Kynttiläkonsertti aloittaa Maija Tynkkysen 50-vuotistaiteilijajuhlavuoden

Sunnuntaina 26.1. pidettävän Kynttiläkonsertin tuotto ohjataan Yhteisvastuukeräykseen.

Vuosi 2020 on urkutaiteilija Maija Tynkkysen 50-vuotistaiteilijajuhlavuosi. Sen aloittaa 26. tammikuuta Oulun Zonta-kerho I:n Vanhassa pappilassa järjestämä Kynttiläkonsertti.

Oulun tuomiokirkon pitkäaikaisena urkurina toiminut Maija Tynkkynen kasvoi musiikkiin jo lapsuudenkodissaan. Hänen isänsä oli kanttori. Perheen kuudesta lapsesta kolme vanhinta valmistui kirkkomuusikoiksi ja nuorin musiikin opettajaksi.

Valmistuttuaan kanttoriksi vuonna 1967 Maija Tynkkynen valittiin helsinkiläisen Malmin seurakunnan ylimääräiseen kanttorin virkaan.

Samalla hän sai mahdollisuuden lisäopiskeluun. Hän suorittikin viiden vuoden aikana työn ohessa urkujensoitondiplomitutkinnon ja musiikinjohtajatutkinnon sekä jatkoi cembalon- ja pianonsoiton opintoja.

Tynkkynen teki historiaa jo alle kolmekymppisenä

Vuonna 1972 Maija Tynkkynen valittiin vain 27-vuotiaana Oulun tuomiokirkkoseurakunnan urkuriksi. Hän oli Suomessa ensimmäinen nainen tuomiokirkon urkurina.

Ammattisoittajana hän halusi jatkuvasti kehittyä. Kesäisin lomiensa aikana Tynkkynen jatkoikin cembalon- ja urkujensoiton opintojaan niin ulkomailla kuin kotimaassa.

Työnsä ohessa Maija Tynkkynen konsertoi ja jatkaa konsertointia edelleen jäätyään vuonna 2010 eläkkeelle. Nykyisin hän esiintyy usein hyväntekeväisyystilaisuuksissa.

Hän harjoittelee koko ajan uutta ohjelmistoa kotona ja silloin tällöin Oulun tuomiokirkossa. Kotoa löytyy kolme vanhaa kosketinsoitinta, klavikordi, virginaali ja cembalo sekä piano.

Eläkkeellä on aikaa myös mökkeilylle ja neulomiselle

Kesäisin Tynkkynen soittaa ja konsertoi jonkin verran myös Etelä-Suomessa, myös sisarustensa kanssa.

Lapsuuden kotikirkossa Rantasalmella Tynkkysen musikaalinen sisarussarja on usean vuoden ajan vastannut kesäasukkaiden kirkkopyhän musiikista.

Päivittäiset sauvakävelylenkit pitävät kuntoa yllä. Nyt Maija Tynkkysellä on aikaa myös neulomiselle. Suvun nuoriso saa sukkia ja lapasia. Viime kesänä valmistuneen Rantasalmen kesämökin mieleiset työt vaativat oman aikansa.

Konsertin tuotolla tuetaan vanhemmuutta

Tämän vuoden Kynttiläkonsertin esiintyjiksi Maija Tynkkynen on kutsunut sopraano Aila Knihtilän sekä viulistit Sinikka Ala-Leppilammen ja Silja Lassilan. Maija Tynkkysen soittimina ovat cembalo ja piano.

Ohjelmassa on muun muassa Ludwig van Beethovenin musiikkia. Säveltäjän syntymästä on tänä vuonna 250 vuotta. Lisäksi kuullaan Händelin ja Haydnin musiikkia.

Aila Knihtilä esittää muun muassa Sakari Heikinheimon sovituksia pohjoispohjalaisista kansanlauluista ja Sibeliuksen säveltämän Lastu lainehilla.

Kynttiläkonsertin tuotto luovutetaan perinteisesti Yhteisvastuukeräykseen, jonka teema on tänä vuonna vanhemmuuden tukeminen.

Jo 34. kertaa järjestettävä Kynttiläkonsertti alkaa kello 15 Vanhassa pappilassa osoitteessa Asemakatu 6, Oulu. 15 euron hintaisia lippuja voi ostaa Zonta-kerho I:n jäseniltä ja tuntia ennen ovelta.

Kahvikonsertin lipun hintaan sisältyy väliajan kahvitarjoilu suolaisine ja makeine leivonnaisineen. Erityisruokavaliot on myös huomioitu.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää