Oulujoella käydään paastonaikana matkaa katumuksesta anteeksiantoon

Pääsiäistä edeltävänä paastonaikana messuun osallistujia johdatellaan Oulujoella itsetutkiskeluun. Olennainen osa on myös synninpäästö.

Oulujoen seurakunnassa on virinnyt ajatus tuoda paastonaikaan kuuluvaa itsetutkiskelua esille korostetusti yhteisessä jumalanpalveluksessa. Tämä tapahtuu eräitä jumalanpalveluksen osia painottamalla.

– Yhteinen rippi tulee vasta saarnan jälkeen ja esirukous puolestaan jo messun alkupuolella Herra armahda -rukouksen yhteydessä, kertoo kirkkoherra Ilkka Mäkinen.

Herra armahda -rukousta voi Mäkisen mukaan kuvata Jumalan yhteyteen kaipaavan ihmisen perusrukoukseksi.

– Kohdatessaan Jeesuksen kaksi sokeaa miestä parahtivat vastaavan anomuksen (Matt 9:27). Samoilla sanoilla hädissään oleva äiti huusi tuskaansa Kristukselle tyttärensä puolesta (Matt 15:22). Rukous sisältää pyynnöt ´käänny puoleeni´, ´älä unohda´ ja ´anna voimasi´. Tämä anomus, kreikaksi kyrie eleison, tuo esille luottamuksen siihen, että Herra Jumala toimii.

Sunnuntain messuissa käytetään paastonaikana Kyrie-litaniaa, joka laajenee seurakunnan esirukoukseksi. Pyhäpäivän jumalanpalvelukseen kokoontuvan yhteisön kaipaus ja sisäiset tunnot lausutaan jaksotettuina pyynnöillä: Herra armahda.

– Tämä rukous ei ole vain pyytämistä, vaan siinä on sisällä palvova ylistys Jumalaa kohtaan, joka on tullut osaksi tätä maailmaa.

Paastonajan seitsemänä viikkona saarnoissa on mielenmuutokseen haastava pohjavire, joka päättyy anteeksiantamuksen sanoihin.

– Synnintunnustuksen ja -päästön siirtäminen saarnan yhteyteen korostaa sananjulistuksen katumukseen ja itsetutkisteluun johdattavaa luonnetta, Mäkinen perustelee.

Tämän jälkeen seurakunta saa kiitollisina lausua uskontunnustuksen, jossa Jumalan pelastavan toiminnan rikkaus tulee esille.

Mäkinen muistuttaa, että kirkkovuoden erilaiset vaiheet painottavat erilaisia puolia. Jouluaikana pulpahtaa esille Jumalan ihmeellinen osallisuus tätä maailmaa kohtaan. Pääsiäisaikana elämä nousee keskiöön kärsimyksen ja kuoleman sijasta.

– Saarna johdattaa kuulijoita tutkistelemaan omaa toimintaansa ja asenteitaan. Arvioinnin yhteyteen kuuluu kuitenkin olennaisena osana synninpäästö. Matkaa tekevä kristitty on armahdettu.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää