Kohtaamiset antoivat voimia

Lähes 20 vuotta vanhustyössä avaa silmiä monelle huomiolle:

– Vanhuksista puhutaan usein tavalla, joka tuo mielikuvan hyvin yhdenmukaisesta joukosta. Minun työssäni tällainen näkemys kumoutuu.

– Joskus jopa ajattelen, että ikääntyneet ovat keskenään paljon erilaisimpia kuin ihmiset missään muussa ikävaiheessa, sanoo vanhustyön diakoniatyöntekijä Asta Leinonen.

Hän kertoo aiheesta yhden esimerkin.

Vaikeuksia pysyä digitaalisen kehityksen kelkassa

Osa ikäihmisistä hoitaa asioitaan sujuvasti verkossa. Korona-aika on opettanut monia hyödyntämään esimerkiksi Virtuaalikirkon runsasta hengellistä tarjontaa, mutta todellisuus voi olla myös hyvin toisenlaista:

– On monia vanhuksia, jotka eivät tahdo saada radiota auki. Tällaisessa tilanteessa avun tarjoaminen jää kanssakulkijalle, olipa hän sitten omainen tai kodin ulkopuolinen ihminen, Leinonen kertoo.

Hän on nähnyt, että digisyrjäytyminen muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluista on totisinta totta useiden vanhusten kohdalla.

– Tällainen tilanne synnyttää heissä toivottomuutta.

– Osa saa apua omaisilta, mutta jos läheisiä ei ole, käsillä on iso ongelma. Jokaisella pitäisi olla joku, joka puolustaa vanhaa ihmistä ja johon turvattomuutta kokeva voi turvautua.

Leinosen mukaan tietoteknisten taitojen oppimisen tiellä ei ole useinkaan hangoittelua nykykehitystä vastaan. Esimerkiksi heikentynyt näkö voi haitata laitteiden käyttöä.

– Vaikka vanhusten parissa toimii niin kuntien, kaupunkien kuin järjestöjen ja kirkon työntekijöitä, jää moni ikääntynyt omaan yksinäisyyteensä.

– Näin käy monista eri syistä. Silloin myös tarvittava apu asioiden sujumiseksi puuttuu helposti.

Työn perusidea on pysynyt samana

Asta Leinonen on piakkoin jäämässä eläkkeelle Karjasillan seurakunnan diakoniatyön virasta.

Kun hän toimittajan pyynnöstä katsoo aikaa taaksepäin, löytyy monia asioita, jotka eivät ole paljoa muuttuneet vuosien aikana.

– Vanhustyön perustehtävä on pysynyt samana: kuten aiemminkin, yhä edelleen tavoitteena on etsiä, löytää ja kohdata seurakuntalaisia.

– Henkilökohtaiset kohtaamiset ovat ensisijaisia työssäni. Kahdenkeskisiä tapaamisia voi sanoa tämän työn helmiksi ja suureksi voimavaraksi.

Leinonen toteaa, ettei hän näe työtään auttajan ja autettavan kohtaamisina.

– Kyse on pikemminkin kahden kristityn hetken aikaa kestävästä yhteisestä kulkemisesta.

– Auttajan roolia en koe omakseni, vaikka usein vanhusten kanssa ratkotaan käsillä olevia konkreettisia pulmia.

– Kun kaksi ihmistä kohtaa, on tarvittu sielunhoidollista viisautta. Ymmärrystä ja aitoa kiinnostusta pysähtyä monenlaisten tunteiden ja asioiden äärelle.

– Ikäihmiset saattavat kantaa harteillaan sukupolvilta toiselle siirtyviä taakkoja.

Leinonen korostaa, että vanhuksilla on paljon henkistä ja hengellistä pääomaa.

– Siitä olen työssäni päässyt osalliseksi, hän iloitsee.

Karjasillan lisäksi Leinonen on työskennellyt Kiimingissä ja Haukiputaalla.

Asta Leinonen ei halua suunnitella tarkasti, mitä uusi elämänvaihe tuo tullessaan: ”Kun monet velvoitteet jäävät taakse, avautuu uusia mahdollisuuksia ja tulee uusia velvoitteita. Eräs mietelause kiteyttää mielestäni hyvin yhden ihmisen panoksen työelämässä: Oma osuus on veteen heitetty kivi; hetken lainehtii, loiskahtaa. Organisaatio kulkee kulkuaan, se on meitä suurempi.”

Diakoniatyö osaa verkostoitua

Leinosen mukaan diakoniatyö on tänä päivänä verkostoissa olemista.

– Yhä enemmän diakoniatyö on mukana erilaisissa hankkeissa. Sitä kautta omakin työ on muuttunut enemmän projektimaisemmaksi.

– Yhteisessä tekemisessä seurakuntien pitää olla mukana myös, kun uudet hyvinvointialueet aloittavat.

Asta Leinonen haluaa hyvästellä seurakuntalaiset tarjoamalla kakkukahvit 25. helmikuuta kello 13–15 Karjasillan kirkolla.

Myös Tuiran puolella jätetään jäähyväisiä diakoniatyöntekijälle. 20. helmikuuta Pyhän Tuomaan kirkossa on Päivi Moilasen lähtökahvit messun jälkeen.

Haussa on lisäksi diakoniatyöntekijä Tyrnävän seurakuntaan Riitta Pesosen jäädessä kevään aikana eläkkeelle.

Auttajan roolia en koe omakseni, vaikka usein vanhusten kanssa ratkotaan käsillä olevia konkreettisia pulmia. Kun kaksi ihmistä kohtaa, on tarvittu sielunhoidollista viisautta. Ymmärrystä ja aitoa kiinnostusta pysähtyä monenlaisten tunteiden ja asioiden äärelle.

Asta Leinonen