta Esauta vihasin.”

Mitä me tähän sanomme? Ei kai Jumala ole epäoikeudenmukainen? Ei suinkaan. Hän sanoo Moosekselle: ”Minä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon.” Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. Kirjoituksissa sanotaan faraolle: ”Sen vuoksi minä korotin sinut, että sinun kohtalossasi osoittaisin voimani ja että minun nimeäni julistettaisiin koko maailmassa.” Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.

Joku teistä ehkä kysyy: ”Miksi Jumala sitten moittii ihmisiä? Eihän kukaan voi vastustaa hänen tahtoaan.” Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: ”Miksi teit minusta tällaisen?” Kyllä kai savenvalajalla on oikeus tehdä samasta savesta toinen astia arvokasta ja toinen arkista käyttöä varten? Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa. Suuressa kärsivällisyydessään hän on tosin säästänyt noita vihan astioita, jotka on määrätty tuhottaviksi. Loppumattoman kirkkautensa hän taas on antanut ilmetä niistä astioista, joita kohtaan hän osoittaa laupeutta ja jotka hän on valmistanut kirkkautta varten.

Luuk. 17:7–10
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Jos teillä on palvelija kyntötöissä tai paimenessa, niin ettehän te hänen kotiin palatessaan sano: ’Käy pöytään, saat heti ruokaa.’ Ei, te sanotte: ’Laita minulle syötävää, vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa kun syön ja juon. Sitten saat sinä syödä ja juoda.’ Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä. Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.’”