Hartaus sunnuntaille 18.7.

Kaikki on Jumalan kädessä myös muutoksen keskellä

Biisintekijä Timo Kiiskinen sanailee laulussaan:
Elämä liikkuu ei se voi seisahtua.
Kaikki muuttuu mutta antaa sen muuttua.
Mä tajusin tänään että rakastan sua.
Vielä eilen luulin ettei mikään liikuta mua.
Jos se muuttuu niin antaa sen muuttua.

Ensi sunnuntaina on kirkastussunnuntai. Oulun tuomiokirkon alttaritaulu kuvaa tuota Kristuksen kirkastumisen hetkeä, jolloin opetuslasten seurassa Jeesuksen ”ulkomuoto muuttui heidän nähtensä.”

Robert Wilhem Ekman kuvaa maalauksessaan muutosta lempeänä valona. Kuitenkin se saa opetuslapset peittämään katsettaan. Ehkä he oivaltavat olevansa käännekohdassa: kaikki muuttuu. Näiden ihmisten elämässä on aika ennen tuota vuoriretkeä ja aika sen jälkeen.

Kirkon kuorissa olevassa Sampo Kaikkosen uudessa Taivaanranta-teoksessa lähtijöiden hahmot ovat myös muutoksessa. Tästä kertoo heidän ihonvärinsä ja liikkeensä, joka on liikettä kohti ylhäällä horisontissa loistavaa valoa.

Taide – sanat, kuvat, sävelet – kuvaa sitä, mitä on muuten vaikea käsittää. Muutos on elämässämme usein vaikeasti hahmotettava asia. Kun sen keskellä elää, on vaikea pysyä perässä. On onnellista, jos uskaltaa antautua luottamuksella siihen, että kaikki muuttuu.

Kiiskisen laulu päättyy sanoihin:
Planeetat värähtelee
nuotteina paikoilleen
Jumalan viivastolla.

Jumalan viivastolla kaikella muuttumisella on mieli. Vaikken itse sitä käsittäisi, ehkä uskallan uskoa tai ainakin toivoa, että kaikki on hänen kädessään. Ja siksi kaikella on kirkas tarkoituksensa.

Satu Saarinen
Kirjoittaja on Oulun tuomiorovasti

Kirkastussunnuntai
Psalmi: Ps. 97:1–2, 5–6, 10–11
1. lukukappale: 2. Moos. 34:29–35
2. lukukappale: 2. Kor. 3:7–18
Evankeliumi: Luuk. 9:28–36

Kristuksen kirkastuminen oli hänen elämänsä taitekohta. Apostolit saivat omin silmin nähdä hänen jumalallisen suuruutensa ja kuulla Jumalan äänen: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä.” Jumalan kirkkaus tulee ilmi kaikkensa uhraavassa rakkaudessa.

Vuorella apostoleille ilmestyivät kirkastetun Kristuksen lisäksi Mooses ja Elia, Vanhan testamentin lain ja profeettojen edustajat. Kristillinen kirkko näki alusta lähtien Kristuksen elämänvaiheet, kuoleman ja ylösnousemuksen Vanhan testamentin lupausten täyttymisenä.

Ps. 97:1–2, 5–6, 10–11
Herra on kuningas! Riemuitkoon maa,
iloitkoot meren saaret ja rannat!
  Pilvi ja pimeys ympäröi häntä,
  hänen istuintaan kannattavat vanhurskaus ja oikeus.

Vuoret sulavat kuin vaha Herran edessä,
maailman hallitsijan edessä.
  Taivaat julistavat hänen vanhurskauttaan,
  kaikki kansat näkevät hänen kunniansa.

Te, jotka rakastatte Herraa, vihatkaa pahaa!
Herra on omiensa turva, hän pelastaa heidät pahojen käsistä.
  Päivä koittaa vanhurskaille,
  ilo niille, joiden sydän on puhdas.

2. Moos. 34:29–35
Kun Mooses laskeutui Siinainvuorelta molemmat liitontaulut käsissään, hänen kasvonsa säteilivät, koska hän oli puhunut Herran kanssa. Itse hän ei sitä tiennyt, mutta kun Aaron ja israelilaiset näkivät Mooseksen kasvojen säteilevän, he pelkäsivät mennä häntä vastaan. Silloin Mooses kutsui heitä, ja Aaron ja kaikki kansan päämiehet tulivat hänen luokseen, ja hän puhui heille. Kun israelilaiset olivat tulleet lähemmäs, Mooses ilmoitti heille käskyt, jotka Herra oli antanut hänelle Siinainvuorella. Sanottuaan kaiken tämän Mooses verhosi kasvonsa. Aina kun Mooses astui Herran eteen puhuakseen hänen kanssaan, hän riisui kasvoiltaan verhon ja oli ilman sitä, kunnes lähti pois. Tultuaan israelilaisten luo hän kertoi, mitä Herra oli käskenyt, ja silloin israelilaiset huomasivat, että hänen kasvonsa säteilivät. Sitten Mooses jälleen peitti kasvonsa ja poisti verhon vasta mennessään puhumaan Herran kanssa.

2. Kor. 3:7–18
Jo kuolemaa palveleva virka, jonka säädökset oli kaiverrettu kivitauluihin, säteili sellaista kirkkautta, että israelilaiset eivät voineet katsoa Moosesta kasvoihin. Ja kuitenkin hänen kasvojensa kirkkaus oli katoavaa. Kuinka paljon suurempaa kirkkautta säteileekään Hengen palveluvirka! Jos kerran tuomion julistamisen virkaa ympäröi kirkkaus, paljon kirkkaampi loiste ympäröi silloin vanhurskauden julistamisen virkaa. Sen kirkkaus on niin ylivoimainen, että sen rinnalla himmenee se, mikä ennen säteili kirkkaana. Sillä jos sekin, mikä on katoavaa, säteilee kirkkautta, vielä paljon kirkkaampaa on se, mikä on pysyvää.
Koska meillä on tällainen toivo, esiinnymme aivan avoimesti, toisin kuin Mooses, joka pani kasvoilleen peitteen, jotteivät israelilaiset näkisi katoavaisen loisteen häviämistä.

Heidän mielensä paatuivat. Sama peite pysyy edelleenkin paikoillaan, kun he lukevat vanhan liiton kirjoituksia, sillä vasta Kristus sen poistaa. Yhä vieläkin heidän sydämensä päällä on peite Mooseksen lakia luettaessa. Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran puoleen, peite otetaan pois. Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus. Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.

Luuk. 9:28–36
Noin viikon kuluttua siitä, kun Jeesus oli tämän puhunut, hän otti mukaansa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin ja nousi vuorelle rukoilemaan. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa.

Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: ”Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi.

Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa. Opetuslapset pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen pilveen. Pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!” Äänen vaiettua opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään.