Afrikan Tähti tanssittaa rakkaudesta lajiin

8.11.22

Iskelmämessussa esiintyvä yhtye nauttii tanssimusiikista lavalla ja sen ulkopuolella.


Teksti: Saara Pasanen . Kuvat: Armi Tenkula/Marko Virkkula .

Iskelmä- ja tanssimusiikin ystävien askeleet johtavat marraskuussa takuuvarmasti Oulun tuomiokirkkoon. Toista kertaa toteutettavan iskelmämessun pääesiintyjänä soittaa oululainen Afrikan Tähti -yhtye, jonka solistina laulaa Valentin.

Messu toteutetaan yhdessä Lumo-valofestivaalin kanssa. Tuomiokirkon sisäpuoli on valaistu Arttu Niemisen Awareness-teoksella festivaalin ajan.

Kun valoteokseen yhdistetään tuttuja iskelmäkappaleita, jumalanpalveluselämää saadaan väritettyä sävyillä ja tunnelmilla, joita iskelmämusiikki kaikuu.

Messun tarkoituksena on tarjota kuulijoille hyvän musiikin lisäksi yhteyttä, syliä ja hyväksyntää sekä valoa pimeän syksyn keskelle.

Afrikan Tähden kitaristi ja taustalaulaja Ville Seppänen kertoo bändin odottavan keikkaa jännityksensekaisella innostuksella.

– Mahtavaa päästä täysin erilaiseen keikkaympäristöön soittamaan, se tuo tekemiseen vaihtelua. Toki uusi ympäristö ja konsepti tuo mukanaan myös jännitystä – kirkossa ihmiset istuvat ja kuuntelevat musiikkia intensiivisesti. Kirkkokansa saa laulaa messussa iskelmissä mukana, sillä käsiohjelmaan tulee laulujen sanat.

Viikonloput keikkareissuilla

Afrikan Tähti on tanssittanut suomalaisia jo kuuden vuoden ajan. Seppäsen lisäksi kokoonpanoon kuuluvat alkusyksystä bändiin liittynyt Aapo Satokangas (rummut), Kalle Ylisirniö (harmonikka ja laulu) sekä Vesa Mottisenkangas (taustalaulu, koskettimet ja basso).Valentinin lisäksi yhtyeen solistivalikoimassa laulaa Armi Tenkula.

Aktiivisesti ympäri Suomen keikkaileva yhtye jakaa vankkumattoman rakkauden iskelmä- ja tanssimusiikkia kohtaan.

– Keikkaa tehdään päivätyön ohella, eli kyllä tämä kaikki tapahtuu täysin rakkaudesta lajiin. Eihän sitä muuten viettäisi viikonloppuja keikkareissuilla, jos musiikkityyli ei kolahtaisi.

Parasta rytmit ja monipuolisuus

Kaikilla yhtyeen jäsenillä on takanaan myös tanssiharrastustaustaa. Seppäsen mukaan tämä näkyy lavakeikoilla: tauoilla käydään tanssittamassa ihmisiä ja juttelemassa yleisön kanssa.

– Tanssikansa on yhteisöllistä. Tuttuja kasvoja on niin tanssilattian puolella kuin muiden esiintyjien ja tanssiorkestereiden keskuudessa. Iskelmämusiikki kuuluu myös vahvasti suomalaiseen perinteeseen.

Seppänen arvostaa tanssimusiikissa etenkin sen selkeitä rytmejä. Tanssiorkesteritoiminnan herkullisin hetki on se, kun yhtye pääsee loihtimaan yleisölle monipuolista musiikkia.

Iskelmämessun ohjelmistoon Seppänen lupaa raikkaita, uusia sovituksia sekä ikivihreitä klassikoita.

– Rautalankamusiikin ystävänä voin myös luvata, että kaiutettu kitara soi komeasti tuomiokirkon illassa.

Iskelmämessu perjantaina 18.11. kello 19 Oulun tuomiokirkossa. Vapaa pääsy.

Anna palautetta jutusta täältä.

Lue myös:

”Laulan niin kauan kuin minua halutaan kuulla”

”Jokaisessa laulussa on pala itseäni”

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Oulun tuomiokirkkoseurakunta