Saapas tarjoaa liminkalaisille nuorille turvaa ja tukea

Palveluoperaatio Saapas palaa Limingan katukuvaan kuluvan kevään aikana. Koulutetut aikuiset tarjoavat nuorille läsnäoloa niin vapaa-ajalla kuin koulussakin.

Palveluoperaatio Saapas käynnistyy Limingassa uudelleen kuluvan kevään aikana.

Saapas on osa Suomen evankelisluterilaisen kirkon nuorisotyötä. Saapas-toiminnan valtakunnallista toimintaa koordinoi Lasten ja nuorten keskus.

Limingan moniammatillisessa, nuorten terveyttä ja hyvinvointia edistävässä NUORTU-tiimissä on jo pitkään puhuttanut huoli nuorten pahoinvoinnista, joka ilmenee muun muassa ilkivaltana. Lapset ja nuoret liikkuvat myös aiempaa enemmän epämääräisissä porukoissa.

– Saapas-toiminnan tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille mahdollisimman paljon aikuisia, joiden puoleen voi kääntyä, kun on jotain mielen päällä, jokin pelottaa tai nuori on vaikkapa joutunut hankaluuksiin elämässä, kertoo Limingan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Kirsi Junnonaho.

 

Olemme vain ja ainoastaan kohtaamassa nuoria sekä kuulemassa, mitä he haluavat.

 

Koulutettujen vapaaehtoisten ja seurakunnan nuorisotyöntekijöiden muodostama Saapas-tiimi tarjoaa tukea vapaa-ajan lisäksi nyt myös koulussa.

Toiminnan laajentumista koulumaailmaan pilotoidaan parhaillaan muutamassa seurakunnassa.

– Koulukiusaaminen ja kouluväkivalta ovat edelleen ongelmia, joita aikuiset eivät saa hallintaan. Kiusaaminen voi fyysisen ja näkyvämmän väkivallan lisäksi olla myös vaikeasti havaittavaa, esimerkiksi ulkopuolelle jättämistä.

– Ajatuksena on, että Saapas-liiviin pukeutunut aikuinen voi puuttua koulukiusaamistilanteisiin tai tuoda turvaa nuorelle, jota kenties pelottaa lähteä koulusta kotiin.

Mitä nuoret haluavat?

Saapas-toiminta oli aktiivista Limingassa viimeksi lähes 20 vuotta sitten. Junnonaho kertoo, että vuodet ovat muovanneet toimintamalleja ja -periaatteita.

– Saapas mielletään usein päihtyneiden nuorten perushuolenpidoksi. Nykyään ajatus on enemmän ennaltaehkäisyssä, keskusteluavussa ja läsnäolon tarjoamisessa nuorelle.

Junnonaho toivoo, että Saappaan toiminta tulee tutuksi niin liminkalaisille lapsille ja nuorille kuin aikuisillekin. Hän korostaa, että Saapas-liiviin pukeutunut aikuinen ei ole saarnaamassa tai julistamassa minkäänlaista agendaa.

– Olemme vain ja ainoastaan kohtaamassa nuoria sekä kuulemassa, mitä he haluavat.

Limingassa etsitään parhaillaan mukaan vapaaehtoisia, joille tarjotaan koulutuksen lisäksi työnohjausta, virkistystoimintaa sekä tukea työn tekemiseen. Koulutuksesta vastaavat Saapas-kouluttajakoulutuksen käyneet nuorisotyönohjaajat.

– Jos vähänkin tuntuu, että on kiinnostusta alkaa vapaaehtoiseksi Saapas-toimintaan, kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä. Mitä enemmän vapaaehtoisia saamme, sitä paremmin pystymme tukemaan alueen lapsia ja nuoria.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää