Hartaus pyhäinpäivälle 6.11.

Meillä on toivo

Valmistelen pyhäinpäivän iltajumalanpalvelusta. Tilaisuudessa luetaan edellisenä vuonna poisnukkuneiden seurakuntalaisten nimet.

Ajattelen erityisesti heitä, jotka ovat kuluneen vuoden aikana menettäneet läheisensä. On jouduttu luovimaan poikkeusjärjestelyjen keskellä niin läheisen viimehetkien kuin hautajaisjärjestelyjen suhteen. Poikkeusolot eivät varmastikaan ole helpottaneet surun tiellä kulkemista.

Ajattelen laajemminkin tätä elämän haurautta ja katoavaisuutta. Jokaisen meidän täytyy lähteä täältä. Elämän päivien määrä on yksin Luojamme tiedossa. Me emme voi voittaa kuolemaa tai saavuttaa omin voimin ikuista elämää. Siihen ihminen ei yksin pysty.

Kuoleman varjon maassa meillä on kuitenkin toivo. Saamme suunnata katseemme yli hautojen. Luojaamme uskoen saamme jättää niin poisnukkuneet rakkaamme kuin itsemmekin hänen haltuunsa. Meillä on yhteys pyhiin kuoleman voittaneen kautta.

Jeesus itse onnitteli aikanaan vuorisaarnassa juuri heitä, joilla ei tässä maailmassa ollut rikkauksia. He olivat autuaita, koska olivat vapaampia esteistä. Hengessään köyhät löytävät onnen, kun he ammentavat Pyhän Hengen rikkaudesta.

Pyhäinpäivän kynttilämeri iltajumalanpalveluksessa ja hautausmailla muistuttaa yhteisestä hyvästä täällä ja siellä. Kirkastettu Kristus kantaa surun keskellä ja yli viimeisen rajan. Hänessä on voitto ja ikuinen elämä.

Riikka Honkavaara
kappalainen, Tuiran seurakunta

Pyhäinpäivä
Psalmi: Ps. 89:6–8, 16–19
1. lukukappale: Jes. 65:23–25
2. lukukappale: Ilm. 22:1–5
Evankeliumi: Matt. 5:1–12

Pyhäinpäivä on sulautuma kahdesta juhlasta, kaikkien pyhien päivästä 1.11. (Festum omnium sanctorum) ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä 2.11. (Commemoratio omnium fidelium defunctorum.) Siten muistelun kohteena ovat sekä kaikki kristikunnan marttyyrit että muut uskossa Kristukseen kuolleet. Sana pyhä ei kuitenkaan viittaa vain kuolleisiin. Jokainen Kristuksen oma on pyhä. Hän on uskossa osallinen näkymättömästä pyhien yhteydestä. Päivän perinteinen evankeliumi onkin Jeesuksen vuorisaarnan alussa oleva autuaaksijulistus.

Uskontunnustuksen mukaan pyhät muodostavat yhteyden, johon voimme näkymättömästi liittyä.

Ps. 89:6–8, 16–19
Taivaat ylistävät sinun ihmeitäsi, Herra,
taivaan joukot sinun uskollisuuttasi.
  Ei kukaan korkeuksissa ole Herran vertainen,
  ei kukaan hänen kaltaisensa jumalien joukossa!
Hän on Jumala, jonka edessä taivaan pyhät vapisevat,
jota kaikki hänen ympärillään pelkäävät ja palvovat.
  Onnellinen se kansa, joka riemuiten ylistää sinua, Herra!
  Se kansa saa vaeltaa sinun kasvojesi valossa.
Alati sinä olet ilomme lähde,
sinä olet uskollinen, sinä annat meille menestyksen.
  Sinä olet meidän voimamme ja ylpeytemme,
  sinun hyvyytesi rohkaisee meitä.
Herra on meidän kilpemme,
Israelin Pyhä meidän kuninkaamme!

Jes. 65:23–25
Enää he eivät näe vaivaa tyhjän vuoksi,
eivät synny kuollakseen kohta,
vaan he ovat Herran siunaama suku
ja heidän vesansa pysyy heidän luonaan.
Jo ennen kuin he kutsuvat, minä vastaan,
kun he vielä esittävät pyyntöään, minä jo toteutan sen.
Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella,
leijona syö heinää kuin härkä,
ja käärmeen ruokana on maan tomu.
Kukaan ei tee pahaa,
kukaan ei vahingoita ketään
minun pyhällä vuorellani,
sanoo Herra.

Ilm. 22:1–5
Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä. Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti.

Matt. 5:1–12
Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
”Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”

Vaihtoehtoisia saarnatekstejä

1. Kor. 15:51–57
Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme. Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen. Mutta kun katoava pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen, silloin toteutuu kirjoitusten sana:
– Kuolema on nielty ja voitto saatu.
Missä on voittosi, kuolema?
Missä on pistimesi, kuolema?
Kuoleman pistin on synti, ja synnin voimana on laki. Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!

Hepr. 11:13–16
Uskovina nämä kaikki kuolivat. Sitä, mikä heille oli luvattu, he eivät saaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Ne, jotka puhuvat näin, osoittavat kaipaavansa isänmaata. Mutta jos heidän mielessään olisi ollut se maa, josta he olivat lähteneet, he olisivat toki voineet palata sinne. Ei, he odottivat parempaa, taivaallista isänmaata. Sen tähden ei Jumalakaan häpeä heitä, vaan sallii itseään kutsuttavan heidän Jumalakseen, sillä hän on heitä varten jo rakentanut valmiin kaupungin.