Jo yli tuhat vuotta on ikuinen tuli palanut Betlehemissä, Jeesuksen syntymäpaikalle rakennetussa kirkossa. Vuodesta 1986 alkaen itävaltalainen lapsi on noutanut tulen kirkosta ja lähettänyt sen matkaan halki Euroopan.
Eri maiden partiolaiset ovat ottaneet perinteekseen Betlehemin rauhantulen kuljetuksen joulunaikana muun muassa kirkkoihin, vanhustentaloihin, päiväkoteihin, kouluihin, sairaaloihin ja vankiloihin muistuttamaan rauhan tärkeydestä maailmassa.
Tänä aamuna Betlehemin tuli saapui Oulun tuomiokapitulin sisäpihalle valaisemaan siellä olevaa seimiasetelmaa. Piispa Jukka Keskitalo kiitti tulesta Oulun seurakuntien partiotyöstä vastaavaa nuorisotyöntekijää Sanna Parkkista:
– Rauhantulen sytyttäminen on tärkeä, vahva symbolinen teko rauhan puolesta. Tällaisia me tarvitsemme.
– Rauha ei ole vain rauhaa maailmalla, sitä, ettei sodita, vaan rauha on tärkeää myös ihmisten välillä. Tuli laittaa meidät kysymään, olemmeko me rauhantekijöitä omassa lähiympäristössämme.
Parkkisen mukaan tuli on myös viesti siitä, ettei ketään tulisi jättää yksin selviytymään. Siksi partio haluaa toimia myös korona-aikana mahdollisuuksien mukaan.
Liekkiä saa viedä eteenpäin
Liekki palaa tuomiokapitulin seimen lyhdyssä lähipäivinä ja sieltä sen saa halutessaan hakea omaan lyhtyynsä.
Liekin vastaanottajan ei tarvitse olla partiolainen, vilpitön halu vastaanottaa viesti riittää. Rauhan ja valon liekillä on paikkansa myös yksittäisten ihmisten kodeissa.
Rauhantuli palaa myös Keskustan seurakuntalon pihalla, Isokatu 17.
Betlehemin rauhantulen ovat vuosien varrella vastaanottaneet useat maailman johtajat ja merkkihenkilöt, kuten esimerkiksi valtioiden päämiehet ja paavi.
Betlehemin rauhantulen Facebook-ryhmästä voit selvittää mihin asti tuli on jo liikkunut, ja mistä sen voi itselleen hakea. Samassa ryhmässä voi välittää tiedon, mihin itse tulen kuljettaa.