Elina Salminen näkee keskeneräisyydessä kauneutta

”Minulle on tärkeää arkinen suhde Jumalaan: yksinkertainen mutta samalla syvä kokemus siitä, että elämä on suuremmissa käsissä”. Näin sanoo runoilija Elina Salminen.

|

Elina Salminen on kirjoittanut kymmenen vuotta runoja ja kiertänyt puhekeikoilla muun muassa seurakunnissa. Nyt hän on tulossa puhetta ja musiikkia yhdistävälle kiertueelle, joka alkaa ensi viikolla Limingasta.

– En ole koskaan aikaisemmin ollut puhumassa yhtä pohjoisessa, mutta kirjani ovat teillä päin suosittuja: verkkokaupasta lähetän runotuotteitani eniten Ouluun.

– Toivottavasti kirkko täyttyy – illassa on viestiä monenikäisille kuulijoille.

Luvassa on Salmisen mukaan hiukan uudenlainen kokonaisuus. Illan aikana vuorottelevat Salmisen puheenvuorot ja gospel-duo Eve & Ossin esittämä musiikki.

– Tarkoitus on, että puhe- ja musiikkiosuudet eivät ole toisistaan irrallisia vaan tukevat toisiaan läpi illan. Heidän tekstimaailmansa ja musiikkinsa tuntuivatkin toimivan hyvin yhteen minun juttuni kanssa, Salminen kuvailee.

Viidellä paikkakunnalla käyvä kiertue on saanut nimensä Salmisen viime syksynä ilmestyneestä runokirjasta Sinuun minä turvaan.

Luokanopettajasta yrittäjäksi

Helsinkiläinen Salminen on taustaltaan luokanopettaja. Kymmenen vuotta sitten hän jäi vuorotteluvapaalle.

Kun suunnitelma koko perheen unelmavuodesta Yhdysvalloissa ei yllättäin toteutunutkaan, Salminen ihmetteli, mihin kuluttaisi vapaavuotensa. Vähitellen hän ryhtyi kirjoittamaan turhautumistaan runoiksi.

– Tuntui, etten tuon vuoden aikana saanut mitään aikaiseksi vaikka itse asiassa kirjoitin sinä vuonna sata runoa ja julkaisin vuorotteluvapaan jälkeisenä vuonna 2015 ensimmäisen runokirjani.

Salminen ei palannut opettajaksi vaan tienaa elantonsa kirjoittamalla, puhumalla ja kouluttamalla.

Yhdeksän runokirjaa julkaissut Salminen on tullut monelle tutuksi sosiaalisessa mediassa julkaisemistaan Kesken-teksteistä: runoista ja ajatelmista.

Kolme vuotta sitten Salminen alkoi tehdä hengellistä Kesken-podcastia.

Hänen teksteihinsä voi tutustua myös sosiaalisessa mediassa: Instagramissa tunnisteella @elinakesken, Facebookista sivuilla Kesken sekä Runoilija Elina Salminen.

Puhetta arkisten esimerkkien kautta

Yksi Salmisen omimmista aiheista on keskeneräisyys ja keskeneräisyyden kauneus.

–Haluan etsiä kauneutta tavallisen arjen keskellä.

– Puhun yleensä arkisten esimerkkien kautta, en pudottele isoja asioita jostain korkeuksista. En kirjoita mitään korkeakulttuurista. Opettajana halusin, että koko luokka tajuaa opettamani asian. Ihan samalla tavalla haluan kirjoittaa runoni. Runous voi olla jotain tosi syvää ja tärkeää, mutta samalla ymmärrettävää.

– Lisäksi minulle itselleni on tosi tärkeää arkinen, helposti lähestyttävä suhde Jumalaan: yksinkertainen mutta samalla syvä kokemus siitä, että elämä on suuremmissa käsissä.

– Minusta tähän maailmanaikaan sopii hyvin kirkon ikivanha sanoma: on olemassa Jumala, johon voi ja uskaltaa turvata.

Käyttörunoilija on hyvä termi

– Kun ensi kertaa kuulin jossakin yhteydessä termin käyttörunoilija, pidin sitä hiukan halventavana. Mutta itse asiassa olen itsekin tosi mielelläni käyttörunoilija. Vähän kuin arkikäytössä oleva tavallinen kahvikuppi, ei se vitriinissä odottavan hienon astiaston kuppi,


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää