Kuva: Pixabay

Hartaus sunnuntaille 7.2.

4.2.21

Kynttilänpäivä puhuu meille Kristuksesta Jumalan kirkkauden säteilynä. Klaus Kallioranta kirjoittaa hartaustekstissä omasta mummustaan.


Uskon silmät näkevät

Vajaa kolme vuotta sitten siunasin mummuni, äitini äidin, haudan lepoon. Siunauspuheen aiheeksi luin katkelman kynttilänpäivän evankeliumista: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut.” (Luuk. 2:29–31.)

Sairaus riisui mummun ennen kuolemaa. Hän oli hauras, täysin toisten hoidettava ja ajan ja paikan tajun kadottanut. Mutta hän oli turvassa. Uskon, että kynttilänpäivän evankeliumin Simeonin lailla hänenkin silmänsä olivat nähneet sen pelastuksen, jonka Jumala Jeesuksessa Kristuksessa oli kaikille kansoille valmistanut. Uskon silmät näkivät.

Sydämen usko loi mummun elämään turvallisen pohjavireen myös terveinä päivinä. Muistan hänet elämänmyönteisenä ja iloisena ihmisenä. Ajattelen niin, että silloinkin uskon silmät näkivät elämän arjen ylitse sellaista, joka auttoi eteenpäin kaikenlaisten päivien läpi.

Kynttilänpäivä puhuu meille Kristuksesta Jumalan kirkkauden säteilynä. Jumalan Poika syntyi ihmiseksi, jotta me ihmiset pääsisimme tuntemaan Jumalan. Jumalan kirkkaus ei jää meidän ulottumattomiimme, vaan loistaa Kristuksen kasvoilta evankeliumin ilosanomassa.

Paavali kirjoitti korinttilaisille: ”Jumala, joka sanoi: ’Tulkoon pimeyteen valo’, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.” (2. Kor. 4:6.)

Ajattelen, että mummu, evankeliumin uskojana, oli oppinut tuntemaan Jumalan kirkkauden ja levitti sitä myös valoisalla esimerkillään ympärilleen.

Evankeliumi on meille kaikille Jumalan voima. Siinä saamme katsella Jumalan kirkkautta, omistaa anteeksiantamuksen ja rauhan turvaksi elämään ja lähdön hetkeen.

Klaus Kallioranta
Kirjoittaja on Kiimingin seurakunnan kappalainen

Kynttilänpäivä
Psalmi: Ps. 48:11–15
1. lukukappale: Mal. 3:1–2
lukukappale: 1. Joh. 1:5–7
Evankeliumi: Luuk. 2:22–33

Nimitys kynttilänpäivä juontaa siitä keskiaikaisesta tavasta, että tänä sunnuntaina vihittiin vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät. Juhlan raamatullisena aiheena on Jeesus-lapsen tuominen temppeliin ja jumalallinen kirkkaus, joka hänessä tuli maailmaan ja ilmestyi meille. Siunatessaan lasta ja hänen vanhempiaan vanha Simeon ylistää Jumalaa pelastuksesta, jonka hän on valmistanut kaikille kansoille, ja valosta, jonka hän on antanut loistaa kansalleen Israelille.

 

Ps. 48:11–15
Jumala, maan ääriin saakka kiiriköön sinun nimesi,
kaikukoon ylistyksesi!
Sinun kätesi on hyvyyttä täynnä.
Iloitkoon Siionin vuori, riemuitkoot Juudan kaupungit,
sillä sinun tuomiosi ovat oikeat.
Lähtekää, kulkekaa Siionin ympäri, laskekaa sen tornit.
Katsokaa sen muureja, tutkikaa sen palatseja,
niin että voitte kertoa tuleville polville:
Suuri on Jumala!
Hän on Jumalamme ajasta aikaan.
Hän johdattaa meitä ainiaan.

 

Mal. 3:1–2
– Minä lähetän sanansaattajani
raivaamaan edelläni tietä.
Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä
Valtias, jota te odotatte,
ja Liiton enkeli, jota te kaipaatte.
Hän saapuu,
sanoo Herra Sebaot.
Kuka voi kestää sen päivän,
jolloin hän tulee,
kuka voi seistä horjumatta,
kun hän ilmestyy?
Sillä hän on kuin ahjon hehku,
hän puhdistaa kuin vahvin lipeä.

 

1. Joh. 1:5–7
Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta. Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

 

Luuk. 2:22–33
Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.

Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:

– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

 

Lue lisää aiheesta:

Kiimingin seurakunta Kirkko ja usko