Lumijoen uurnalehto siunataan käyttöön pyhäinpäivänä
Tähän saakka lumijokisten vainajien uurnahautaus on tapahtunut arkkuhautapaikoille. Pyhäinpäivänä käyttöön siunataan uurnalehtoalue.
Uurnalehto sijaitsee Lumijoen hautausmaan reunalla. Alue on siunattu hautausmaakäyttöön jo viimeisimmän hautausmaa-alueen uudistuksen yhteydessä, mutta sinne on haudattu tähän mennessä vasta yhden vainajan tuhkauurna.
Tuhkahautauksen suosio on kasvanut Suomessa viime vuosina merkittävästi: jo yli 60 prosenttia vainajista tuhkataan. Uurnahautaus on suosittua etenkin isommilla paikkakunnilla.
Lumijoella toimitetaan vuosittain noin 25 hautausta. Uurnahautauksia niistä on vain muutama.
– Maaseudulla arkkuhautaus on vielä perinteinen tapa haudata ja todennäköisesti tämä jatkuu. Uusi uurnalehto ja asian esillä oleminen voivat mahdollisesti lisätä hieman uurnahautausten määrää, arvioi vt. kirkkoherra Olli Lohi.
Uurnalehtoon haudatulle ei voi pystyttää henkilökohtaista muistomerkkiä.
Uurnapaikka on saman hintainen kuin akkuhautapaikka: lumijokisille 60 euroa ja muualla kirjoilla oleville 230 euroa.
Seurakunta perii lisäksi uurnapaikan kaivamisesta lumijokisilta 50 euroa ja muilta 70 euroa. Uurna, vainajan tuhkaus tai nimilaatta eivät sisälly uurnahautapaikan hintaan.
Hautapaikat ovat nimettömiä eli uurnalehtoon haudatulle ei voi pystyttää henkilökohtaista muistomerkkiä.
Omaiset voivat halutessaan tilata laatan, johon kaiverretaan vainajan nimi sekä syntymä- ja kuolinaika. Hautaustoimisto kiinnittää laatan muistolehdossa olevaan isoon kivipaateen.
Tuhkauurnien hautaaminen sukuhautoihin on edelleen mahdollista.
Uurnalehto siunataan käyttöön pyhäinpäivänä 4. marraskuuta kello 17 Lumijoen hautausmaalla.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.