Kenttäpiispa Pekka Asikainen siunataan virkaansa

Uusi kenttäpiispa Pekka Asikainen siunataan virkaansa Helsingin tuomiokirkossa torstaina 15. kesäkuuta kello 18. Tilaisuutta voi seurata striimattuna Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan YouTube-kanavalta.

Siunaamisen toimittaa arkkipiispa Tapio Luoma, ja hänen avustajinaan toimivat piispa Mari Leppänen sekä Puolustusvoimien sotilaspapiston edustajat. Musiikista vastaavat Kaartin soittokunta ja tuomiokirkon kanttorit.

Kaikille avointa kirkkotilaisuutta voi seurata myös striimattuna Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan YouTube-kanavalta.

Kenttäpiispa on Puolustusvoimissa työskentelevä valtion virkamies ja pappisvirkaan vihitty pappi. Kenraalikuntaan kuuluva kenttäpiispa johtaa ja valvoo Puolustusvoimien hengellistä työtä ja vastaa Puolustusvoimissa kirkollisesta alasta ja sen teologisista linjoista.

Lisäksi kenttäpiispan tehtäviin kuuluvat alan valmiussuunnittelu, hengellisen ja henkisen tuen antaminen sekä yhteydenpito Suomessa toimiviin kirkkokuntiin ja uskonnollisiin yhteisöihin.

Filosofian ja teologian tohtori Pekka Asikainen on nimitetty kenttäpiispan virkaan ajalle 1.6.2023–31.5.2028. Aiemmin hän on toiminut Oulun evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän johtajana, diakoniajohtajana Oulun Diakonissalaitoksen Säätiössä, Kirkkohallituksen kasvatus- ja perheyksikön apulaisjohtajana sekä hiippakuntasihteerinä Oulun hiippakunnassa.

 

 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää