Kielimuuri ei estänyt Merimieskirkon vapaaehtoiseksi ryhtymistä

Jo vuosia sitten Ritva-Liisa Kahlos suunnitteli ryhtyvänsä Oulun merimieskirkon vapaaehtoiseksi. Työ ja harrastus veivät kuitenkin niin paljon aikaa, että se jäi.

Kun kolmisen vuotta sitten silmiin sattui Rauhan Tervehdyksestä ilmoitus, jossa haettiin uusia vapaaehtoisia, oli aika ilmoittautua mukaan.
Nykyisin Ritva-Liisa toimii Oulussa merimieskirkon vapaaehtoistyöntekijänä miehensä Arto Kahloksen kanssa.

Merimieskirkon työ on heille tuttua, sillä Arto työskenteli aikoinaan laivoilla. Ennen kännyköitä hän soitti aina kotiin paikalliselta merimieskirkolta jostain päin maailmaa.

Korona on sulkenut merimieskirkkoja

Oulun merimieskirkon ainoa työntekijä, satamakuraattori Mia Haapakorva kiittää vapaaehtoisia.

– He ovat kultaa kalliimpi apu tässä työssä.

Korona-aikana merimieskirkot ovat joutuneet välillä sulkemaan ovensa, mutta apua on tarjottu puhelimitse, sähköpostilla ja sosiaalisen median kautta.

Oulussa merimieskirkko on suljettuna näillä näkymin tammikuun loppuun saakka koronavirustilanteen vuoksi. Ryhmätilaisuuksia ei järjestetä tänä aikana, eikä tehdä merenkulkijoiden kuljetuksia.

Mia Haapakorva kertoo, että hän tekee laivakäyntejä pyydettäessä ja hoitaa myös tarvittaessa merimiesten kaupassa käynnit.

– Vaikka aika on nyt haastava, uusia vapaaehtoisia otetaan mieluusti mukaan.

Vapaaehtoinen käyttää merimiestä vaikka kaupassa

Ritva-Liisa ja Arto Kahlos kertovat, että vapaaehtoisena tuntee itsensä tarpeelliseksi.

– Käytämme merimiehiä kaupassa, juttelemme, olemme läsnä. Joskus yhdessä koettu hiljaisuuskin on tärkeää.

– Toisinaan yhteinen kieli puuttuu, mutta kaikista tilanteista on selvitty. Asiakkaat ovat aina ystävällisiä ja kiitollisia.

Ritva-Liisa kertoo, että kirkolla tavatuista merimiehistä voi kuulua pitkien aikojen jälkeen esimerkiksi Facebookissa.

– Kyllähän tässä pääsee lähelle ihmistä. On ollut tapauksia, että merimies on sairastunut, ja joutunut jäämään sairaalaan. Vieraassa maassa oleville vapaaehtoisten apu on korvaamatonta. Heitä ei jätetä yksin.

Vapaaehtoiset tukevat myös toisiaan

Merimieskirkon vapaaehtoisten ryhmähenkeä Kahlokset kehuvat mahtavaksi.

– Olemme iso yhteisö. Tuemme toinen toisiamme. Joskus merimieskirkolle mennään, vaikka ei olisi oma vuoro, ja siellä ovat olleet muutkin.

Eikö se jo kerro tämän työn mielekkyydestä.

– Tässä yhteisössä me jaamme paljon muutakin kuin yhteisen vapaaehtoistyön, toteavat Ritva-Liisa ja Arto.