Hartaus sunnuntaille 12.9.

Murehtijain sukua

Olen syntynyt murehtijain sukuun. Äidinmaidossa perintönä sain taipumuksen murehtimiseen äidiltäni, joka puolestaan sai sen omalta äidiltään.

Jotenkin on niin vaikeaa heittäytyä elämän vietäväksi, kun on niin paljon mieltä huolestuttavia asioita. Kuinkahan lapset perheineen selviävät tässä vaativassa maailmanajassa? Miten maailmaamme kohtaavat suuret mullistukset tulevat vaikuttamaan elämäämme?

Miten kulkutauti, joka näyttää sekin olevan osa ihmiskunnan yhteistä kohtaloa, aalto aallolta käy kansojen yli? Ja miten on oman terveyteni laita?

Jeesuksen sanat kaikuvat korviini: ”Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?”

Ja minä kun koetan lisätä elämänhallintaani juuri murehtimalla. Kerään paniikissa kaikkea ulkoista heiveröisen elämäni tueksi.

Toimeentulo, tavarani, asemani yhteiskunnassa ja kuvitelmani kaikkivoipaisuudestani ovat vain esimerkkejä asioista, joilla yritän rauhoitella itseäni. Mihinkään kohtaa elämässäni ei sovi Jeesuksen esittämä pyhä huolettomuus.

Täydellinen pysähdys tuli äitini sairasvuoteen äärellä. Lääkäri ehdotti syöpähoitoja jo pitkälle edenneen sairauden hidastamiseksi. Hän, joka oli minulle murehtimisen esikuva, sanoi lääkärille: ”Kyllä Taivaan Isä minut hoitaa.”

Äiti jätti tietämättään minulle suurimman perinnön, jonka voin saada. Hän, murehtijain sukua, oli sairasvuoteellaan oppinut, mitä tarkoittaa pyhä huolettomuus. Hän jätti huoltensa suuren säkin vuoteensa viereen ja näki jo kuin sumun läpi Luojan suuren kämmenen, joka vei hänet kotiin.

Voinko minäkin löytää turvani Jumalan huolenpidosta?

Voinko minäkin nähdä Luojan kämmenen, joka kantaa minua tässä elämässä ja hetkessä, kun on minun aikani ylittää raja? Tähän kaikkeen kasvata minua!

Olavi Mäkelä
Kirjoittaja on Karjasillan seurakunnan kappalainen

16. sunnuntai helluntaista
Psalmi: Ps. 86:1, 3–7
1. lukukappale: 2. Moos. 16:11–19, 31, 35
2. lukukappale: Ap. t. 20:32–35
tai 1. Tim. 6:17–19
Evankeliumi: Matt. 6:19–24

Jeesus opettaa, että Jumalaan uskovan ihmisen ei tarvitse kantaa murhetta kaikesta mahdollisesta. Taivaallinen Isä pitää hänestä huolen ja auttaa häntä etsimään sitä, mikä on tärkeintä: Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Näin Jumala vapauttaa hänet tekemään hyvää lähimmäisilleen. Kristitty muistaa Jeesuksen sanat ”Autuaampi on antaa kuin ottaa”.

Ps. 86:1, 3–7
Herra, kuule rukoukseni, vastaa minulle,
minä olen köyhä ja avuton.
  Herra, armahda minua!
  Kaiken päivää huudan sinua avukseni.
Minä ylennän sydämeni sinun puoleesi.
Täytä palvelijasi ilolla!
  Sinä, Herra, olet hyvä, sinä annat anteeksi,
  runsain mitoin sinä jaat armoasi kaikille,
  jotka sinua avuksi huutavat.
Kuule minun rukoukseni, Herra,
ota vastaan avunpyyntöni.
  Sinua minä hädässäni huudan,
  ja sinä vastaat minulle.

2. Moos. 16:11–19, 31, 35
Herra sanoi Moosekselle: ”Minä olen kuullut israelilaisten valituksen. Sano heille näin: ’Tänään iltahämärissä te saatte lihaa syödäksenne ja aamulla leipää yllin kyllin. Silloin te ymmärrätte, että minä olen Herra, teidän Jumalanne.’”

Illalla lensi leiriin viiriäisiä niin paljon, että ne peittivät sen kokonaan. Aamulla oli maassa leirin ympärillä runsaasti kastetta, ja kun kaste oli haihtunut, oli autiomaassa jotakin hienoa ja rapeaa, ohutta kuin kuura maan pinnalla. Tämän nähdessään israelilaiset kyselivät toisiltaan: ”Mitä tämä on?” He eivät näet tienneet, mitä se oli. Mooses sanoi heille: ”Se on leipää, jonka Herra on antanut teille ruoaksi. Ja näin on Herra siitä määrännyt: Kerätkää sitä niin paljon kuin tarvitsette: omer-mitallinen jokaiselle. Kukin kerätköön niin monelle kuin hänen teltassaan on ihmisiä.” Israelilaiset tekivät niin ja keräsivät sitä, kuka enemmän, kuka vähemmän. Mutta kun he mittasivat sen omer-mitalla, ei enemmän keränneellä ollut liikaa eikä vähemmän keränneellä liian vähän, vaan jokainen oli saanut kerätyksi sen verran kuin tarvitsi. Mooses sanoi heille: ”Kukaan ei saa jättää siitä mitään huomiseksi.”

Israelilaiset antoivat sille ruoalle nimeksi manna. Se muistutti korianterin siemeniä mutta oli valkoista ja maistui hunajaleivältä. Israelilaiset söivät mannaa neljäkymmentä vuotta, siihen saakka, kun he tulivat asutuille seuduille. He söivät sitä, kunnes tulivat Kanaaninmaan rajoille.

Ap. t. 20:32–35
Paavali sanoi jäähyväispuheessaan efesolaisille:
”Jätän nyt teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, sen sanan, jossa on voima rakentaa teitä ja antaa perintöosa kaikkien pyhitettyjen joukossa. Hopeaa tai kultaa tai vaatteita en ole keneltäkään halunnut. Te tiedätte itse, että minä näillä käsilläni olen hankkinut itselleni ja tovereilleni sen, mitä olemme tarvinneet. Kaikin tavoin olen teille osoittanut, että näin, työtä tehden, tulee huolehtia vähäosaisista muistaen Herran Jeesuksen omat sanat: ’Autuaampi on antaa kuin ottaa.’”

TAI

1. Tim. 6:17–19
Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme. Kehota heitä tekemään hyvää, keräämään rikkaudekseen hyviä tekoja ja jakamaan anteliaasti omastaan muille. Näin he kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, niin että voittavat omakseen todellisen elämän.

Matt. 6:19–24
Jeesus sanoo:
”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.

Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!

Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.”