Levyttäminen lisäsi kuorolaisten yhteenkuuluvuutta

Karjasillan seurakunnan kuorot ovat työstäneet neljää eri äänitekokoelmaa.

Naiskuoro Kaarnan äänite Suojassa ilmestyi tänä keväänä. 

Kuorolaiset kertovat, että äänitettä oli toivottu jo pitkään. Kaikki eivät pääse konsertteihin, mutta äänitteen avulla kuoro kerää tunnettavuutta ja antaa mahdollisuuden kuunnella musiikkia missä vain.

Kuoron johtaja, kanttori Riitta Ojala korostaa, että äänitteiden tekeminen on edelleen ajankohtaista, vaikka CD-levyjen ostaminen onkin vähentynyt digitalisoitumisen myötä.

– Kuoron kanssa olimme puhuneet jo pitkään, kuinka mielenkiintoista olisi kuulla omaa laulua ulkopuolisen korvin, kertoo Anne Korkala, joka on ollut kuorossa mukana sen perustamisesta lähtien.

Korona-aika kuritti kuoroja

Naiskuoro Kaarnan kokoonpano on kasvanut äänitysten aikana. Riitta Ojala kertoo koronan kurittaneet kuoroja paljon: konsertteja peruttiin, harjoituksia oli hankala järjestää ja kuorosta lähti pois laulajia.

Minna Mikkola ja Tiina-Maija Männikkö liittyivät kuoroon äänitysten alkaessa. Projektia mainostettiin sosiaalisessa mediassa, josta Männikkö ja Mikkola bongasivat ilmoituksen ja päättivät lähteä mukaan.

– Olin pitkään etsinyt itselleni kuoroa musiikinopintojen tueksi, kertoo Männikkö.

– Olen tyytyväinen päätökseeni lähteä mukaan. Meillä on rento meininki.

 Äänittäminen oli palkitseva kokemus

Äänittämisprosessi on ollut palkitseva kokemus, joka on myös motivoinut kehittymään sekä laulajana että kuorona. 

Tahti oli tiheä, mutta kuorolaiset kokevat, että yhdessäolo ja harjoittelu lujittivat kuoroa tiimiksi. Naiskuoro Kaarnalla oli äänityksen aikana yhdet harjoitukset viikossa ja äänityspäivät saattoivat kestää kuusikin tuntia.

 

Äänittäminen on ankaraa hommaa, mutta olemme kehittyneet kuoron kanssa paljon äänityksen ansiosta.

 

– Uutena kuorolaisena äänittäminen vaati paljon harjoittelua ja totuttelua, sekä yksilönä että kuorona, Männikkö luonnehtii.

– Yhdessä tekeminen ja oleminen auttoivat yhteenkuuluvuudessa, kertoo Mikkola.

– Äänittäminen on ankaraa hommaa, mutta olemme kehittyneet kuoron kanssa paljon äänityksen ansiosta, jatkaa Riitta Ojala.

Äänitteitä jopa neljältä kuorolta

Naiskuoro Kaarnan lisäksi Karjasillan seurakunnan muutkin kuorot ovat äänittäneet CD-levyjä.

Kamarikuoro Melodiamin ensimmäinen äänite, Suurin niistä on rakkaus, julkaistiin vastikään.

Myös Cantio Laudiksella on tuore Honkain keskellä -albumi, joka on kuunneltavissa Spotifyssä ja YouTubessa. 

Myös muilta kuoroilta on tulossa musiikkia kuunneltavaksi näihin kanaviin. Lisäksi Karjasillan kirkkokuoro on valmistellut kolmen CD:n äänitekokonaisuutta ja lauluvihkoa, jotka ovat tarkoitettu yhteislaulun tueksi erityisesti senioripiirejä varten.

Kokonaisuuden teossa on ollut mukana useampia Karjasillan kuoroja. Äänitteet koostuvat 66 laulusta, joihin lukeutuu sekä hengellisiä lauluja että ikivihreitä. Kokonaisuus tulee myyntiin syksyllä 2023.

Kaarnalaisilla katse jo syksyssä

Kaarnalaiset luonnehtivat Suojassa-levyä monipuoliseksi kokonaisuudeksi, jossa on myös täysin uusia sovituksia. Naiskuoro Kaarna on jäänyt kesätauolle, mutta katse on jo tulevassa. 

Syksyllä tulossa on useampia jumalanpalvelusavustuksia ja joulukonsertti.

– Ja ehkä jopa uusi äänite, naurahtavat kuorolaiset.

  • CD-levyjä voi tilata kuorojen nettisivuilta.

 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää