Suvi Roponen on auttaja sydämestään

Itsensä tarpeelliseksi tunteminen ja hyvä mieli ovat syitä, miksi Suvi Roponen toimii vapaaehtoisena kehitysvammaisten kerhoissa ja leireillä.

Oululainen Suvi Roponen pääsi kehitysvammaisten kerhoihin ja leireille vapaaehtoiseksi onnekkaiden sattumien kautta viisitoista vuotta sitten.

– Olin autokoulussa, ja näin siellä tytön, joka kulki kyynärsauvoilla. Mietin, että olisi mukava tutustua häneen.

Juttelun aikana selvisi, että tyttö on kehitysvammaistyön diakoni Christa Moilanen-Hyttisen sisko. Hän kertoi, että Christa pitää kehitysvammaisten keskustelukerhoja, ja että niissä käy paljon väkeä, ja siellä tarvittaisiin apua.

– Ajattelin, että minä voisin olla avuksi, ja menin seuraavana tiistaina kerhoon esittäytymään. Kerroin haluni ryhtyä vapaaehtoiseksi. Minut otettiin ilolla vastaan, ja tässä sitä ollaan, vuosien jälkeenkin.

Roponen kertoo tulleensa kuuleviksi korviksi, mutta hän tekee paljon muutakin.

– Autan esimerkiksi pyörätuolia käyttäviä: noudan heidät taksista, autan riisumisessa ja pukemisessa, jaan virsikirjoja. Alkuaikoina olin myös avustamassa ruokailussa. Nyt sellaista apua tarvitsevat tulevat kerhoihin avustajan kanssa.

– Olen tehnyt tätä vapaaehtoistyötä jo niin kauan, että jos Christa joutuu joskus olemaan pois, voin vetää kerhoa.

Roponen käy kerhossa joka tiistai, ellei tule muuta tärkeää menoa.

– Tiedän, että täällä tarvitaan apua, ja kun saan auttaa, tunnen itseni tarpeelliseksi. On myös ihana kuulua johonkin ryhmään, ja on paikka mihin lähteä.

– Koska en ole tällä hetkellä töissä, tämä vapaaehtoistyö sopii minulle hyvin. Auttamisesta saa hyvän mielen ja uusia ystäviä.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää