Aimo Mäki palkittiin yli 20 vuoden välittämisestä

Tuiralaisaktiivi Aimo Mäki näyttää hämmentyneeltä, kun kaksi naista ryhtyy onnittelemaan häntä kukkakimpun ja sinivalkoisten villasukkien kera. Onnittelut päättyvät vielä kunnon rutistukseen.

Uutinen Mäelle vastikään myönnetystä Pro diaconia -mitalista on kiirinyt Kohtaamispaikka D-asemalle Tuiran Valtatiellä.

– Tytöt ne noiden kukkien kanssa hössöttää, juhlittava toteaa halauksien jälkeen, mutta tuskin pahoilla mielin.

Onnittelijoita monien tuntemalle miehelle on asemalla riittänyt, vaikka varsinaiset mitalikahvit nautittiinkin Tuiran kirkossa syyskuun alkupuolella.

Kotonaan Mäki joutuu etsimään uutta maljakkoa, sillä muitakin onnittelukukkasia hänelle on jo tullut.

Palkinto vapaaehtoistyöstä yllätti kunnolla

Mäen saaman huomionosoituksen taustalla on hänen poikkeuksellisen arvokas vapaaehtoistyö Tuiran seurakunnassa. Hän on ollut vuosien ajan aktiivisesti mukana diakonian eri toiminnoissa, mutta erityisesti työssä ikääntyneiden parissa.

Pro diaconia -mitali on tunnustus henkilölle, joka on toiminnallaan toteuttanut lähimmäisenrakkautta aivan erityisellä tavalla.

Mäkeä tällainen puhe suorastaan häkellyttää.

– Tunnustus yllätti täysin. Vapaaehtoistyötä on vain tehty yhdessä muiden kanssa, eikä tunnustuksista ole puhuttu. Sydämellä tätä tehdään, ei mitaleilla, hän pohtii.

Aimo Mäen mitali on kirjaimellisesti painava tunnustus vapaaehtoistyöstä.

”Olisiko täällä töitä vapaaehtoiselle?”

Aimo Mäki jäi eläkkeelle taksiyrittäjän työstä 1997. Parisen vuotta myöhemmin mies käveli Tuiran seurakuntaan kysymään, olisiko siellä tarjolla vapaaehtoistyötä.

Kysymyksensä hän esitti silloiselle Tuiran seurakunnan pastorille Juha Kyllöselle.

Papin vastaus oli kannustava: työtä seurakunnassa riittäisi Mäellekin.

– Kerroin Juhalle, että olen kyllä kirkon jäsen, mutta en seurakunta-aktiivi, Mäki muistelee juttuhetkeä Kyllösen kanssa.

Tämän kohtaamisen jälkeen mukana oleminen seurakunnan arjessa on tarjonnut Mäelle paljon iloa: monia kokemuksia mahdollisuudesta olla hyödyksi ihmisille.

Kun Mäki muistelee tapahtumia vuosien varrelta, hänen silmänsä menevät kiinni ja hän liikuttuu.

Tarinoissa ei puhuta ihmisistä tunnistettavasti, mutta kuulija ymmärtää, että vapaaehtoistyöhön on mahtunut myös mieleen jääneitä kokemuksia kuolevan viereltä.

– Päivääkään en ole katunut tietä, jolle lähdin.

– Olen pysynyt ihmisen rinnalla kuin pylväs, pois lähtemättä. Vaikka seurakunta ei ollut minulle kovinkaan tuttu paikka alkujaan, tiesin kyllä, että juuri kirkon oven aukaisen joku päivä, kun taksin ajaminen loppuu.

Vaikka seurakunta ei ollut minulle kovinkaan tuttu paikka alkujaan, tiesin kyllä, että juuri kirkon oven aukaisen joku päivä, kun taksin ajaminen loppuu.

Taksikuskina oppi tärkeitä asioita

Työ auton ratissa on asia, joka osaltaan sysäsi Mäen vapaaehtoistyöhön ikäihmisten pariin.

– Ajaminen oli lopulta paljon ihmissuhdetyötä. Vanhukset olivat ihania asiakkaita. Joskus keskusteluissa paljastui, että olin kyydissä olijan harvoja kontakteja sille päivälle.

Taksimiehen pitkällä kokemuksella uskaltaa käydä juttusille vieraiden ihmisten kanssa myös vapaaehtoistyössä. Mäki on huomannut, ettei onnistuneeseen kohtaamiseen vaikuta käytettävissä olevan ajan pituus.

– Hetki ihmisen vierellä – olipa se lyhyt tai pitkä – tarjoaa parhaimmillaan suuren tyydytyksen. En pelkää uusia tilanteita, joita vapaaehtoiselle voi tulla eteen. Omana itsenä oleminen riittää.

Vaikka Aimo Mäki on tehnyt monenlaista vapaaehtoistyötä, niitäkin tehtäviä on, joille hän on sanonut aina kohteliaasti ”ei kiitos”.

– Alttarilla olemisen ja hengellisen julistamisen olen rajannut tekemisistäni pois, hän sanoo ja lisää, etteivät kannanotot kirkon oppikeskusteluihin ole hänen tehtävänsä vapaaehtoisena erilaisten ihmisten parissa.

Aimo Mäkeä juhlittiin Tuiran kirkossa syyskuun alkupuolella. Kuva: Elsi Salovaara