Aito kiinnostus käynnistää keskustelun

Papin yksi ammattitaito on small talk eli rupattelu ihmisten kanssa. Juhlat, kuten häät tai hautajaiset, kokoavat sukuja ja tuttavia yhteen, ja tässä joukossa pappi ei useinkaan tunne vierasjoukkoa. Miten keskustelun voi silloin saada syntymään? Kokemus tuo asiaan arvokkaita vinkkejä.

||||

Kiimingin pappi Olavi Isokoski on asunut Ylikiimingissä pitkään. Hänet tunnetaan pitäjän kaupoissa jopa niin hyvin, että Isokosken mielestä hänen lempiruokansa ovat ainakin kassoilla hyvin tiedossa.

Tekeekö keskustelun aloittamisen seurakuntalaisten kanssa helpommaksi se, että pappi on tuttu kasvo ”maitokaupasta”?

– Ainakin kuulen ihmisiltä usein kommentin ”näkkiin sinut kaupassa”, Isokoski vastaa. Jo tämän vuoksi hän käyttää mielellään kylällä kulkiessaan papin virkapaitaa.

 Toteamus, että pappi on nähty, avaa usein sujuvasti keskustelun myös muille aiheille, ylikiiminkiläinen on kokenut.

– Tähän aikaan vuodesta ihmisten kanssa voi puhua esimerkiksi marjastamisesta, mutta ei liian yksityiskohtaisesti. Tarkkoja marjapaikkoja ei kannata lähteä kyselemään.

Kenenkään ikää pappi ei arvuuttele

Yhtä aihetta Isokoski varoo, kun hän virittelee keskustelua vieraampien kanssa.

– Kenenkään ikää en mene nykyisin arvailemaan.

Isokoski tietää, että juttu lähtee oudompienkin kanssa helposti liikkeelle, kun puhutaan pitäjäläisiä yhteisesti koskevista kunnan ajankohtaisista asioista.

Yli-Iin ja Ylikiimingin seurakuntapiirit liittyivät osaksi Kiimingin seurakuntaa vajaa kaksi vuotta sitten. Se tarkoitti, että Isokosken oli opeteltava tuntemaan monia uusia seurakuntalaisia.

Pastori on ennättänyt huomata, että asiointi paikallisissa kaupoissa papin paidassa edistää tuttavuuksien syntymistä myös Kiimingissä.

Puhuja huomaa, jos kuuntelija kiinnostuu

Haukipudas on pastori Outi Pohjasen kotipitäjä. Yli puolet elämäänsä hän on asunut kuitenkin muualla, mutta aloitti työt paikkakunnan pappina parisen vuotta sitten.

Pohjanen ei ole kokenut, että tuttu paikkakunta olisi ollut hänelle suurena etuna, kun hän on tavannut vieraita ihmisiä työtehtävissään.

– Juttu lähtee mielestäni parhaiten liikkeelle, kun on aidosti kiinnostunut ihmisistä. Kun toinen aistii kiinnostuksen, vuorovaikutus helpottuu. Sellaiselle henkilölle halutaan puhua.

Pohjasen mukaan mielenkiintoa ei tarvitse esittää, sillä ihmisten tarinat ovat usein kiinnostavia.

– Erityisesti ikääntyneet pystyvät kertomaan asioita, joita nuorempien kannattaa kuunnella.

Pohjasen mielestä keskustelun syntymiseksi huomio kannattaa siirtää kokonaan itsestä pois. Tämä on ammattitaitoa, joka kehittyy papin työssä.

– Jos miettii vain sitä, mitä itse sanoisi tai pohtii, mitä muut minusta ajattelevat, energia menee siihen.

Pohjasen edellinen työpaikka oli Tyrnävällä. Pottupitäjässä hän ei kokenut, että papin olisi ihmisten parissa tiedettävä perunan kasvattamisesta edes jotakin, jotta yhteistä jutun juurta syntyisi.

– Tällaista ei odotettu, mutta oli kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkea peruna merkitsi siellä monille perheille.

 

Tähän aikaan vuodesta ihmisten kanssa voi puhua esimerkiksi marjastamisesta, mutta ei liian yksityiskohtaisesti. Tarkkoja marjapaikkoja ei kannata lähteä kyselemään.

– Olavi Isokoski

 

Mielenkiintoa ei tarvitse esittää, sillä ihmisten tarinat ovat usein kiinnostavia.

– Outi Pohjanen


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää