Kaupunkipyhiinvaellus voi olla uusi reitti hengellisyyteen
Kaupunkipyhiinvaellus antaa mahdollisuuden rauhoittumiseen. Oulun keskustasta reittejä löytyy neljä.
Reittien varrelle on laadittu kysymyksiä, jotka auttavat laskeutumaan käsillä olevaan hetkeen. Opastusta hiljentymiseen saa Oulun tuomiokirkosta.
– Minulle tuli rauhallinen ja virkistynyt olo, kuvailee pyhiinvaellusopas Kaisla Kiviniemi palattuaan puolentoista kilometrin reitiltä. Oulun torinrannasta lähtevä reitti vie torin reunamalta Linnasaareen, Raattiin ja Pikisaaren kautta takaisin torille.
Edellä mainitu Agricola-kävelyn lisäksi Oulun keskustassa on kolme muutakin pyhiinvaellusreittiä: tuomiokirkolta Kiikelinpuistoon, tuomiokirkolta Ainolanpuistoon ja takaisin sekä Pikisaaressa kulkeva reitti. Niiden varrella on mahdollista pohtia elämänsä suuntaa.
– Esimerkiksi Agricola-kävelyllä on seitsemän pistettä, joilla jokaisella on oma teemansa: kiireettömyys, yksinkertaisuus, vapaus, hiljaisuus, huolettomuus, jakaminen ja hengellisyys, kertoo seurakuntapastori Lauri Holma.
Teemojen pohdintaan saa apua reittioppaista, joita löytyy tuomiokirkosta. Agricola-kävelyn sisällön saa myös maksutta puhelimeen ladattavasta Citynomadi-sovelluksesta.
Lyhytkin matka voi antaa rauhaa ja tasapainoa
Pyhiinvaelluksesta voi tulla mieleen pitkä matka, joka koettelee niin henkisesti kuin fyysisesti. Lauri Holma toteaa, että kaupunkiympäristössä tehtävät pyhiinvaellukset ovat Suomessa vielä melko uusi asia.
– Nämä lyhyehköt kävelyt ovat uudenlainen tapa kokea hengellisyyttä. Kynnys kaupunkipyhiinvaellukselle on matala, sillä useimmat meistä käyvät kävelyllä muutenkin. Lyhyelläkin matkalla voi saavuttaa sisäistä rauhaa ja tasapainoa.
Opas auttaa reitin valinnassa
Kaisla Kiviniemi on yksi Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa tänä kesänä työskentelevistä pyhiinvaellusoppaista. Oppaat ovat tuomiokirkossa valmiina kertomaan reittien sijainnista ja sisällöstä.
– Jokaiselle löytyy varmasti sopiva vaihtoehto, Kiviniemi kannustaa.
Pitkää pyhiinvaellusta kaipaavalle on tarjolla 113 kilometrin pituinen Oulujoen pyhiinvaellusreitti tuomiokirkolta Säräisniemen kirkkoon.
Reitillä järjestetään Pyhän Olavin pyöräily tuomiokirkolta Turkansaareen 29.7.
Pyhiinvaellus alkaa Oulun tuomiokirkolta ja päättyy Turkansaareen. Alkuhartaus pidetään kello 16.15 Oulun tuomiokirkon pääoven luona. Lepotauko ja hiljentyminen pidetään Oulujoen kirkon pihalla kello 17 aikaan.
Matka jatkuu pyöräteitä pitkin Turkansaaren ulkomuseoalueelle. Iltarukous (vesper) pidetään Turkansaaren kirkossa kello 18. Rukoushetkeen voi saapua myös vaikka ei osallistuisi pyöräilypyhiinvaellukseen.
Rukoushetken jälkeen on mahdollista osallistua kahvi- ja teehetkeen Turkansaaren ulkomuseon kahvilassa, Ylikärpän talossa.
– Pyöräilypyhiinvaellus ja rukoushetki tarjoavat mahdollisuuden tehdä rukousmatkaa yhdessä ja kantaa esirukouksessa niin omat kuin maailmankin huolet ikiaikaisen Jumalan puoleen. Tervetuloa tekemään kesäistä rukousmatkaa kanssamme, toivottavat Oulujoen kirkkoherra Ilkka Mäkinen ja Oulun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntapastori Lauri Holma.
Tulossa on myös yhteinen kävely Turkansaaresta tuomiokirkolle 17. syyskuuta.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.